Karman lahjontaa

Tämän blogin sadannen postauksen kunniaksi tekstin lopussa on lupaus, joka kannattanee lukaista, jos mielii tulevaisuudessa materiaalia lääkiksen pääsykokeisiin valmistautumiseen.

Olen päässyt lääkispohdinnoissani jo niin pitkälle, että mietin mitä tekisin tuolle kirjapinolle sitten jos/kun joskus lääkikseen pääsen. Materiaalia on vaikka millä mitalla: lukiokirjoja, valmennuskurssimateriaalia, Galenos X 2 ja niin edelleen. Luulisin, että siinä vaiheessa kun ovet minullekin aukenevat, olen lopen kyllästynyt tuijottelemaan noita kirjoja ja haluan päästä niistä mitä pikimmiten eroon.

Sen vuoksi ajattelin hieman lahjoa karmaa lupaamalla hyvän teon. Ehkä, vaikka en karmaan uskokaan vaan kovaan työhön, tämä auttaa minua pääsykokeessa onnistumisessa.

Täten lupaan seuraavaa: jos/kun ovet aukeavat minulle, minä lahjoitan opiskelumateriaalini eteenpäin ilmaiseksi (+mahdolliset postikulut). En lupaa, että laitan hyvän kiertämään vain yhdelle ihmiselle vaan saattaa olla, että toteutan tämän arvontatyyppisesti tai siten, että minulta saa toivoa kirjoja, jotka omista kokoelmista puuttuvat. En myöskään ole aivan varma vielä siitä, haluanko luopua molemmista Galenoksista (pakko kai se järkäle on pitää muistona). Voi myös olla, että jos joku lähipiiristäni yllättäen alkaa himoita lääkikseen pääsyä, luovutan kirjapinon hänelle. Toisin sanoen en ole oikeastaan varma mistään muusta kuin siitä, että tavalla tai toisella hankkiudun eroon materiaalistani.

Miltäs tämä kuulostaa? Olisiko ottajia?

Muistini on tunnetusti lyhyt, joten jos nyt kesällä hehkutan sisäänpääsyä, muistakaa muistuttaa sadannen postauksen karmasta.

Suurin heikkouteni

Olen onnistunut kohtuullisen hyvin vastustamaan herkkukiusauksia. Tarkoitushan minulla ei ole kokonaan lopettaa herkkujen mättämistä, vaan vedellä niitä järkevissä määrin ja hyvin harvoin.

Minulla on kuitenkin yksi heikkous ylitse muiden. Olen pidättäytynyt sen valmistamisesta, koska tiedän että suurin osa siitä katoaa ammottavaan kitaani ennenkuin se päätyy uuniin.

Pullataikina. Raakana. Au naturel.

Leivoin tänään pullia, koska haluan huomenna näyttää paikallisille ystävilleni millaisia ovat suomalaiset laskiaispullat. Tälläkään kertaa en onnistunut pitämään näppejäni taikinasta erossa ja natustin sitä silmät loistaen. Parasta on kaapia viimeiset taikinan rippeet astian pohjalta sohvalla istuen ja laihdutusblogeja selaillen (näky jolle Minin isä naureskeli. Näytin kuulemma erittäin syylliseltä.). Kaikki, jotka ovat joskus leiponeet pullaa tietävät, että se turpoaa aika hienosti. Niin.., Pullataikina jatkaa turpoamistaan vatsassani ja nyt on maha aivan turkasen kipeänä.

Mitä tästä opimme?

Emme niin yhtään mitään. Ensikertaa odotan jo innolla.

Tiedän, että lukijoissani on ainakin yksi, joka tietää mistä puhun. Terkkuja vaan sinne. Vedetään taas vatsat kipeiksi yhdessä parin viikon päästä.

Mä sanon viimeisen sanani ja se on "Ei"

Ei on ollut päivän sana.

Uunin nappuloita pitäisi päästä räpläämään: Ei X 15
Migreeni iski puskista: Ei saatana X 2
Migreenin aiheuttama makeanhimo: Ei helvetti pakko tehdä suklaakakku X 1
Suklaakakku tuhottu: Eihän tässä näin pitänyt käydä... X 1
Lukemisesta on otettava välipäivä: Dammit... EI EI EI!

Kyllä se vaan näin on. Tämä päivä on tuhoontuomittu kaiken hyödyllisen osalta. Nyt kun vielä löytäisi sen kämppäämme piiloutuneen suklaalevyn.

Alpeille mars!

Lederhosenit jalkaan ja menoksi! Huomisesta eteenpäin minut löytää alppihumppaamasta Itävallasta. Jos et tiedä mitä se tarkoittaa niin se tarkoittaa laskettelemista seuraavanlaisissa maisemissa...

http://www.metropoli.net/matkustus/alppien-aurinkoon-tana-talvena/

Sekä tanssimista after skissä tällaisen musiikin parissa...

 

 Ich bin so schön, ich bin so toll, ich bin der Anton aus tiroooool!

Joka kerta, kun olen käynyt alpeilla skimpaamassa olen miettinyt, että miksipä sinne ei voisi vaikka jäädä. Jos siis blogi hiljenee pidemmäksi aikaa kuin viikoksi, tiedätte mistä tulla hakemaan. Näkemisiin!

Ps. Ei mun musiikkimaku oikeasti ole näin surkea, mutta alppihumppamiseen toimii vaan tietyt biisit. No joo, selittelyt sikseen, monot jalkaan ja rinteeseen!

Mini Einsteinin tutkimuksia osa 1: Painovoima

Näin tutkit massan vaikutusta putoamisnopeuteen

1. Ota omenanpala
2. Ojenna kätesi syöttötuolissa sivulle
3. Päästä omenanpala putoamaan vapaasti
4. Seuraa omenanpalan putoamista tarkasti
5. Naura huvittuneesti
6. Katso äitiä kysyvästi kunnes äiti nostaa omenanpalan
7. Naura/hihku/kilju
8. Haukkaa omenasta pala massan pienentämiseksi
9. Toista vaiheet 1-8 niin monta kertaa, että joko a) Omena on syöty b) äiti kyllästyy nostelemaan sitä halvatun omenaa c) jokin muu, kuten olympiahiihto vie huomiosi

Tutkimuksen tulokset ja niiden tarkastelu: 

Matka syöttötuolista maahan on niin lyhyt, että luotettavasti ei voida todeta muuta kuin se, että omenan massa on kääntäen verrannollinen äidin vitutuskäyrän kasvuun. Toisaalta on hauskaa, kun äiti nostelee sitä omenaa, joten tutkimuksia on syytä jatkaa. Jatkotutkimusten rahoituksesta ja omenoiden saatavuudesta vastaa Oy Isi Ab.

Mikä tällä kertaa on toisin?

Painoni putoamisesta innostuneena aloin pohtimaan miksi tällä kertaa olen menestynyt tässä hitaassa pudotuksessa? Miksi en ole sortunut kuureihin vaan pitänyt jääräpäisesti kiinni siitä, että syön terveellisesti, mutta en tiukkapipoisesti. Tiukkapipoisuuden puuttuminen näkyy esimerkiksi siinä, että jos minun tekee mieleni käydä kahvilla kaverin kanssa, otan mitä todennäköisimmin pullan sen kahvin kanssa. Koska tekisin niin tulevaisuudessakin.

Koko painonpudotusfilosofiani (hehe, tässähän ihan alkaa uskomaan, että taustalla on joku filosofia) lähti liikkeelle siitä ajatuksesta, että minä en voi enkä halua muuttaa elämääni (edes hetkellisesti) liian kurinalaiseksi. Tämän päätöksen vuoksi karsiutui laihdutusvalikoimasta kaikki pussikuurit. Halusin myöskin, että painonpudotus ei kariudu monilla ulkomaanmatkoillamme, joten kyseessä piti olla "kuuri", jota voin noudattaa kaikkialla. Eihän tässä paljon enää vaihtoehtoja jäljelle jäänyt, joten päädyin siihen, että minun on ihan oikeasti muutettava elämäntapojani. Se on minulle ainoa keino saada painoni alas. Pysyvästi.

Tätä projektia on mietitty pitkään ja hartaasti. Koko syksyn mietin mitkä ovat tavoitteeni ja millä aikataululla. Vaikka sivupalkissa lukeekin, että aion pudottaa painoani 20 kiloa ensi syksyyn mennessä, en pidä sitä oikeasti itselleni realistisena tavoitteena. Ihan oikeasti, mitä väliä sillä on milloin pääsen takaisin normaalipainoon, jos tarkoituksena on jatkaa tällä tiellä loppuelämä? On minulle aivan yksi lysti putoaako tällä viikolla kilo vai sata grammaa, kunhan tiedän, että tulevaisuudessa en ole enää koskaan merkittävästi ylipainoinen.


Mikä siis on toisin? Ajatukseni. Ne ovat toisin.

Finally back in the 80's!

I'm back! Toisinaan kannattaa näköjään uhkailla kroppaansa jonkin kivan asian poistamisella ja se alkaa pelittämään. Tämän aamun saldona pääsin takaisin kultaiselle kahdeksankymmentäluvulle.

Paino: 89,9 kiloa. JES!



Päätin samalla mittailla mittanauhalla muutoksia joita kropassani on tapahtunut ja vertailla niitä edellisiin mittauksiin (heinäkuulta).

Edellisen mittauspostauksen voit lukea tämän linkin takaa.

Pituus: 176 cm pysynyt oletettavasti samana.

Paino: heinäkuu 92,9 kg, nyt 89,9 kg. Blogin alusta -4,1 kg.

BMI heinäkuu 30 (merkittävä lihavuus), nyt  29 (lievä lihavuus).

Vyötärö kapeimmalta kohdalta: heinäkuu 89 cm, nyt 86cm. -3 cm

Vyötärö navan kohdalta: heinäkuu 104 cm, nyt 99 cm. -5cm

Pohkeet leveimmästä kohtaa: Heinäkuu oikea 41 cm, vasen 42 cm. Nyt molemmat - 1cm.


Reidet leveimmästä kohdasta:

Heinäkuu oikea 75 cm, vasen 73 cm.
Nyt oikea 72,5 cm ja vasen 70 cm. Oikea -2,5 cm, vasen -3 cm.


Rinnan alta: heinäkuu 88 cm, nyt 85 cm. -3 cm.

Perse leveimmästä kohtaa: heinäkuu 131 cm, nyt 125,5 cm. -5,5 cm.


Onhan siinä lähtenyt sentti jos toinenkin. Ilmankos ovat vaatteet alkaneet istua paremmin päällä. Muistelin tässä joulupöydässämme ollutta neljän kilon kinkkua ja totesin, että minustapa on lähtenyt samanlainen köntsä ihraa pois. Se kinkku oli meinaan hemmetin iso!


Seuraava etappi, jolloin mittailen, on raskautta edeltävissä mitoissani. Painoa on silloin 87 kiloa.


Ei voi muuta sanoa, kun että JES, JES, JES!!!

Junnaile sinä vaan, kyllä sinut tunnetaan

Olen muistaakseni aiemminkin nillittänyt siitä, että kroppani ei saa mitään tehtyä vauhdilla. Olen tässä viimeiset kaksi viikkoa syönyt kuuliaisesti alle päivittäisen kulutukseni ja mitä tekee massani?  Junnaa aivan totaalisesti paikoillaan lukemissa 90,4 kiloa. Tuo lukema on ollut ruudussa nyt tasan kaksi viikkoa.

Siksi julistan blogitauon. Blogitauko jatkuu niin pitkään, kunnes G=mg=881,919N (laskekaa itse ;) ). Tauko voi päättyä huomenna tai vasta puolen vuoden päästä, mutta tämän mukavan harrastuksen pariin en palaa ennen tavoitteeni toteutumista. Miksi näin? No siksi, että sain ajatuksen päähäni.

Nähdään taas toivottavasti pian!

-Laalaa


Ps. Anonyymi, joka kirjoittelit kommenttia tekstiini fysiikasta, sain viimein vastattua sinulle :)

Johdatusta

En usko kohtaloon enkä usko jumaliin. Sen sijaan uskon, kun laskimeni yrittää kertoa minulle, että mene nukkumaan. Lopeta laskeminen ja mene nukkumaan.

Eilen illalla laskin jälleen kerran fysiikkaa. Laskin ja laskin, kunnes meno tyssäsi aivan kokonaan. Kutsuin Minin isän paikalle kertomaan, että mikä tässä laskussa nyt oikein on vialla. Minin isä katsoi, mietti ja pohti. Laski päässään, että kyllä noissa arvoissa on nyt jokin vika, koska mittakaava ei täsmää laskun tilanteeseen. Tuijottelimme tehtävää noin puoli tuntia yrittäen saada selville missä vika on. Laskin laskimellani uudestaan ja uudestaan arvoja, kunnes lopulta koskin sormellani laskimeni näyttöä. Samassa sormeeni tarttui roska. Numero ykköstä muistuttava roska, joka sijaitsi kriittisessä pisteessä, joka kertoo vastauksen olevan noin tuhat-jotain.

Toisinaan vika ei ole tekijässä. Muistanpahan ennen pääsykoetta pyyhkiä laskimeni ruudun.

Ja kyllä. Repesin raikuvaan nauruun tämän räpellyksen päätteeksi ja menin nukkumaan.

Pojalle pinkkiä, tytölle tummansinistä

Asun perikonservatiivisessa maassa. Kotiäitiys on suurinpiirtein hienointa mitä täällä voi tehdä. Vaimon tehtäviin kuuluu lastenhoito, ruuanlaitto, kodin ylläpito ja kaikki muu oikein klassiseen perhemalliin kuuluvat "naisten" työt.

Ihan miten vaan, kukin tyylillään, mutta...

Minä en tähän muottiin suostu. En suostunut Suomessa, enkä suostu täällä. Olisin aivan totaalisen väärässä parisuhteessa, jos meillä olisi miesten ja naisten työt. Meillä on "työt", joita kumpikin tekee sitten omien intressien ja käytössä olevan ajan mukaisesti. Siksi esimerkiksi se siivoaminen jää usein siihen asti, että jompikumpi (minä) kyllästyy tilanteeseen.

Perikonservatiivisuus perheasioissa tuli minulle hieman yllätyksenä, kun muutimme tänne. Eniten minua kuitenkin järkytti se, miten lasten sukupuolirooleja ja erilaista kasvatusta oikein alleviivataan täällä. Suomalaisnaisten toimesta. (Suomessa tätä tapahtuu toki myös, mutta siellä ystäväpiirini onneksi on muodostunut ihmisistä, jotka eivät välitä eivätkä alleviivaa.)

Olen varmaan noin sata kertaa saanut kuulla seuraavanlaisia lauseita: "Ne meidän pojat on niin rasavillejä olleet aina, sitten tämä meidän Liisa on sellainen tosi herttainen ja rauhallinen pikkutyttö", "eihän nyt pojille voi tuollaisia punaisia vaatteita laittaa", "annetaas tytöille nuo pinkit huivit (leikkeihin) niin pojat saa sitten nämä siniset ja vihreät (vaikka tyttö olisi itse valinnut sen sinisen)", "niin se on kohta teilläkin He-Manit ja Supermiehet idoleina kohta, meidän Ilonalla on nyt tällainen prinsessavaihe".

Minä näen  aina tällaisissa tilanteissa pinkkiä. En kertakaikkiaan ymmärrä miksi VÄREISTÄ alkaen pitää tehdä eroa tyttöjen ja poikien välille. Toki tiedän ja ymmärrän, että lapsissa ja sukupuolissa on eroja, mutta kyllä aikuistenkin sanomisilla on suuri rooli erojen tekemisessä. Mitäs tapahtuu sitten, kun pikku Lasse tahtoo leikkiä prinsessaa? Sallitaanko se hänelle? Toivottavasti.

Kuulen jo lukijoiden huutavan: Miten itse puit lapsesi pienenä? Aivan varmasti oli pinkkiä tai sinistä!!! No ei ollut. Alussa Mini pukeutui äitiyslaatikon vaatteisiin ja sen jälkeen olen hänet pukenut vaatteisiin, jotka ovat mukavia päällä, lämmittävät ja jotka saan ostettuna käytettyinä paikalliselta suomalaiselta porukalta. Paidassa voi minun puolestani olla vaikka vihreä My Little Pony tai pinkki Hämähäkkimies.

Se miten muut tähän suhtautuvat on heidän ongelmansa.





 Ps. Anonyymi, joka kirjoitit kommentin edelliseen fysiikkapostaukseeni. Jos luet tänne asti (kaiken tämän paasauksen jälkeen en ihmettele, jos et lue ;) ), niin valitettavasti en pysty jostain syystä tällä hetkellä vastaamaan kommentteihin! Kunhan onnistuu taas niin kirjoittelen vastauksen erinomaiseen kommenttiisi :)