Yksi niistä skeptikkojen seurassa

Päädyin uuden työpaikkani illanviettoon tässä taannoin ja se oli kyllä erittäin mielenkiintoinen tilaisuus. Usein käytän sanaa mielenkiintoinen, kun en oikein tiedä mitä mieltä olisin. Avataanpa tätä hieman.

Työporukkani koostuu kokonaisuudessaan suomalaisista naisista. Aikaisemmin olen ollut onnellisen tietämätön siitä, että stereotypia juoruavasta akkalaumasta pitääkin paikkansa.

Heittäessäni maailman parasta läppää sain osakseni vain hämmästyneitä ilmeitä. Sarkasmintaju loisti poissaolollaan.

Ennen kuin olin kunnolla esittäytynyt ja kertonut mitä olen aikaisemmin tehnyt, puheenaiheet vaihtelivat sujuvasti joulujuhlakoristeluista suomalaisiin alkoholijuomiin ja lattian lakaisusta vaihtoehtohoitojen ylistämiseen.

Wait what?!?!

Sillä samalla sekunnilla, kun eräs osallistujista valitti pääkipuaan alkoi vimmattu käsilaukkujen penkominen. Tarjolla oli jos jonkinlaista yrttiä ja epämääräisiä tabuja. Lopulta päänsärkyinen kuitenkin nappasi kitusiinsa Buranan. Suurinpiirtein samaan aikaan sain kuulla, kuinka mahtavia vaihtoehtohoitoja on tarjolla ja miten eräänkin työkaverin pikkupetteri sai avun homeopaatilta, vaikka lääkärit eivät osanneet tehdä vauvan allergioille mitään. (Ei varmaan ajan kulumisella ollut mitään tekemistä allergioiden poistumisen kanssa.)

Istuin ratikassa hiljaa kuunnellen keskustelua siitä, miten ko. henkilöt eivät usko lääketieteeseen ja lääkärit ovat täysin kädettömiä niin monessa asiassa ja määräilevät vaan tabuja sinne ja tänne. Että jos antibiootit tarvitaan niin sitten vasta mennään lääkärille.

Sitten viimein tuli minun vuoroni esittäytyä. Kerroin mitä olen työurani aikana tehnyt. Kun sana tiede oli vilahtanut puheenvuorossani tarpeeksi monta kertaa, alkoivat ilmeet muuttua. Lopun kuoliniskuna kerroin aikovani lääkäriksi. BOOM! Että terve vaan uudet kollegat, seuraanne on liittynyt skeptikko.



Yhtäkkiä minä olin yksi niistä tiedeuskovaisista. Tiedeskeptikkojen seurassa. Oh the horror!


Toki tällä vaihtoehtohoitouskollisuudella oli eri tasoja. Osa oli aivan messissä kaikissa Qi-energioissa ja osalta sain myöhemmin kuulla tarinoita osteopaateista, jotka hädin tuskin koskivat potilaaseen ja ohjailivat vain energioitaan käsivarrenmitan päästä. Tähän potilaana ollut henkilö totesi: "Se oli kyllä ihan huuhaata. Ajattelin tehdä valituksen."

Täysin tiedeuskovaiseen porukkaan tottuneena oli kyllä pienoinen kulttuurishokki taas tajuta millaisessa kuplassa olenkaan siellä Suomessa elellyt.

Pienenä loppu"kevennyksenä" kerrottakoon, että osaa ne lääkäritkin täällä. Eräälle lapsettomuushoitoja toivoneelle ystävälleni oli lääkäri todennut, että hoitoja ei kyllä kannattaisi tehdä, koska "babies come from heaven".

En kestä.


Ps. Oikeita vastauksia edellisen postauksen arvontaan on tullut 0 kappaletta. Vielä on siis hyvät saumat voittaa. Sanoisin, että oikein arvannut saa käytännössä varman herkkupaketin. Ei se kysymys nyt niiiiiiin vaikea voi olla? Vinkki: molemmat ovat saarivaltioita.

Haikusanoja ja alhaalla-allamaalaisia

*Postaus sisältää arvonnan, jota ei toteuteta yhteistyönä kenenkään kanssa. Syy arvonnalle on: because I can and I want. Jos haluat osallistua arvontaan voit vastata postauksen lopussa olevaan kysymykseen laittamalla sähköpostia osoitteeseen vieraallamaallablogi@gmail.com tai kommentoimalla postausta ja laittamalla siihen toimivan sähköpostiosoitteen. Oikein vastanneiden kesken arvon jouluherkkupaketin (sisältötoivomuksia saa ja pitää esittää), jonka lähetän voittajalle joulun alla kunhan pääsen Suomeen. Vastausaikaa on 16.12 klo 12 saakka. Halutessasi kommenttiasi ei julkaista. Jos halukkaita osallistujia ei ole, laitan herkkupaketin hyväntekeväisyyteen.* 

Tänä syksynä toteutimme Minin isän pitkäaikaisen haaveen ja matkustimme kuukaudeksi maahan, jota hän fanittaa kybällä. Reissasimme ympäriinsä nauttien tulivuorista, upeista maisemista, onsen-kylpylöistä, temppeleistä, ryokaneista sekä aivan törkeän levävoittoisesta ruuasta. Junat kulkivat nopeasti, ihmiset hymyilivät aina, Muumeja pomppasi esiin yllättävissä paikoissa, kuten metrossa ja Mini aiheutti teinityttöjen keskuudessa fanityttömäistä kirkumista ja melkein pyörtyilyä lähetellessään lentosuukkoja ja väläytellessään mainiota hymyään. Turistiryhmät kaappasivat Minin yhteissyleilyyn, jossa iloisesti vilkutteleva Mini ikuistettiin kymmeniin selfieisiin, joiden päätymistä nettiin en pysty kontrolloimaan. Talot olivat korkeita, ihmiset pieniä ja me superblondeina jättiläisinä varsinaisia nähtävyyksiä. Ihmisvilinä oli loputon ja henkilökohtainen tila hyvin pieni.  Maa, jossa päädyimme hippimäiseen majataloon, jonka illanistujaisissa soitettiin tajunnanvirtamusiikkia, jota Mini kuunteli haltioituneena eturivissä istuen ja jammaillen vanhempien nauttiessa olutta yhtä rennosti kuin musiikki virtasi. Se oli upea matka, jonka päättyessä mietin jopa olisiko meillä mahdollisuuksia muuttaa maahan. Olisi. Meillä todella olisi, mutta en usko, että pidemmän päälle kestäisin maan erilaisuutta. Lisäksi matka olisi niin pitkä, että viikonloppureissut Suomeen olisivat mahdottomia. Siksi muuttohaaveet saivat jäädä. Maata muistelen haikein haikusanoin, mutta palaan vielä joskus.


Nyt kaksi kuukautta matkan jälkeen huomaan miettiväni seuraavaa matkaa. Jos tällä kertaa lähtisimme maahan, jonka saavuttaminen on ehkä kaikkein vaikeinta. Lentomatkat ovat pisimmät mitkä tiedän, mutta päämäärä on jotain täysin ainutlaatuista. Maa jossa minä olen aina halunnut käydä. Perillä odottaisi luonto, jonka lajisto on täysin ainutlaatuista. Maisemat, jollaisia ei varmasti muualta löytyisi. Maa, joka on niin kaukana kuin olla voi. Tässä matkustamista himoitessani aloin jopa miettimään, että mitä jos yhtäkkiä huomaan haluavani muuttaa alhaalla-allamaahan? Niin uskomatonta kuin se onkin, niin jopa se olisi nykyään mahdollista. Minä todella voisin muuttaa sinne.

Maailma on avoin.

Halutessasi osallistua arvontaan vastaa kysymykseen: mihin kahteen maahan postauksen otsikossa viitataan?