Asumme Keski-Euroopassa alueella, jossa puhutaan pääasiassa saksaa. Ihan kiva muuten, mutta omista kieliopinnoistani on yli kymmenen vuotta. Silloin muinaishistoriassa suoritin kieliopintoja asenteella: "Mähän en tätä koskaan tarvitse, tää on ihan sheissea koko homma ja aina pärjään englannilla". Kuinka väärässä sitä voikaan olla. Nimittäin kun kerron, että täällä puhutaan pääasiassa saksaa, niin tarkoitan, että täällä puhutaan käytännössä vain saksaa.
Olin hämmästynyt, kuinka paljon ymmärrän, jos kuuntelen saksankielistä keskustelua. Olin vielä enemmän hämmästynyt, kun keskustelu kääntyi siten, että minun odotettiin osallistuvan. Yhtäkkiä en ymmärtänyt enää sanaakaan, en osannut muodostaa lauseen lausetta ja perussanatkin olivat kateissa. Tähän totaliseen lukkoon riitti se, että joku saksankielinen katsoi minua silmiin ja sanoi yksinkertaisen lauseen. Kuten pieni Sofia tyttö, joka kertoi nimensä olevan Sofia. Minä en kuullut mitään muuta kuin "sössönsössönsöö" ja vasta jälkikäteen ymmärsin mitä hän oli sanonut. Tilanteessa tyydyin vain hymyilemään idiootinnäköisenä ja livahtamaan paikalta. Mahtaa Sofia tällä hetkellä miettiä, että ei nuo suomalaiset ihan fiksua sakkia ole.(Onneksi Sofia on varsin hullaantunut Ministä, joten pääsen tulevaisuudessakin treenaamaan saksaa mukulan seurassa. On muuten paljon helpompaa, kuin vaativien aikuisten kanssa.)
Tämä lukko ei ole tässä kesän aikana helpottanut, mutta eilen tapahtui kummia. Olimme koko päivän kaupungilla tapahtumassa, jonka ajattelin muistuttavan Helsinki päivää. Kävikin ilmi, että kyseessä on kolme päivää kestävät about puolen miljoonan ihmisen reivit, suomalainen vappu potenssiin kymmenen. Porukkaa oli kuin murkkuja pesässä ja vaunujen kanssa liikkuminen oli jonkin verran haastavaa. Minun näkemykseni mukaan lapset voivat kuitenkin olla tällaisissa tapahtumissa mukana, jos he kokevat olonsa turvalliseksi, joten sen takia (ja siksi, että porukan juopumisaste oli suomalainen vappu negatiiviseen potenssiin sata) päätimme jäädä katsomaan illan ilotulitusshown.
Varasimme hyvissä ajoin paikan, jossa voimme rauhassa olla vaunujen kanssa ja saimme blokattua Minin rauhallisehkoon nurkkaan korkean betoniaidan viereen. Ilotulitusshow alkoi (oli aika pähee) ja valot sammutettiin. Oli mahtava tunnelma kun seisoimme pimeydessä katselemassa taivaalla välkkyviä valoja. Kunnes kuulin vieressäni Minin isän huutavan jollekin kovaan ääneen: "Nein, NEIN!" Juopumisasteen vuoksi eräs nuori friidu oli päättänyt kiivetä betoniaidan päälle. Pimeyden takia hän päätti käyttää jalkojensa tukena kaidetta. Harmi vaan, että tämä "kaide" oli Minin vaunujen aisa. Yhdyin Minin isän huutoon ja taisin jopa napata tyttöstä koivesta kiinni (joka siis edelleen oli aisan päällä). Saimme tytön sen verran havahtumaan, että hän käänsi katseensa meihin ja kävimme seuraavan keskustelun:
Minä: "Meidän lapsi on tässä"
Friidu: "Enks mä voi ottaa tosta tukea et pääsen tonne ylös?"
M: "No et voi, kun se meidän lapsi on tuolla."
Friidu katsoo ympärilleen ja havaitsee ottaneensa tukea vaunuista.
F: "Oho, sori.. Mut miten mä pääsen tonne ylös."
M: "Et tästä, mut kiipee vaikka tätä kautta" Osoitin hänelle koroketta.
Loppujen lopuksi, joku friidun kavereista tajusi tilanteen ja tuli vaunujen aisan viereen seisomaan, ettei kukaan ääliö enää yrittäisi kiivetä niitä pitkin. Hän myös pahoitteli kovasti (paikalliset teinit osaa käyttäytyä!!!).
Tilanteen rauhoituttua mietin miten voikaan aivot toimia tällä tavalla. Kaiken sen sekasorron keskellä aloin spontaanisti puhua saksaa. En puhunut tytölle ruotsia, en englantia, en suomea vaan aivan tyylipuhdasta saksaa. Jostain alitajunnasta sen on täytynyt tulla tilanteessa, jossa oma muksuni oli uhattuna. Sillonhan sitä kuulemma nostelee vaikka autoja. Toiset taas alkavat puhua saksaa. Ties millainen hiipivä tiikeri tai piilotettu lohikäärme sitä sisuksista vielä löytyykään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!