sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Yllättäviä kompromisseja

Jos joku minut pääsee päivittäin yllättämään, niin se on tuo rakas nelivuotiaani. 

Jumalattoman ärsyttävä nelivuotiaani. 
Raivostuttava nelivuotiaani. 
Hermoja koetteleva nelivuotiaani.
Maailman kovaäänisin nelivuotiaani.
Maailman suloisin nelivuotiaani. 
Maailman hauskin nelivuotiaani. 
Maailman rakkain nelivuotiaani.

Minin isin lehmänhermotkin joskus katkeavat tuon nelivuotiaan toilailuista, joten ei ole mikään ihme, että minä ja Mini otamme päivittäin yhteen. Minun hermoni kun ovat tätä nykyä seitinohuet (jaa, mistähän lie Mini perinyt temperamenttinsa). Erityisesti asiat, joista on väännetty jo yli kaksi vuotta (voi hyvä luoja...), kuten syöminen ja vaatteiden pukeminen, saavat minut nykyään rähjäämään alta aikayksikön. Onko se nyt jumalauta niin vaikeaa vaan pukea ne vaatteet päälle?

Tässä eräänä aamuna otin uuden asenteen. Päätin, että nyt en rähise, en riehu, en huuda. Pyydän kerran ja se on sillä selvä. No eihän se nyt tietenkään mennyt niin. Mini aloitti joka-aamuisen venkoilunsa ja oikein yllytti minua hermostumaan. Sitten kävimme seuraavan keskustelun:

Laalaa (L): "Onko meidän oikeasti pakko tapella tästä asiasta jok'ikinen aamu? Mä en millään jaksaisi, kun se lopputulema on se, että sulla menee hermo, mulla menee hermo, kaikkia ärsyttää ja lopulta kuitenkin joudut pukemaan ne vaatteet. Mitä jos nyt vaan ei tapeltaisi tällä kertaa?"

Mini (M): "No mitäs jos tapeltaisiin ihan vähän vaan?"

L: "Ja sitten vaatteet päälle?"
M: "Joo"
L: "Ilman kitinöitä?"
M: "Joo"
L: "No se sopii... *Minä huutaen* NYT NE VAATTEET PÄÄLLE!!!!!"
M *huutaen*: EI!!!!!!

---> Mini alkaa pukea vaatteita päälle kitisemättä, narisematta ja naureskellen.

Kyllä äitiys on vaan loputon sarja "WTF"- hetkiä.