Viikkoraportti 2

Pirun viikkoraportti kun osuit pahaan saumaan. Yhdestäkään proggigsesta ei nimittäin ole kauheasti hyvää sanottavaa, mutta koska olen päättänyt kertoa asiat mahdollisimman totuudenmukaisesti, niin tässä tulee:


Projekti 1: Tämä "pikkuprojekti" vie hämmentävän vähän aikaani ja jaksamistani. Saan nukkua, saan juoda aamu-, päivä- ja mahdollisen iltakahvini rauhassa. Saan harrastaa omia juttujani mielinmäärin. Tämän seurauksena saan tuskailla onko kaikki kunnossa, mitä jos Minillä on joku hätä ja se ei vaan osaa kertoa sitä minulle, mitä jos... Kuinka monta kertaa olenkaan naputtanut kuukleen sanat: "Voiko vauva nukkua liikaa" ja "helppo lapsi". Mikä sitten on normaalia ja mikä ei? Mistä sitä tietää, mutta varsin iloiselta otukselta tuo kääpiö vaikuttaa, joten olkaamme hiljaa ja tyytyväisiä niin kauan kun tätä jatkuu.

Eilisen tylsyysraporttini pohjalta jäin miettimään, että mikä kumma minua muka estää keksimästä tekemistä. Eilen syy oli selvä. Olen joskus sanonut ääneen, että jos alan valittamaan "tuhnuista", kummallista oloa joka ei poistu, niin äkkiä minulle nappia naamaan. Migreeni is on the way. No, eilen istuin koko päivän miettien, että onpas "tuhnuinen", jotenkin jämähtänyt olo. Minin isän saapuessa lojuin sohvalla ja aloitin ääneen lauseen: "Mulla on tänään ollut jotenkin kummallinen, sellainen tosi "tuhnuine... voi jumalauta, tuo äkkiä mun lääkkeet". Siis kuinka ääliö tarvitsee ihmislapsen olla. Koko päivän olin miettinyt, että onpas outoa ja ei vaan välähdä, että tässähän voisi olla kyse ihan siitä perinteisestä. Menköön siis eilinen tylsyys ison M:n piikkiin.

Minulla ei ole ollut täällä ihan äärettömän tylsää. Olen löytänyt samanhenkisiä kavereita ja tekemistä riittäisi. Ongelma on oikeastaan se, että minä olen laiska. Laiska lähtemään, laiska tekemään, mutta en missään nimessä laiska valittamaan. Jossain vaiheessa kyllästyn omaan ruikuttamiseeni ja sitten ei taas ole tylsää. Sitä odotellessa.


Projekti 2: Tänä aamuna vitutti. Viime perjantaina painoni oli 93.1 tänä aamuna 93.4. Selittäkääpä joku miten tämä on mahdollista? Olen punninnut joka helvetin suupalan ja kirjannut tuloksen kiloklubiin. Olen syönyt 1600-1700 kilokaloria per päivä liikkunut ohjelmieni mukaan ja mitä mitä!! Paino on noussut. Samperi. Juu, edelleen on tarkoitus muuttaa niitä elämäntapoja, mutta onhan toi nyt ihan perseestä. Kyllä on. Onpas. (En tiedä kenen kanssa tivaan, mutta joku teistä on kuitenkin eri mieltä.)

Missä siis mättää? Keksisin näin äkkiseltään kaksi asiaa, jotka vaikuttavat: 1. Hormonit (näitä voi syyttää ihan kaikesta ja syytetäänkin) 2. Hurja määrä lihaskuntoliikuntaa, joka on aiheuttanut turvotusta lihaksiini. Ainakin lihaksen perkuleet ovat ihan jäätävän kipeät. Sikspäkkikin ulvoo jokaiselle askeleella tuolta massan alta ja käsiä saa hädin tuskin nostettua.

Olkoon syy mikä hyvänsä olen iloinen siitä, että olen jatkanut urakkaa ja en kyllä aio tässä kohtaa lannistua. Merkittävän ylipainon puolelta ei ole pitkä matka ihan siihen perus pullahiiri ylipainoon (92,9 kg), joten olisi suotavaa olla ensi perjantaina tuossa rajalla. Muuten iskee vielä suurempi vitutus.


Projekti 3: Voi villasukat villasukat. Noloahan tämä on. Minun piti ottaa kuva langoista tänne, että näyttäisi siltä kuin olisin asian eteen jotain tehnyt. Nyt taitaa olla jo ilmiselvää, että en viistinyt edes niitä lankoja kaivaa esille. Ehkä jo ensi viikolla?


Projekti 4: Kuten aiemmin raportoin, kirjoitin kirjeen Herra Motivaatiolle. Onnekseni hän jätti minut rauhaan. Tätä projektia kun ei nyt edistetä. Nyt ollaan lomalla kemiasta, fysiikasta ja bilsasta. Ainakin se pari kuukautta (tai siihen asti, kunnes ekat kirjat saapuvat äitini kyydissä elokuussa).



Projekti 5: Häät ovat hyvällä mallilla. Paikka on buukattu, cateringiltä odotellaan vastausta (onko ne lomalla vai järkkäämässä häitä, kun eivät osaa vastata?). Häämekkoa olen tuijottanut netistä. Halvalla lähtisi, mutta en voi vielä ostaa kun olisi tarkoitus hieman kaventua tuohon mennessä. Kaasoilta on tullut hyviä pointteja mitä pitäisi miettiä: onko häät avec, lapsettomat/lapselliset, teemaa jne. Aivoni ruksuttavat koko ajan ja alkaa tässä saada sormet kirjoiteltua asioita ihan paperillekin asti. Sen tiedän ainakin, että mitään stressiä en näistä häistä aio ottaa. Aika kaameuksia saisi tapahtua, että "minun" hääpäiväni menisi siitä pilalle. (Olen lukenut muutamaa hääblogia järjettömän myötähäpeän vallassa. Häät ovat näköjään ISO juttu. Sääliksi käy.)