*Varoitus: seuraa diippiä ja vähän vähemmän diippiä pohdintaa tulevaisuudesta.*
Minulla on ongelma. Se, että viihdyn. Minun ei pitänyt viihtyä täällä uudessa kotimaassamme näin hyvin, vaan tarkoituksena oli käydä vähän vilkaisemassa elämää kotikulmien ulkopuolella ja palata parin vuoden kuluttua takaisin Suomeen. Nyt, kun olen asunut täällä vuoden, huomaan usein toivovani, että tämä ei päättyisi vielä. Yhä enenevissä määrin kuulen itseni myös sanovan sen ääneen: kunpa tämä ei vielä päättyisi. Eikä sen ole mikään pakko päättyä. Voimme näillä näkymin olla täällä halutessamme vuosikausia.
Minulla oli kuitenkin aivan selvä suunnitelma vielä vuosi sitten. Haen lääkikseen, pääsen lääkikseen ja sen jälkeen muutamme Suomeen. Tähän meni laskelmieni mukaan muutama vuosi. Joko siellä ymmärretään mikä se ongelma tässä on? Lääkikseen pääseminen tarkoittaisi muuttoa takaisin Suomeen ja sitä minä en halua. Nyt siis tasapainoilen tässä lääkishaaveen ja nykyisen elämän välillä.
Alan pikkuhiljaa kallistua siihen suuntaan, että nykyinen elämä voittaa. Toistaiseksi. Tajusin nimittäin tässä vähän aikaa sitten sen, että olen siitä onnellisessa asemassa, että voisin tällä hetkellä tehdä aivan mitä haluan. Perustaa ehkä yrityksen tai olla kotona Minin kanssa, matkustella, treenata. Ihan mitä vaan haluan. Kuinka usein elämässä tulee tällaisia mahdollisuuksia? Oikeastaan kaikki on mahdollista paitsi se lääkiksessä opiskelu, koska kielitaitoni ei riitä siihen, että opiskelisin täällä saksaksi.
Kielitaitoni kuitenkin riittäisi opiskeluun englanniksi. Englanninkielisiä lääkiksiä on Eurooppa pullollaan. Jos rahalla saa ja lentokoneella pääsee, niin mikä minua estäisi parin vuoden päästä hakemasta johonkin "lähi"lääkikseen? Ei oikeastaan mikään.
Elämme tällä hetkellä yhtä unelmistani: asumme ulkomailla. Nyt aion siis nauttia tästä ja pistää muut haaveet hetkeksi taustalle. Niiden aika on sitten myöhemmin, kun saamme tarpeeksemme nykyisestä tilanteestamme.
Nyt koko kevään mieltäni kaihertanut ajatussolmu on viimein kirjoitettu auki. Miltä nyt tuntuu?
Huojentuneelta ja onnelliselta.
Ei se kai väärin ole?
Ei oo totta :) kirjotat just niiku mun päästä! Asun kans keski-euroopassa mutta suomeen paluu edessä just lääkiksen takia (vuoden päästä tarkotus hakea ekaa kertaa, mutta usko ja motivaatio tuntuu olevan aika hukassa aina välillä :p) Just se ku miksei hakis ulkomailla kouluun , kun se on nii paljon helpompaakin, tavallaan...mutta niin.. Btw oon siis se uuno, joka laitto kaks melkein samaa viestiä kommentteihin :D. Sillo joskus talvella ;) Suppa
VastaaPoistaOn mainiota, että on muitakin samanlaisessa tilanteessa. Muistan aikaisemman/t kommenttisi kyllä :) Kiva kun kommentoit taas! Sepäs se tässä juuri on se "ongelma", että vetääkö veri vielä joskus Suomeen vai pitäisikö sitä suosiolla ihan oikeasti vaan todeta, että täällä on hyvä olla ja tehdä päätöksiä sen mukaan. Sitten tulee tietysti minulla kuvioihin se, että jos haen johonkin lähilääkikseen, niin jääkö Mini ja Minin isä tänne ja minä matkustaisin edestakaisin vai lähdetäänkö koko sakki jälleen uuteen maahan. Huoh, niin paljon mietittävää ja se, että mukana kulkee vielä lapsi hankaloittaa entisestään päätöksien tekemistä. Minähän lähtisin kyllä, mutta pieni saattaa olla hyvinkin juurtunut tänne, kun aika koittaa. Nooh, mutta kyllä tämä tästä selkenee. Varsinkin tämä blogi on selkeyttänyt ajatuksiani aivan älyttömästi. Kirjoittele toki lisää, jos siltä tuntuu ja hyvää juhannusta (vaikka se ei täällä keskieuroopassa mikään iso juhla olekaan).
PoistaJa muuten: kävin lukaisemassa äsken uudestaan kommenttisi ja tajusin, että sinähän olit se joka materiaaleja kaipasi. Jos asutaan kohtuu lähekkäin niin voisin lainata sulle matskut jos haluat? Minä kun en näillä näkymin ole ensi kevättä käyttämässä lukemiseen :) Jos kiinnostaa niin pistä viestiä: vieraallamaallablogi@gmail.com Kattellaan sitten josko osuisi asuinpaikat lähekkäin.
Poista