Olen kerennyt kokeilla tätä yksinolemista nyt KOKONAISEN illan! Jo tuon yhden ainokaisen illan aikana ehdin pähkäillä tuhatta eri asiaa: mitä laitan Minille yöksi päälle? Laitanko mitään, kun on näin kuuma? Paleltuuko Mini sitten yön aikana? (Välihuomautus: täällä on yölämpötila varmaankin lähempänä kolmeakymmentä) Pitäisikö minun laittaa herätyskello yöllä soittamaan, että voin tarkistaa Minin lämpötilan? Tuskallisinta tässä kaikessa oli se, että en voinut varmistaa keneltäkään. Kukaan ei ollut sanomassa, että älä nyt ole ääliö, ei se lapsi näillä helteillä kylmyyteen kuole. Huomasin illan aikana, että olisin kaivannut niin moneen asiaan toisen ihmisen näkökulman, että taidan olla kumppanina kohtuullisen rasittava. Tai sitten vaan epävarma äiti. Tuskin Minin isäkään on yhtään sen varmempi näissä asioissa kun minä, mutta ainakin olisi sitten kaksi tolloa miettimässä voiko lapsi paleltua tässä saunassa.
Lopputulemana: Minin nukkui yön pelkissä vaipoissa ja peiton alla. Aamulla tyyppi oli edelleen peiton alla ja kohtuullisen hikisenä. Olisi varmaan pitänyt vielä vähän höllentää peittoa. Minä en laittanut herätystä soimaan ja Mini oli aamulla hengissä eikä paleltuneena jääkalikkana. Jippii! Luonnistuuhan tämä.
Projekti 2: Olin tässä aikaisemmin pähkäillyt sitä, miten on mahdollista, että painoni ei näillä kalorivajeilla putoa. No putoaahan se. Tosin tuskastuttavan hitaasti. Minun täytyy jatkuvasti muistuttaa itselleni, että olen tässä tekemässä elämäntaparemonttia enkä laihdutuskuuria. Olisi niin helppoa lähteä kutistamaan kalorimäärää entisestään, mutta silloin tästä tulisi nimenomaan se laihdutuskuuri, jota en halua. Uskon, että opettelemalla syömään normaalien ihmisten tavoin (ei sitä saatanan pullaa joka päivä) minä laihdun siihen painoon mikä vartalolleni sopii. Tällä hetkellä se vaan valitettavasti tarkoittaa sitä, että minun on kirjattava KAIKKI ruokani ylös. Yli kymmenen vuoden ajan väärillä ruokailutottumuksilla elellyt kroppani tuskin tunnistaa mikä on oikeaa nälkää ja mikä esimerkiksi lohtusyömistä vaativaa nälkää. Aion opettaa tämän eron aivoilleni. Välillä tuntuu kuin päässäni olisi tappelu kolmen eri tyypin välillä:
Tyyppi nro 1 kannustaa minua ylläpitämään vanhoja tapojani. "Ei se haittaa, jos vedät sitä tutun tekemään suklaakakkua kolmannenkin palan. Anna mennä, kerranhan täällä vaan eletään" ja seuraavana päivänä uuden suklaakakun äärellä sama homma.
Tyyppi nro 2 on äärimmäisen mukava. Hän on joustava, mutta jämäkkä, pitää minut hyvin aisoissa. "Vedä vaan se suklaakakun palanen, mutta jos toi tyyppi 1 alkaa täällä urpoilemaan niin vedän sitä lättyyn. Sinä et vedä kolmea, etkä edes kahta palaa, vaan nautit kunnolla siitä yhdestä palastasi."
Tyyppi nro 3 on ihan mulkku. Se on sitä mieltä, että minä en saa syödä suklaakakkua. Minun on mentävä lenkille. Se vaatii laihtumaan. Tämä tyyppi on joskus aikoinaan teini-iässä ollut kovinkin vahvoilla. Onneksi ei ole enää. Nyt se on pieni ryppyinen heppu aivojeni taimmassa nurkassa. Silloin tällöin se heristelee sieltä nyrkkiään, mutta tyyppi 2 näyttää sille keskaria. Helposti nujerrettavissa.
Minun onnekseni tyyppi nro 2 on tällä hetkellä voitolla. Se rökittää aika vahvasti kaksi muuta ja käskee niiden pitää turpansa kiinni. Tyyppi nro 1 oli vallalla alkuviikosta. Se esti minua lähtemästä lenkille ja aiheutti minulle paskan fiiliksen. En sitten tiedä miksi, mutta tällä kertaa (aiemmin tyyppi 1 olis jatkanut rellestystään) tyyppi nro 2 pääsi jälleen valtaan. On ne pirun kummalliset nämä ihmisen aivot.
Projekti 3: Jepajee. En ole yhtään oikeaa enkä nurjaa silmukkaa saanut neulottua :) sujuu siis varsin minulle tyypilliseen tapaan.
Projekti 4: Lähetin äitiliinille listan kirjoista, jotka haluan tänne. Kirjoja on niin monta, että piti laittaa asiat prioriteettijärjestykseen. Ensi viikolla tänne saapuu siis Galle ja muutamat vanhat valmennuskurssin matskut. Totesin, että ei minun ole mitään järkeä tahkota niitä samoja asioita uudestaan ja uudestaan lukion oppikirjoista, koska minä osaan ne jo. Sen sijaan luen paljon syventävää tietoa ja hankalia asioita uudelta kantilta. Joku toinen bloggari mainitsi hyvin, että ihminen lukee 90% ajastaan niitä asioita, jotka hän osaa jo ja loput 10% niitä vaikeita. Minä taidan kääntää omat lukemani toisinpäin. (Väitän, että omat prossani oli oikeastaan aika 50/50, mutta turha niitä helppoja asioita on noinkaan paljon lukea). Hitaamminhan se silloin etenee, mutta on varmasti monta kertaa hyödyllisempää.
Nyt ihan vinkkinä teille rakkahat lukijat! Jos koet, että fysiikan 8 kurssi on ihan silkkaa hepreaa (minun mielestäni se on yksi fysiikan helpoimmista kursseista, mutta olen kuullut monen valittelevan sen vaikeutta) lue kirja: AJAN LYHYT HISTORIA! Kirjoitan tästä aiheesta varmaankin ihan oman postauksen myöhemmin, koska en ole kirjaa vielä saanut rämmittyä loppuun. Se kuitenkin käsittelee kohtuullisen selkeästi monia kurssin asioita. Lisäksi se toimii erinomaisena uneensaattajana, jos sitä lukee ääneen Minille.
Projekti 5: Kuulkaas immeiset. Olen löytänyt itsestäni pienen bridezillan. Hyvin pikkuruisen vasta. Olen jopa huomannut innostuvani häiden suunnittelusta ja erityisesti siitä, että häistä tulee kliseisesti meidän näköiset. Kampaajaa on kyselty tekemään minulle ja kaasoille kampaukset ja meikkaajakin on (toisen kaason sanoin) buukattu. Kaikki tämä yli vuosi ennen häitä. Huhhuh, aika hämmentävää saada jotain aikaiseksi.
Projekti 6: En ole varma osoitteesta. Siitä se edelleen kiikastaa. Täytynee ottaa tämä ensi viiko TODO listan kärkeen. Olisihan se siistiä saada vetää edes yksi projekti pois listalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!