Käsi ojentuu ilmaan, hetken päästä toinen. Ai sinä haluat syliin? Mutta ei. Kädet ojentuvat kohti sormiani. Pienet sormet tarttuvat tiukasti etusormieni ympärille: nyt kävellään. Jalat suoristuvat haparoiden, yksi askel, toinen. Lantio huojuu lattarityyliin vatkaten puolelta toiselle, kunnes jännitys saa vallan ja on parempi istua hetkeksi lepäämään.
Mini on monessa asiassa ollut ns. aikaansa edellä, mutta yhdessä asiassa laahataan hieman keskivertoa jäljessä. Kävely on hankalaa. Jalat eivät kanna, jos äiti tai isi ei ole lähellä ojentamassa käsiään apuun. Todennäköisesti Minin kävelyä hankaloittaa hänen kokonsa, sillä Mini ei ole mikään oikea mini. Suuremmassa ja painavammassa kropassa on enemmän hallittavaa ja onhan se nyt aivan eri asia mätkähtää kumolleen 70 senttimetrin kuin lähemmäs 90 senttimetrin korkeudelta.
Toisaalta onneksi kontatenkin pääsee etenemään aivan hyvin. Miniä kanniskellessahan ne minunkin käsilihakseni treenautuvat. Hyötyliikunta to the win! Ainoa vaan, että harva joutuu kanniskelemaan 13 kilon kahvakuulaa ylös ja alas rappusissa tai elämään kahvakuulan kanssa "haluan olla sylissa koko ajan"- vaihetta.
Mini kiltti... Olisi jo aika. Nosta perseesi ja kävele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!