Kenellekään tätä blogia lukeneelle tuskin tulee yllätyksenä, että minä tahdoin. Tahdoin saada Suomeen sukupuolineutraalin avioliittolain. Miksi, saattaisi joku kysyä, istuin tänään töllöttämässä elämäni ensimmäistä kertaa eduskunnan täyistuntoa, sormet syyhyten, kädet täristen ja mielessäni huutaen: "PAINAKAA SITÄ NAPPIA! PAINAKAA!". Miksi ihmeessä? Eihän tämä kosketa minua mitenkään.
Ja juuri siksi minä jännitin niin kovasti. Siksi, että tämä ei kosketa minua henkilökohtaisesti mitenkään. Ei mitenkään. Minun avioliittoni ja elämäni jatkuu aivan entisellään. Sen sijaan monia ystäviäni asia koskettaa ja heidän puolestaan tärisin jännityksestä. Onneksi nyt (tai vuonna 2017, kun laki tulee voimaan) he ovat lain edessä samanarvoisia avioliitossaan kuin minä olen. Se jos mikä on tärkeää.
Hieman kyllä huijasin. Kyllä tämä minuakin koskettaa. Saan nimittäin todennäköisesti tulevaisuudessa kutsun yhteen jos toiseenkin häätilaisuuteen, jossa kaksi ihmistä sanoo toisilleen tahdon. Sukupuolesta riippumatta.
Onnea teille rakkaille jo nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!