Vastasyntynyt ja pääsykoelukeminen - mahdoton yhtälö?

Anonyymi blogiini eksynyt toivoi minulta postausta aiheesta "Kuinka pääsykoelukemiseni muuttui lapsen syntymän myötä?" Jotta voisin aiheesta kirjoittaa on minun varmaan ensin kerrottava miten luin ennen Minin syntymää, joka siis tapahtui huhtikuussa 2013. Tulossa on hehtaaripostaus, koettakaa kestää. Kuvitelkaa, että mukana on vaikka muutama kevennyskuva, jos se helpottaa lukemista.

Pre-pregnancy

Syksy 2012

Syksyllä 2012 olimme juuri saaneet tiedon siitä, että muutamme ulkomaille. Suurinpiirtein samana viikonloppuna voin pahoin ja ääneen ihmettelin, että miten voi olla tällainen kestokrapula. Syy kestokrapulaan vetää tällä hetkellä sikeitä pinnasängyssä.

Jo ennen näitä kahta isoa uutista olin miettinyt, että haluan todella sinne lääkikseen ja minun on otettava luvuilleni aikaa jostain. Päätin irtisanoutua kokonaan ja jäädä syksystä saakka lukulomalle. Mietimme Minin isän kanssa aikataulut muutolle ja raha-asiat siten, että pärjäisimme. Minä halusin synnyttää Suomessa, joten jäin sinne, mutta Minin isä lähti loppuvuodesta tulevaan asuinmaahamme.

Alkusyksystä olin täynnä lukuintoa. Aloitin opinnot iltalukiossa, jotta voisin kerrata fysiikan ja kemian. Biologiaan uskoin taitojeni riittävän lyhyehköllä kertaamisella (omaan hieman taustaa biologian opiskelussa). Päivät kuluivat siten, että aloitin lukemisen noin klo 12 ja luin ja laskin itsenäisesti etukäteen tunneilla käsiteltäviä asioita tai kertailin edellisen tunnin asioita. Viideltä suuntasin tieni lukionpenkille ja istuin siellä puoli yhdeksään saakka. Lepopäiviä en oikeastaan pitänyt kuin silloin kun oli aivan pakko. Toisinaan pahoinvointi pakotti minut vuoteenpohjalle ja taisinpa pari kertaa rynnistää luokkahuoneestakin ulos oksentamaan. Oi niitä aikoja!

Tällä menetelmällä kävin läpi syksyn aikana kaikki kemian kurssit ja viisi ensimmäistä fysiikan kurssia. Opiskelin asiat kerralla niin, että oikeasti ymmärsin mistä on kyse ja jos en ymmärtänyt, kävin kysymässä opettajilta. Täytyy kyllä todeta, että oli aivan mahtavat opettajat. Heistä näki kilometrin päähän, että he oikeasti halusivat auttaa ja innolla pohtivat minulla mahdollisesti olevia kysymyksiä.

Talvi 2012-2013

Vuoden vaihteessa muutin äidilleni. Luku-urakka jatkui samanlaisena. Kävin alkuvuodesta kurssit 6-7 fysiikasta ja kahdella kemian kertauskurssilla. Yritin siirtyä lukemaan kodin sijaan kirjastoon, mutta iso vatsa aiheutti olon, joka oli aivan liian tukala siihen, että olisin voinut istua "normaalisti". Siksi tässä vaiheessa lukeminen oli alkupäivästä sängyllä makaamista ja illasta lukionpenkillä istumista. Olin sopinut opettajien kanssa, että saan tulla ja mennä niin paljon kuin haluan, koska istuminen pitkään aloillaan oli aivan mahdotonta.

H-hetki lähestyy

Istuksiessani fysiikan 8- ja kertauskurssilla alkoi opiskelututuilta tulla kyselyitä, että koska sä oikein poksahdat? Kerrottuani, että laskettu aika meni jo, tuli kyselyitä, että miten sä oikein jaksat? Edelleen luin samaan tahtiin ja istuin kaikilla tunneilla. Sain luettua kaikki kurssit loppuun ja kertauskurssit myös. Näiden kurssien kokeita en kuitenkaan koskaan päässyt tekemään, sillä HÄNET pakotettiin saapumaan kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Viimeisellä lukiotunnilla kävin viikko ennen synnytystä. Miksi sitten jaksoin? Varmaan siksi, että asia oli minulle niin tärkeä.

Post-pregnancy

Mini syntyi ja annoin itselleni huimat viisi päivää armonaikaa. Blogiani aikaisemmin lukeneet saattavat muistaa, että minulla oli sairaalassa lukemisenani kemian kertauskirja. Silkkaa hulluutta ja onneksi en sitä avannut ensimmäisinä päivinä ollenkaan, vaan keskityin ainoastaan Miniin. Sairaalasta kotiutumisen jälkeen olin jälleen nenä kiinni kirjoissa aina kun vaan kykenin. Istuin usein pöydän ääressä Mini tississä kiinni. Käytännössä luin kaikki välit kun hän nukkui ja vastasyntyneet nukkuvat paljon. Voin tosin kirjoittaa vain omasta puolestani, sillä tiedän, että jotkut vastasyntyneet nukkuvat esimerkiksi vain silloin, kun heitä kannetaan ja silloinkin viidentoista minuutin pätkissä (näitä horrorstooreja viljeltiin paljon).

Syntymän jälkeen arkeen kuului kuitenkin muutakin kuin lapsi ja pääsykoeluvut. Meidän piti vauhdikkaasti hoitaa kaikki käytännönasiat kuntoon, jotta voisimme muuttaa ulkomaille. Siksi Mini sai nimen heti, kun ehdimme maistraattiin sen ilmoittamaan. Passikuvassakin komeilee Mini kymmenen päivää vanhana (nauroin katketakseni kun näin kuvan). Aikataulullisesti Mini syntyi hyvään aikaan, sillä Minin isä pystyi käyttämään isyyslomansa siten, että hän joutui palaamaan töihin vasta viikko ennen pääsykoetta. Minä ja Mini muutimme pääsykoetta seuraavana päivänä.

Kaiken tämän härdellin keskellä luin ehkä noin 4 tuntia/päivä. Lukemiseni luonne kuitenkin muuttui. Luin katkonaisemmin, ajatus harhaili herkemmin ja huomasin unohtelevani jo opittuja asioita. Välillä tuli tunne, että olenko minä muka oikeasti opiskellut tämänkin asian? Vaikka sain nukkua paljon (verrattuna moniin tuoreisiin vanhempiin), huomasin, että katkonaiset unet alkoivat väsyttää minuakin. Siitä huolimatta, että tuoreita äitejä suojaavat hormonit, jotka auttavat valvomaan. Koepäivän lähestyessä huomasin hermostuvani helpommin, sain muutaman itkuraivarin (täysin poikkeuksellista minulle) fysiikan parissa ja tuntui, että ahkera lukeminen oli valumassa hukkaan, koska aivoni eivät yksinkertaisesti pystyneet handlaamaan kaikkea stressiä. Luulenkin, että koepäivänä stressi purkautui kokeessa siten, että huomatessani kokeen haastavuuden, annoin stressille viimein periksi ja luovutin. Muistan kuinka käteni tärisivät (mitä ne eivät ole koskaan aikaisemmin tehneet) ja kynä ei meinannut pysyä kädessä. Kokeen jälkeen nieleskelin pettymyksenkyyneliä ja pari päivää sen jälkeen sain elämäni pahimman migreenin.

Jokainen tilanne uuden lapsen kanssa on varmasti erilainen ja tässä oli ainoastaan minun versioni siitä millaista lukeminen vastasyntyneen kanssa oli. Muutama asia tuli minulle yllätyksenä (en edes muistanut ennen syntymää, että se muksuhan pitää ruokkia jotenkin), mutta joiltakin asioilta, joihin olin varautunut, vältyin kokonaan. Väittäisin, että olin onnekas siinä, että pystyin lukemaan noinkin paljon. Tein kuitenkin asiat kokoajan Minin ehdoilla ja yritin sopeuttaa lukemiseni hänen rytmiinsä. Mini määräsi tahdin ja minä tein minkä pystyin.


Listasin alle asioita, jotka vaikuttivat/voivat vaikuttaa lukemiseen. Ehkä ne on hyvä pitää mielessä jo ennen lapsen syntymää.


Lapsen luonne/Mini

Mini on ehkä "helpoin" lapsi koskaan. Itse en ollut kuullut, että tällaisia lapsia voi edes olla. Minua oli varoiteltu siitä, että en muistaisi ensimmäisistä kuukausista mitään, koska lapsi valvottaisi kaikki yöt ja huutaisi päivät läpeensä. Ilmoitukseeni siitä, että aion lukea pääsykokeisiin, suhtauduttiin naureskellen ja moni totesi, että sittenpähän näet, että onnistuuko. Ensimmäiset kaksi viikkoa Minin unirytmi oli "sekaisin" eli hän nukkui pidemmän unijakson välillä 00-04. Tämä on vastasyntyneeltä jo aivan mielettömän hyvä unirytmi (jopa niin hyvä, että käskivät neuvolassa herätellä syömään kahdelta). Pikkuhiljaa unirytmi siirtyi siten, että hän nukahti klo 22 heräsi klo 3 yöllä, söi, nukkui kuuteen, söi, nukkui kahdeksaan, söi jne. Sain siis itse nukkua alussa muutaman tunnin pätkiä ja kun Mini oli 1,5 kk vanha, hän nukkui jo täydet yöunet.

Mini ei myöskään itkeskellyt turhia. Suoraa huutoa tuli silloin, kun oli nälkä, mutta muuten hän ei itkenyt. Säästyimme esimerkiksi vatsavaivoilta ja koliikilta kokonaan. Ne voivat valvottaa paljon.


Baby blues

Monet naiset kokevat synnytyksen jälkeen parin viikon ajan baby bluesia (eri asia kuin synnytyksen jälkeinen masennus). Muistaakseni luin jostain, että neljä viidestä kokee jonkinasteisen baby bluesin. Minä satuin olemaan se yksi viidestä ja olinkin ehkä hilpeimmällä tuulella koskaan synnytyksen jälkeen. Baby blues on aivan normaalia ja sen olemassaolo kannattaa muistaa etukäteen. Itse valmistauduin tähän siten, että luin aiheesta, jotta ymmärtäisin mikä se on. Lisäksi juttelimme Minin isän kanssa etukäteen siitä, että mielialani saattaa heitellä synnytyksen jälkeen. Luulisin, että jos minuun olisi tämä iskenyt en olisi kyennyt jatkamaan lukuja niin nopeasti synnytyksen jälkeen.


Imetys

Nyt tulee sitten osuus, jota olen ihmetellyt itsekseni. Miten on mahdollista unohtaa, että lapsi pitää ruokkia. En ollut uhrannut ajatustakaan imetykselle ennenkuin Mini oli nännissä kiinni ensimmäisen kerran. Pitkään ja hartaasti. Tyyppi ei olisi päästänyt irti ollenkaan ja sai jo synnytyssairaalassa kätilöiltä lisänimen Barrakuda. Tällaisia tyyppejä, jotka roikkuisivat imullaan kuulemma seinälaastissakin kiinni, on olemassa ja minulle osui juuri sellainen. Minulle, joka en edes muistanut koko imetystä. Saatesanoina poistuessamme sairaalasta meille sanottiin, että " yleensä emme tällaisia ohjeita anna, mutta hankkikaa tutti".

Imetys vei alussa todella paljon aikaa. Tuntien imetyksestä huolimatta Minin paino ei noussut, joten turvauduimme lisämaitoon neuvolan ohjeistuksesta. Tämä oli minulle suuri helpotus. Jotta pysyisin aiheessa en lähde purkamaan sitä potutusta, mikä minulle tuli, kun KAIKILLA oli mielipide imetykseen. Ikinä sitä ei tee oikein siitä voitte olla varma: joku on aina eri mieltä. Lisämaidon antaminen pullosta helpotti myös tilannetta pääsykokeessa, koska pystyin ylipäänsä jättämään Minin viideksi tunniksi äitini kanssa kahden. Jotkut lapset eivät hyväksy muuta kuin tissin, joten mitä minä sellaisessa tapauksessa olisin voinut tehdä? Ottaa Minin pääsykokeeseen mukaan? Tätä kannattaa myös miettiä etukäteen, että miten tämän asian ratkaisee.


Tukiverkosto/Mummi

Lukemistani helpotti suuresti se, että asuin äitini luona. Käytin kohtuullisen surutta hyväkseni sitä, että äiti oli innokas Minin hoitaja. Tässä oli tietysti huonotkin puolensa. Podin huonoa omaatuntoa siitä, että Mini vietti aikaa muiden kuin minun kanssa. Eniten kirpaisi se, että ensimmäinen hymy suotiin äidilleni ja vasta samana yönä imetyksen aikana minulle. Minin isä osallistui aivan täysillä Minin hoitoon heti alusta saakka. Lisäksi minä en käytännössä tehnyt minkäänlaisia kotitöitä (sain vapautuksen niistä ilmeisesti juuri siksi, että minulle jäisi aikaa), joten niidenkin viemän ajan käytin lukemiseen. Minun ei tarvinnut kokata, ei pestä pyykkiä, ei siivota jne. Tukiverkosto on äärimmäisen tärkeä. Ilman tukiverkostoani en olisi pystynyt lukemaan niin paljon kun luin.


Kaikki haluavat nähdä "sinut"

En ole koskaan ollut niin suosittu kuin Minin syntymän jälkeen. Usko pois: vastasyntynyt vetää populaa luokseen magneetin lailla. Kaikkien halukkaiden tapaamiseen menee tietysti aikaa. Me näimme paljon ihmisiä, mutta monille sanoin, että en valitettavasti ehdi heitä näkemään. Osa ehkä loukkaantui, mutta se oli valinta joka minun piti tehdä.



Ylläolevat ovat sellaisia asioita, jotka minun mielestäni vaikuttivat lukemiseeni. En kuitenkaan ole mikään ekspertti näissä asioissa. Jos olisin, niin varmasti olisin tehnyt jotain toisin ja olisin nyt sisällä lääkiksessä. Vaan enpä ole. Jos ylläolevista pitäisi valita se mikä eniten vaikuttaa lukemiseen lapsen syntymän jälkeen, valitsisin ehdottomasti lapsen luonteen. Sitä ei voi mitenkään ennustaa etukäteen ja olen ymmärtänyt, että vauva-aika on yleensä todella rankkaa.

Toivottavasti Anonyymi sai vastauksen kysymykseensä :) Jos ei saanut (minulla on tapana välillä vähän lipsahtaa aiheesta) niin kommenttiboksi on avoinna. Se on avoinna myös muille.