Yksi niistä skeptikkojen seurassa

Päädyin uuden työpaikkani illanviettoon tässä taannoin ja se oli kyllä erittäin mielenkiintoinen tilaisuus. Usein käytän sanaa mielenkiintoinen, kun en oikein tiedä mitä mieltä olisin. Avataanpa tätä hieman.

Työporukkani koostuu kokonaisuudessaan suomalaisista naisista. Aikaisemmin olen ollut onnellisen tietämätön siitä, että stereotypia juoruavasta akkalaumasta pitääkin paikkansa.

Heittäessäni maailman parasta läppää sain osakseni vain hämmästyneitä ilmeitä. Sarkasmintaju loisti poissaolollaan.

Ennen kuin olin kunnolla esittäytynyt ja kertonut mitä olen aikaisemmin tehnyt, puheenaiheet vaihtelivat sujuvasti joulujuhlakoristeluista suomalaisiin alkoholijuomiin ja lattian lakaisusta vaihtoehtohoitojen ylistämiseen.

Wait what?!?!

Sillä samalla sekunnilla, kun eräs osallistujista valitti pääkipuaan alkoi vimmattu käsilaukkujen penkominen. Tarjolla oli jos jonkinlaista yrttiä ja epämääräisiä tabuja. Lopulta päänsärkyinen kuitenkin nappasi kitusiinsa Buranan. Suurinpiirtein samaan aikaan sain kuulla, kuinka mahtavia vaihtoehtohoitoja on tarjolla ja miten eräänkin työkaverin pikkupetteri sai avun homeopaatilta, vaikka lääkärit eivät osanneet tehdä vauvan allergioille mitään. (Ei varmaan ajan kulumisella ollut mitään tekemistä allergioiden poistumisen kanssa.)

Istuin ratikassa hiljaa kuunnellen keskustelua siitä, miten ko. henkilöt eivät usko lääketieteeseen ja lääkärit ovat täysin kädettömiä niin monessa asiassa ja määräilevät vaan tabuja sinne ja tänne. Että jos antibiootit tarvitaan niin sitten vasta mennään lääkärille.

Sitten viimein tuli minun vuoroni esittäytyä. Kerroin mitä olen työurani aikana tehnyt. Kun sana tiede oli vilahtanut puheenvuorossani tarpeeksi monta kertaa, alkoivat ilmeet muuttua. Lopun kuoliniskuna kerroin aikovani lääkäriksi. BOOM! Että terve vaan uudet kollegat, seuraanne on liittynyt skeptikko.



Yhtäkkiä minä olin yksi niistä tiedeuskovaisista. Tiedeskeptikkojen seurassa. Oh the horror!


Toki tällä vaihtoehtohoitouskollisuudella oli eri tasoja. Osa oli aivan messissä kaikissa Qi-energioissa ja osalta sain myöhemmin kuulla tarinoita osteopaateista, jotka hädin tuskin koskivat potilaaseen ja ohjailivat vain energioitaan käsivarrenmitan päästä. Tähän potilaana ollut henkilö totesi: "Se oli kyllä ihan huuhaata. Ajattelin tehdä valituksen."

Täysin tiedeuskovaiseen porukkaan tottuneena oli kyllä pienoinen kulttuurishokki taas tajuta millaisessa kuplassa olenkaan siellä Suomessa elellyt.

Pienenä loppu"kevennyksenä" kerrottakoon, että osaa ne lääkäritkin täällä. Eräälle lapsettomuushoitoja toivoneelle ystävälleni oli lääkäri todennut, että hoitoja ei kyllä kannattaisi tehdä, koska "babies come from heaven".

En kestä.


Ps. Oikeita vastauksia edellisen postauksen arvontaan on tullut 0 kappaletta. Vielä on siis hyvät saumat voittaa. Sanoisin, että oikein arvannut saa käytännössä varman herkkupaketin. Ei se kysymys nyt niiiiiiin vaikea voi olla? Vinkki: molemmat ovat saarivaltioita.

Haikusanoja ja alhaalla-allamaalaisia

*Postaus sisältää arvonnan, jota ei toteuteta yhteistyönä kenenkään kanssa. Syy arvonnalle on: because I can and I want. Jos haluat osallistua arvontaan voit vastata postauksen lopussa olevaan kysymykseen laittamalla sähköpostia osoitteeseen vieraallamaallablogi@gmail.com tai kommentoimalla postausta ja laittamalla siihen toimivan sähköpostiosoitteen. Oikein vastanneiden kesken arvon jouluherkkupaketin (sisältötoivomuksia saa ja pitää esittää), jonka lähetän voittajalle joulun alla kunhan pääsen Suomeen. Vastausaikaa on 16.12 klo 12 saakka. Halutessasi kommenttiasi ei julkaista. Jos halukkaita osallistujia ei ole, laitan herkkupaketin hyväntekeväisyyteen.* 

Tänä syksynä toteutimme Minin isän pitkäaikaisen haaveen ja matkustimme kuukaudeksi maahan, jota hän fanittaa kybällä. Reissasimme ympäriinsä nauttien tulivuorista, upeista maisemista, onsen-kylpylöistä, temppeleistä, ryokaneista sekä aivan törkeän levävoittoisesta ruuasta. Junat kulkivat nopeasti, ihmiset hymyilivät aina, Muumeja pomppasi esiin yllättävissä paikoissa, kuten metrossa ja Mini aiheutti teinityttöjen keskuudessa fanityttömäistä kirkumista ja melkein pyörtyilyä lähetellessään lentosuukkoja ja väläytellessään mainiota hymyään. Turistiryhmät kaappasivat Minin yhteissyleilyyn, jossa iloisesti vilkutteleva Mini ikuistettiin kymmeniin selfieisiin, joiden päätymistä nettiin en pysty kontrolloimaan. Talot olivat korkeita, ihmiset pieniä ja me superblondeina jättiläisinä varsinaisia nähtävyyksiä. Ihmisvilinä oli loputon ja henkilökohtainen tila hyvin pieni.  Maa, jossa päädyimme hippimäiseen majataloon, jonka illanistujaisissa soitettiin tajunnanvirtamusiikkia, jota Mini kuunteli haltioituneena eturivissä istuen ja jammaillen vanhempien nauttiessa olutta yhtä rennosti kuin musiikki virtasi. Se oli upea matka, jonka päättyessä mietin jopa olisiko meillä mahdollisuuksia muuttaa maahan. Olisi. Meillä todella olisi, mutta en usko, että pidemmän päälle kestäisin maan erilaisuutta. Lisäksi matka olisi niin pitkä, että viikonloppureissut Suomeen olisivat mahdottomia. Siksi muuttohaaveet saivat jäädä. Maata muistelen haikein haikusanoin, mutta palaan vielä joskus.


Nyt kaksi kuukautta matkan jälkeen huomaan miettiväni seuraavaa matkaa. Jos tällä kertaa lähtisimme maahan, jonka saavuttaminen on ehkä kaikkein vaikeinta. Lentomatkat ovat pisimmät mitkä tiedän, mutta päämäärä on jotain täysin ainutlaatuista. Maa jossa minä olen aina halunnut käydä. Perillä odottaisi luonto, jonka lajisto on täysin ainutlaatuista. Maisemat, jollaisia ei varmasti muualta löytyisi. Maa, joka on niin kaukana kuin olla voi. Tässä matkustamista himoitessani aloin jopa miettimään, että mitä jos yhtäkkiä huomaan haluavani muuttaa alhaalla-allamaahan? Niin uskomatonta kuin se onkin, niin jopa se olisi nykyään mahdollista. Minä todella voisin muuttaa sinne.

Maailma on avoin.

Halutessasi osallistua arvontaan vastaa kysymykseen: mihin kahteen maahan postauksen otsikossa viitataan?

Kuningas Ei satupysäkillä

Mä en tahdo syödä muumilautaselta,

mä en tahdo syödä mitään!

Mä en tahdo istua ruokapöydässä,

mä en tahdo tehdä mitään!

Otatko sämpylää - Ei

Otatko omenaa - Ei

Palanen juustoa - Ei

Vai lasi maitoa - Ei
En tahdo, eikä mun tarvitse.

Olen kuningas. Suuri kuningas.

Kuningas E ja I. Täällä hallitsee kuningas Ei.

Mä en tahdo laittaa sukkahousuja,

mä en tahdo laittaa mitään!

Mä en tahdo laittaa kumppareitakaan,

mä en tahdo tehdä mitään!

Mennäänkö puistoon - Ei.

Saat ajaa polkupyörällä - Ei.

Muutkin on ulkona - Ei.

Puetaan päälle - Ei.

En tahdo, eikä mun tarvitse.

Olen kuningas. Suuri kuningas.

Kuningas E ja I. Teitä hallitsee kuningas Ei.

Ja mä voin soittaa rumpuja

Keskellä yötä puoli neljältä

Ja teidän riemuna

On tehdä töitä pussit silmillä.

Ja näin se käy. Näin se käy.

Mä en tahdo pestä hampaita,

mä en tahdo pestä mitään!

Mä en tahdo mennä nukkumaan,

mä en tahdo tehdä mitään!

Pää tyynyyn - Ei.

Hyvää yötä - Ei.

En tahdo, eikä mun tarvitse.

Olen kuningas. Suuri kuningas.

Kuningas EI, Kuningas Ei.

Olen kuningas, Suuri kuningas.

Kuningas Ei, Kuningas Ei.

Teitä hallitsee kuningas Ei.

On olemassa niitä aamuja, kun jo pienten silmien avautuessa tietää, että tänään kylässä on Kuningas Ei. Kaikki mitä ehdotan saa aikaan epämääräistä ölinää, lattialla kiemurtelua, kierimistä, karkuun juoksemista sekä huutoa, jossa pääasiallisena sanana kaikuu EIIIIIIIIIIIIII!

Tänä aamuna sanoin Minille, että meillä taitaa olla paikalla ihan oikea Kuningas Mini, johon välittömänä vastauksena sain jalkaa polkien silmät ärsytyksen kyynelistä kiiluen: "Enkä ole!!! Minä olen *insert lapsen koko nimi tähän* enkä mikään Kuningas Mini!!!" No juu, ei minustakaan olisi kivaa, jos minua nimiteltäisiin, kun olen huonolla tuulella (tai ylipäänsä). Että point taken. 

Kuningas Ei lähti tänään isänsä kanssa kohti päiväkotia bussilla. Olin etukäteen valaissut Minin isää siitä, että bussipysäkki, jolle heidän pitäisi mennä, ei ole mikään tavallinen pysäkki. Kyseessä on satupysäkki. Satupysäkillä Kuningas Ei yleensä katoaa, syliin kiipeä pieni ihminen ja pyytää: "Kerro satu". Niin minä sitten kerron. Kerron satuja ympärillä olevista asioista. Lukossa olevista pyöristä, ohimenevistä ihmisistä, kaulaliinoista, autoista, potkulaudoista, oravista ja tammenterhoista... Kaikesta minkä Mini nimeää, minä keksin sadun. Tänään Minin isä oli saanut kertoa verkkohäkissä olevasta pyörästä sekä skootterilla paikalle pärähtäneestä naisesta.

Yksi kertomistani saduista menee näin:

Penkki

Olipa kerran penkki, joka oli kovin yksinäinen.

Se oli yksinäinen sen takia, että kukaan ei halunnut istua sen päälle,

koska penkki oli hieman laho ja rikki.

Eräänä syksyisenä päivänä penkki oli jälleen surullisena omissa ajatuksissaan,

kunnes yhtäkkiä se näki jonkun lähestyvän.

Taivaalta leijaili kaksi keltaista lehteä, jotka laskeutuivat penkille.

Penkki oli jälleen onnellinen, sillä se ei ollut enää yksin. 

Satujen jälkeen Kuningas Ei yleensä pysyy poissa. Kunnes pienet silmät taas aukeavat.

Mä joka toinen viikko töitä teen, joka toinen viikko iltapäiväksi duuniin meen...

...sen kaiken teen mä siksi vain
Koska pääni sä pääni sä voisit hajota muuten kai 

"Trophy wife is an informal term for a wife, usually young and attractive, who is regarded as a status symbol for the husband, who is often an older and wealthy "sugar daddy"." -Wiki  

En ole enää niin nuori ja kauneuskin on katsojan silmissä. Mies ei ole vanha sugar daddy, mutta silti minua on frendieni toimesta useampaankin otteeseen tituuleerattu trophy wifeksi. Huumorimielellä tottakai, koska eihän minusta oikeaa kylkiäistyttöystävää saisi millään. En nuohoa miehen kyljessä coctailkutsuilla, en järjestä tai osallistu hyväntekeväisyystapahtumiin, en omista silikonitissejä, blondius löytyy omasta takaa ja olen aivan liian kouluttautunut. Eikä tuo mieskään nyt mikään miljonääri ole.

Tästä huolimatta täytän kyllä erään kriteerin. Elelen nimittäin aivan täysin mieheni rahoilla. Aihe, josta olen kirjoittanut täällä otsikolla "Money, money, money".

Tällainen taloudellinen turvallisuus luo toki mahdollisuuksia. Voin nimittäin todella tehdä juuri sitä mitä haluan vapaa-ajallani. Tein jotain trophy wifelle poikkeuksellista: päätin mennä töihin.

Kuten aikaisemmin kerroin, aloitti Mini päiväkodissa päivän viikossa. Sattumoisin samalle viikonpäivälle avautui työpaikka paikallisessa suomalaisten yhteisössä. Työpaikka vielä sattui olemaan ominta alaani. Tässä vaiheessa totesin, että jos nyt uskoisin jumaliin, niin tämä jos mikä oli merkki, että hae nyt helvetissä tuohon hommaan. Niin sitten hain. Ja sain. 

Aloitan osa-aikatyöt tammikuussa enkä voisi olla onnellisempi. Minä saan tehdä töitä. Minä saan tienata omaa rahaa. Minä saan käyttää päätäni. Minä saan tehdä työtä, jota olen aina rakastanut. 

Minä saan pitkästä aikaa jotain aivan omaa.

Kymmenen uutiset

Kymmenen uutisista hyvää iltaa. 

Tänään Keski-Eurooppaa on kummastuttanut naama punaisena juokseva olio, jonka kerrotaan taivaltaneen kymmenen kilometrin matkan pitkin joen vartta. Olio aloitti yli kymmenen viikkoa odottamansa juoksun pikku kylästä, jonka kymmenen asukasta vilkuilivat hermostuneesti ikkunoidensa takaa. Olion kerrotaan puuskuttaneen ja valittaneen useasti kymmenen kilometrin matkan aikana, mutta sen ei tiedetä luovuttaneen tai hyökänneen aggressiivisena kenenkään kimppuun. Päästessään kymmenen kilometrin kohdalle olion nähtiin riemastuvan ja silminnäkijät kertoivat sen tehneen ainakin kymmenen ilohyppyä ja huutaneen kymmenen hurraahuutoa. Punanaamaisuuden aste oli oliolla tässä vaiheessa jo täysi kymmenen, eikä oliota siksi valitettavasti pystytty tunnistamaan kymmenien silminnäkijöiden toimesta.

Keski-Euroopan poliisi pyytääkin vihjeitä yleisöltä numeroon 10 10 10, johon voi antaa kaikki vinkit olion henkilöllisyydestä. Poliisi haluaisi nimittäin onnitella oliota tämän ensimmäisestä kymmenen kilometrin juoksusta.

Kymmenen kilometriä!

Tässä oli kaikki tällä kertaa.

Hyvää illanjatkoa.

Joo, joo mä lähden Damiin!

Lähden Amsterdamiin tapaamaan ystäviäni. Kävimme sähköpostitse seuraavanlaisen keskustelun.

Parahin rouva Dobbel,

Täten vahvistamme varauksenne kohteessa RinPon Resorts HHW ajalle 22.10.-26.10.

Olemme varanneet teille yhden hengen huoneen lasten sängyllä. Jaettu kylpyhuone sijaitsee käytävällä. Huoneen hintaan kuuluu vuodenvaatteet ja pyyhe sekä perushygieniatarvikkeet kuten shampoo, hoitoaine sekä hammastahna. Oman hammasharjan tuontia suositellaan.

Jotta voimme tehdä vierailustanne mahdollisimman viihtyisän, on teillä nyt mahdollisuus esittää toiveita vierailun aktiviteettien suhteen.

Onko teillä toiveissa tehdä päiväretkiä esim läheiseen Amsterdamin kaupunkiin joka on kuulu muunmuassa naisia työllistävästä alueestaan? Toivoisitteko museokäyntejä? Shoppailuretkiä? Kaikki toiveet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.

RinPon Resorts on jo suunnitellut pari kohdetta vierailunne ajaksi, mutta pyydämme huomioimaan, että näiden toteutuminen riippuu säätilasta sekä siitä että löydämmekö jostain lastenistuimen autoomme.

Toivoisimme myös, että tiedotatte meille mahdollisista ruokarajoitteista (pyydämme huomioimaan että Resort on kasvisruokapainotteinen). Tiedustelemme myös tällä haavaa mahdollisuudesta iltaretkiin paikalliseen ruokaravintolaan? Onko kyseinen toiminta mahdollista seurueenne jäsenten kärsivällisyysrajoitteiden puitteissa? Vai tyydymmekö nauttimaan RinPon Resortin oman keittiön tuotteista?

Ystävällisin terveisin

RinPon Resorts, HHW

Sää kohteessa tällä hetkellä +9c, sateista

Hei
 

Kiitos viestistänne. Täten vahvistamme saapumisemme lennolla numero NL 1742, jonka arvioitu laskeutumisaika on 9.50.

Seurassani matkustaa henkilö, jonka henkiset kyvyt eivät täysin saavuta mahdollisesti maijoituspaikassanne vaadittavaa standarditasoa. Potilaan diagnoosi on X 101.8, joka tunnetaan myös maallikoiden piireissä nimellä Tantrumis. Oireisiin kuuluu tällä hetkellä äksäksi heittäytymistä, sopimatonta huutelua sopimattomissa paikoissa sekä toisinaan pilke silmäkulmassa tehtyjä kolttosia. Onneksi näitä Tantrumiskohtauksia tulee harvoin ja yleensä niitä on edeltänyt puutteellinen ravinnonsaanti tai liian vähäinen uni. Toisinaan kyllä laukaisevana tekijänä voi olla myös vääränväriset alushousut, ylipäänsä alushousut tai mikä vaan täysin sattumanvaraiselta vaikuttava tekijä.

Seuralaiseni pienen koon vuoksi on hänellä tarpeellista olla autossa turvaistuin. Saan kuitenkin lainattua mukaani täältä matkakokoisen puhallettavan istuinkorokkeen, jonka pitäisi olla riittävä.

Osallistumme mielellämme suunnittelemiinne päiväretkiin ja erityisen kiinnostunut olen Amsterdamin tarjoamista työmahdollisuuksista naisille. Päiväretkien menestyksellisyyttä lisää se, jos seuralaisellani on mahdollisuus päiväuniin. Koska matkarattaamme lopettivat yhteistyön kanssamme edellisellä matkallamme Japaniin, en vielä tiedä miten tämän päiväuniongelman saisimme ratkaistua. Onko teidän kauttanne mahdollisuutta vuokrata/lainata rattaita? Ilmankin pärjäämme, mutta silloin riski saada Tantrumiskohtaus kasvaa eksponentiaalisesti.

Iltaretket paikallisiin ravintoa tarjoaviin kohteisiin ovat mahdollisia ja jopa mieluisia, jos ne tapahtuvat ennen kello 21 ja sisältävät muutaman jakson älypuhelimesta näytettyjä Muumeja. Ruokarajoitteita ei ole.

Saanko vielä tiedustella toiveitanne tuliaisten osalta?

Ystävällisin terveisin
Laalaa Dobbel

Itsepähän kysyit

 Ystäväni: "Moi Mini! Mitä kuuluu?"

Mini 2,5 v: "Ääni"

Päivän asu(katastrofi)

Mini on aloittamassa päiväkodissa yhden päivän viikossa, jotta minä voisin tehdä satunnaisia asioita ilman häiriötä (vaikka kirjoittaa tätä blogia tai tehdä töitä). Kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa tulevaan päiväkotiin ja koin vahvan "note to self" hetken. Päiväkotiin astellessamme satuin yhtäkkiä havaitsemaan mitä olin sinä aamuna laittannut päälleni. Kas näin:

(Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen eikä heistä kumpikaan ole minä, kuva lainattu täältä).

Kyllä siinä lukee "LAPSET ON RUMIA".

En tunnetusti ole mikään pukeutumisen asiantuntija, mutta sen verran tiedän että päiväkodissa lasten ympäröimänä tuo ei ehkä ole se soveliain asu. Minut pelasti se, että paikalla ei sillä hetkellä sattunut olemaan muita suomalaisia eikä kukaan henkilökunnasta kysynyt mitä paidassani lukee. Todennäköisesti olisin silloin valehdellut silmät päästäni.

Note to self: on ihan ok välillä vilkaista peiliin ennenkuin sinkoaa ovesta ulos.

(Kyseinen paita on Kerjääjät bändin fanipaita. Suosittelen sekä bändiä että paitaa (muualle kuin päiväkotiin). Kerjääjiin pääset tutustumaan tästä.)

Are you still running?

Kysymys, jonka olen kuullut viime päivinä usein, koska ihmisten usko pitkäjänteisyyteeni on olematon. Mutta kas, tällä kertaa epäilevät tuomaat saivat nenilleen. Yes, i'm still running (towards becoming America's next top model). Treenaan nimittäin puolimaratonille.

Kaikki alkoi jälleen kerran suustani tipahtaneesta sammakosta. "Hei, juostaanko vuoden päästä puolimaraton?" Kättä päälle ja treenit alkuun. Juoksutoverina minulla on ystäväni, joka kävi viime keväänä läpi valtavan elämänmuutoksen ja sai siitä kipinän liikunnan aloittamiseen. Eikä hän ole ainut. Sen jälkeen kun aloin tavoitteellisesti treenaamaan (nyt kuulostaa jo päheältä), alkoi ympärilläni olevissa ihmisissä tapahtua muutoksia. Se, että minä pystyin ylläpitämään treenejä näytti innoittavan monia aloittamaan juoksun. Tiedän viisi ihmistä, jotka aloittivat juoksuharrastuksen, koska minä olin sen aloittanut. Viisi.

Ensimmäisiä treenejä juoksimme ystäväni kanssa viisitoista viikkoa sitten. Ohjelmaa on jäljellä vielä toinen samanlainen jakso. Innokkaimmat voivat klikata juostavan ohjelman auki tästä. Ihan proksi tässä ei juoksun osalta olla vielä kehitytty, mutta olen panostanut tähän harrastukseeni varmaan enemmän kuin mihinkään muuhun. Ostin nimittäin käteen kiinnitettävän juoksukännykkäkotelon. Alkoi tissien väliin tungettu kännykkä haittaamaan treenaamista sen verran paljon, että piti ihan panostaa.

Juoksun lisäksi olen saanut aivan uudenlaisen innostuksen muuhunkin liikuntaan. Painostani minulla ei ole niin minkäänlaista käsitystä, koska totesin sen seuraamisen olevan minulle täysin yhdentekevää. Tärkeintä on (ah mikä klishee) hyvä olo. Ja sellainen olo minulla on, kun en syö moskaa ja liikun tarpeeksi. Sen verran olen tietoinen kropastani, että olen huomannut housujen olevan löysiä ja jaloissani on uusia muotoja. Sanotaan niitä muotoja nyt paremman sanan puutteessa koloiksi. Jaloissani on uusia koloja ja tämä on siis hyvä juttu, koska tiedän siitä että kova treenaaminen on muuttanut vartaloani.  

Kaikki ylläolevahan kertoo vain ja ainoastaan yhdestä asiasta:

kolmenkybän kriisi here i come. 

Muita kuulumisia sitten seuraavassa postauksessa.

Älä mee (blogilista) tai viet multa kaiken

Kenellekään muulle kuin minulle ei tainnut tulla yllätyksenä, että Blogilista lopettaa. Juuri kun sain aikaiseksi lisätä blogini uudestaan sen listoille.

Itse inhoan blogipostauksia, joissa mainostetaan omaa blogia ja heitetään lauseita kuten: "Liity blogini lukijaksi ja osallistut tämän hienon *insert whatever useless product here* arvontaan". Minä kun niin toivoisin, että täällä käyvät lukijat viihtyvät ja palaavat lukemaan toistekin, koska he pitävät blogistani. Ilman mitään mainoslauseita ja pakkorekisteröitymisiä.

Siksipä koen nyt hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Nimittäin fakta on se, että blogilistan kautta blogiini tulee 95% lukijoista. Loput 5% sisältää äitini, ystäväni ja hassunhauskat täysin random hakusanat. Jos blogilista lopettaa, käykö niin, että joku joka ehkä haluaisi tätä ajatuksenvirtaa seurata, ei enää löydäkään minua?

Voi olla, että näin käy. Jos nyt kuitenkin haluat lueskella tekstejäni tulevaisuudessakin, niin voit klikata itsesi lukijaksi oikealta löytyvien Bloglovinin ja Bloggerin linkkien kautta. Jos et halua liittyä lukijaksi, niin parhaiten tänne löytää laittamalla googlehakuun sanan Kaikusanoja. Blogilista lopettaa 1.6, joten parasta on toimia ennen sitä, jos siis haluaa.

Artikulaatio-ongelmia

*Varoitus: postaus sisältää kovaa kielenkäyttöä. He, jotka eivät postauksessa viljeltyä sanaa tunne, voivat tarkistaa sen merkityksen täältä.*

Scheisse! Kuului riemastuneesti rakkaan kaksivuotiaani suusta. 

Scheisse! Äiti, scheisse! 

Seisoin tuijottamassa häntä olohuoneessamme. Siis mitä sinä sanoit? Scheisse!

Mini saa pallon kiinni. Scheisse!

Mini nostaa lattialta rusinan. Scheisse!

Mini saa kuin saakin napattua putoavan tyynyn. Scheisse!

Ehdin pohtia päässäni jo miljoonaa asiaa: "Minä en tuota sanaa ole hänelle opettanut. Mistä kummasta hän on sen poiminut. Nyt joudun vaimentamaan mukulan kaupungilla liikkuessamme, kun hän huutelee ihmisille scheissea. Miten häiritsevää! Olen epäonnistunut tapakasvatuksessa. Minä kun luulin välttäneeni nämä ongelmat, koska kukaan täällä ei tajuaisi suomenkielisiä kirosanoja, vaikka niitä Minin sanavarastoon eksyisikin. AAAAAA!"

Minin hoki sanaa aikansa aina kun hän keräsi jotain jostain. Sitten minulla välähti. Voi kultarakaspieni. Se sanapari mitä haet on sain sen. 

Päänsärky. Sain sen. Scheisse!

 

Elämäni kaiku

Blogini aikaisempi nimi oli tylsin mahdollinen klisee mitä saatoin keksiä. Innostuttuani aikoinaan bloggamisesta, oli blogi saatava pystyyn heti. Ongelmaksi muodostui kuitenkin blogin nimen keksiminen. Kärsimättömyyksissäni pistin blogin nimeksi ensimmäisen asian, joka tuli mieleeni.

Kaduin tätä päätöstä heti ensimmäisen blogikirjoituksen kirjoitettuani.

Living outside the box. Oikeasti. 

Kun sitten aloin kirjoittelemaan enemmän ja enemmän, huomasin yhtäkkiä blogissani vierailevan ihan kiitettävästi lukijoita. Jokainen klikkaus blogiini sai minut kiemurtelemaan noloudessa. Joku täysin tuntematon random lukija siellä nyt miettii, että onpas omaperäisen, suorastaan reteän ja villistä elämästä kertovan blogiotsikon bloggaaja itselleen keksinyt.

Yhh...

Blogitauon aikana päätin, että jos koskaan blogini pariin palaan, niin keksin sille paremman nimen. Nyt tuo nimi on julki.

Kaikusanoja.

Kirjoitin aikoinaan tekstin Minin puheesta tuolla otsikolla. Jo silloin aloin miettimään, että onkohan tuollaista sanaa edes olemassa. Ankaran Googletuksen perusteella kyseessä ei ainakaan ollut mikään hirvittävän tunnettu sana, joten katsoin oikeudekseni kehittää sille oman merkityksen ja soveltaa sitä tämän blogin sisältöön. Sitten eksyin Kielten ihmeellinen maailma blogiin ja tähän tekstiin. Tekstissä kerrotaan mm. seuraavaa: 

"...niin kutsuttuja echo words, kaikusanoja. Suomen kielestäkin löytyy näitä: Kaapista löytyy ”kippoa ja kappoa”, hän otti mukaansa ”kimpsut ja kampsut”. Eli jotenkin ajatellaan esim. kippo astian prototyypiksi ja kaikusanalla ilmaistaan kaikkia sen kaltaisia tavaroita.
Onomatopoeettiset kaikusanat ja sanaparit ovat tyypillisiä suomen kielelle muutenkin, nykyään adverbeiksi käsitettyinä ja tietyissä kiinteissä yhteyksissä: liirum laarum, vinksin vonksin, sikin sokin jne jne."

Voisiko enää parempaa tuuria käydä. Tämä blogihan nimenomaan on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Ja vielä vähän sikin sokinkin. 

Kyllä, tämä olisi sopiva nimi blogilleni. Yllä olevan merkityksen lisäksi blogi peilaa elämääni. Ei kokonaan, vaan hieman vaimennettuna versiona.

Vähän niin kuin kaikuna.
 

Hetken kestää elämää...

...sekin synkkää ja ikävää

Tuo suomalaisista lauluista positiivisin johdatti minut takaisin blogin pariin. Alkoi meno blogissa mennä sen verran synkäksi pohdiskeluksi, että oli otettava aikalisä.

Mutta. Palasin!

 

Hei tonttu-ukot hyppikää :) 

(Ja te tontut, jotka tänään istuitte siellä pääsykokeessa: menkää lomalle ja lakatkaa märehtimästä. Märehtimisestä näpsäkkänä aasinsiltana siirryttäköön metaaniin ja metaanista soihin. Soista toteamukseen, että piruvie siinä olisi ollut varmat pisteet, koska olen tehnyt soiden parissa tutkimusta. Damn.)

Tulee levottomat tuulet noutamaan

Alkaa deadline puskea päälle. Kun muutimme tänne, puhuimme kahdesta vuodesta. Kaksi vuotta ja eteenpäin. Kuten arvata saattaa, on tuo kaksi vuotta pian mennyt. Toukokuu kurkkii jo nurkan takana ja me olemme edelleen täällä.

Suunnitelmat ovat hieman muuttuneet alkuperäisestä ja mikäs siinä, niin on yleensä tapanakin, kun ajatukset muuttuvat ja joku toinen vaihtoehto alkaa tuntua paremmalta. Siksi päätimme vielä jäädä. Päätimme, että ollaanpas vielä seuraavat kaksi vuotta ja sitten eteenpäin. Tähän päätökseen vaikutti se, että viihdymme, se että arki täällä on leppoisaa ja vielä erittäin suurena vaikuttimena toimi Suomen talouden tilanne. Onhan se nyt ihan jäätävää menoa mitä siellä tapahtuu. Olemme ikäänkuin talouspakolaisia, koska meidän ei ole mitään järkeä palata Suomeen työttömiksi. Rasittamaan menoillamme jo liitoksissaan natisevaa velkataloutta. Ehhei, parempi pysyä täällä vaan.

Samalla kuitenkin lykkään jälleen kerran omia koulutuksellisia haaveitani kahdella vuodella. Mitäs jos kahden vuoden jälkeen tulee seuraavat kaksi vuotta ja sitten taas seuraavat kaksi vuotta. Tunnen jo nyt miten levottomuus on kasvanut sisälläni ja pääni sisällä on syksyn ajan kuiskutellut pieni ääni: on aika mennä, tämä on jo nähty.

Voipi olla, että jo toukokuussa levottomat tuulet noutavat.