Raindrops on roses and whiskers on kittens

No nyt on päästy asiaan tässä lapsimaailmassa! Istuimme parvekkeella ihmettelemässä ukonilmaa Minin kanssa, kun hän yhtäkkiä kysyi: "Miksi salamoi? Miksi jyrisee?" Koin hetkeni tulleen. Nyt vihdoin ja viimein pääsen selittämään tieteen saloja lapselle.

Aloitin siis siitä tärkeimmästä: "Salama sanoo jotain jyrinälle ja jyrinä vastaa takaisin..." Voi kyllä, oli ihan pakko. Kyseessähän on siis tietysti klassikkokohtaus elokuvasta Sound of music.

Tämän jälkeen puhkesin lauluun:

"Raindrops on roses and whiskers on kittens,
bright copper kettles and warm woolen mittens,
brown paper packages tied up with strings,
these are a few of my favorite things.

Cream colored ponies and crisp apple strudels,
door bells and sleigh bells and schnitzel with noodles.
Wild geese that fly with the moon on their wings.
these are a few of my favorite things.

Girls in white dresses with blue satin sashes,
snowflakes that stay on my nose and eyelashes,
silver white winters that melt into springs,
these are a few of my favorite things.

When the dog bites, when the bee stings,
when I'm feeling sad,
I simply remember my favorite things,
and then I don't feel so bad."

Olkaapa hyvä naapurit, jotka myös mahdollisesti nautitte komeasta ukonilmasta.

Ps. Tämän kohtausrekonstruktion jälkeen toki selitin mitä oikeasti tapahtuu ukonilmalla, mutta Miniä kiinnosti lähinnä, että mitä se salama oikein sanoo ja miksi jyrähdys jyrähtää. I just failed.

Hän puhuu

Mini on ollut pienestä pitäen varsin verbaalinen tyyppi. Ensimmäinen sana "ishi" kuultiin kymmenen kuukauden ikäisenä ja sen jälkeen tuo suupaltti ei ole turpaansa sulkenut. Enkä kyllä pistä pahitteeksi: niin mainiota settiä hän suustaan päästelee, että naurulihakset ovat koetuksella meillä vanhemmilla.

Minin verbaalisuus on ehdottomasti yksi hänen hienoimpia piirteitään ja suuri osa hänen persoonaansa. Siksi onkin ollut niin sääli nähdä miten hiljaiseksi pieni lapsi voi mennä, kun hänen kykynsä kommunikoida riistetään. Nyt puhun tietysti siitä, että asumme maassa, jossa ei pääse paljon suomeksi haastelemaan. Mini on kuitenkin tähän asti onnistunut kiertämään ongelmia valoisalla persoonallaan ja ihan suoranaisesti viittomalla. Pienet lapset eivät välitä siitä, mitä kieltä kukakin puhuu vaan pelkkä hymy ja käsi viittoma "tule" riittää. Kuluu pari minuuttia ja vasta tavanneet lapset ovat yhtäkkiä riippumassa yhdessä ties missä ja hihittelevät nurkassa omille sanattomille jutuilleen.

Tänään tapahtui kuitenkin jotain uutta: Mini puhui ensimmäistä kertaa kuulteni paikallista saksan murretta. Ilmeisesti päivä viikossa päiväkodissa on kuitenkin jo iskostanut kieltä Minin päähän sen verran, että hän jo uskaltautuu sitä puhumaankin. Kohteena oli saksalainen ystäväni, jolta meni ihan totaalisen ohi, että Mini ei puhunutkaan enää suomea vaan saksaa ja että hänen olisi pitänyt Miniä ymmärtää. Ystäväni selitti, että hän on niin tottunut siihen, että hänelle puhutaan suomea, että kielen vaihtaminen lennosta tuli täytenä yllätyksenä. Lisäksi kun kyseessä on pienen lapsen sopottama saksan vahva murre, ei ole ihmekään että aikamme jouduimme miettimään mitä tärkeää Minillä oli kerrottavana.

Ja tärkeää asiaa olikin:

Paikallisella murteella: "Ig tu assen" ja "das is mini"
Saksaksi: "Ich esse" ja "das ist meine"
Suomeksi: "Minä syön" ja "tämä on minun"

Kyllä äiti on taas ylpeä!

Lapseni ensimmäiset sanat vol. 2.

Kummitäti

Minusta tuli elämäni ensimmäistä kertaa kummitäti. Lasta en koskaan ehtinyt pitää elävänä sylissä, mutta sain sentään käydä hänen ruumistaan katsomassa sairaalassa. Hän nukkui unta, josta ei koskaan herää.

Mini halusi seistä avoimen haudan vieressä monta minuuttia pienet aivot raksuttaen. Kävimme seuraavan keskustelun noin kolmesti:

"Meneekö F tuonne nukkumaan? Hyppääkö hän sinne? Voiko hän sitten tulla meille leikkimään?"
"Ei kulta. F nukkuu arkussa, joka lasketaan tuonne. Hän nukkuu sellaista unta, josta ei voi koskaan herätä. F oli syntyessään todella sairas eikä hän voinut parantua. Me emme koskaan saa F:a meille kylään, mutta D (hänen veljensä) voi tulla meille edelleen."

Hautajaisissa kaikki itkivät, kun maailman pienin arkku laskettiin haudan lepoon. Puhalsimme kummipoikani muistoksi saippuakuplia ja Mini kävi heittämässä ruusun F:n arkun päälle.

"Tomorrow we will have to let him go"

Ystäväni lapsen kohtalo on kirjoitettu hänen äitinsä sanoin otsikkoon. Saman lapsen, josta kirjoitin edellisessä viestissäni. 

Mitään ei ole enää tehtävissä.

En osaa edes kuvitella vanhempien tuskaa enkä osaa sanoa heille mitään järkevää. Sanat ovat kadonneet. Ainoa mitä voin tehdä, on kuunnella, mutta tällä hetkellä vastassa on vain hiljaisuutta ja surua.

Sen täytyy sattua niin paljon.

Odotuksia

Oletettavasti kaikilla tulevilla vanhemmilla on lapsen syntymästä kaksi odotusta.

 1. Lapsi säilyy hengissä 

2. Äiti säilyy hengissä

Nykypäivänä ollaan jopa niin onnellisessa tilanteessa, että suurimmalla osalla odotuksiin vastataan ja kaikki säilyvät hengissä. Sitten on näitä "vähällä piti"- tilanteita, joita lähipiirissäni on sattunut putkeen kuusi (6). Kyllä, kuusi.

1. Lapsi jäi jumiin ja kärsi vakavasta hapenpuutteesta. Vammautui.

2. Äiti repesi niin pahasti, että häntä ommeltiin pitkään. Hän menetti paljon verta, mutta selvisi.

3. Kaverini sai kaksoset, joista toinen kuoli pari viikkoa myöhemmin.

4. Ystävältäni irtosi istukka kesken synnytyksen. Lapsi saatiin ajoissa ulos hätäsektion avulla.

5. Kaverin lapsen sydänäänet heikkenivät sen verran, että lapsi otettiin kiireellisellä sektiolla ulos.

Sitten tämä viimeisin.

6. Ystäväni lapsi syntyi hätäsektiolla ja makaa nyt teholla jäähdytettynä. Hapenpuutteen pituutta ei tiedetä, lapsen selviämisestä ei ole varmuutta ja aivovamma on todennäköinen. Se miten paha aivovamma on kyseessä, ei ole vielä tiedossa.

Näin. Tällaiselle synnytyspelkoiselle tässä on aika paljon sulateltavaa. Tuon viimeisimmän keissin jälkeen lähetin äidilleni jo viestin, että onko niitä normaaleja synnytyksiä enää olemassakaan. Vastaukseksi sain tilastoja. On niitä. Oman synnytykseni jälkeen keräämäni kaveritilasto vain osoittaa, että 100% synnytyksistä menee niin sanotusti perseelleen. Kai se totuus on sitten jossain siinä välimaastossa.

Omaan tulevaan synnytykseeni menen vain kaksi odotusta mielessäni:

 1. Lapsi säilyy hengissä 

2. Äiti säilyy hengissä

Or i might just be the unlucky number seven.

Hakemus

Arvoisa Laalaa Dobbel

Kiitos hakemuksestanne.

Havaitsemanne epäröivän tyylinne johdosta laitoimme hakemuksenne jonon kärkeen ja lähetimme teille valitsemanne tuotteen "Rääpäle 2.0" pikapostina. Valitettavasti emme voi taata "vähäistä painonnousua, hyviä yöunia tai olematonta pahoinvointia", sillä asetamme tuotteeseemme ns. randomgeneraattorin, joka tuottaa kyseiset ominaisuudet nimensä mukaisesti täysin sattumanvaraisesti. Haluaisimme myös huomauttaa, että toivomanne "ankkavaapunnan välttäminen" ei ole mahdollista, kuten ei myöskään "kivuton synnytys kaikilla dropeilla".

Toivomme tuotteelle pysyvyyttä ja pitkää ikää. Oletettu saapumispäivä on lokakuun lopussa.

Haikara Oy.

Beibi

"Äiti, tuo tyttö on musta!"
" Niin, hänellä on vähän tummempi iho kuin joillain muilla ihmisillä. Esimerkiksi me olemme ihan tosi vaaleita, mutta sitten on myös ihmisiä, joilla iho on tummempi, koska siinä on enemmän pigmenttiä."
" Sitten hän on beibi!"
"?!?!?!?!?!?!"
"Beibi, beibi, beibi!"
"Ei kuule rakas. Nyt tässä on käynyt jokin väärinkäsitys. Beibi tarkoittaa vauvaa, ei tummaihoista ihmistä."

***

Bussissa:

"Äiti, mitä beibi tekee?"

"Mikä ihmeen beibi?"

"No tuo *osoittaa sormella jälleen kerran tummaihoista ihmistä*"

"Ensinnäkin: hän ei ole beibi, se tarkoittaa vauvaa, vaan ihan tavallinen ihminen. Toisekseen, vastauksena kysymykseesi: hän seisoo."

What is this beibi nonsense?

ps. Jouluisella arvonnalla oli osallistujia huimat kaksi kappaletta! Toinen vastasi väärin, joten voittaja oli selvä. Suklainen setti on saapunut jo omistajalleen. Oikea vastaus: Japani ja Australia