Eilen kävin ensimmäisen "miksi ei?" keskuseluni pitkään aikaan.
Minä: "Siellä sataa."
Limbinen järjestelmä (aivojen motivaatiokeskus): "Niin?"
M: "En mä nyt voi sinne lenkille lähteä."
L: "Niin, koska ihmisenhän on fyysisesti mahdotonta juosta vesisateessa. Eikö?"
M: "Hyvä, että ymmärsit. Tästä olisikin voinut muuten tulla ihan turha vääntö."
L: "Nyt se perse ylös siitä penkistä ja ulos."
M: "Mut mä en tahdo."
L: "Miksi et?"
M: "No kun siellä sataa."
L: "Älä viittii ajatella shaibaa. Mikä se sun oikea syy on?"
M: "No... Voisin hengata Minin kanssa."
L: "Sä hengaat Minin kanssa 23,5 tuntia vuorokaudessa."
M: "Jos sen henkinen kasvu on vaikka siitä puolesta tunnista kiinni, minkä juoksisin tuolla KAATOsateessa."
L: "A: Sä juoksisit tasan 15 minuuttia. B: Minin isä voi vaikka huolehtia siitä henkisestä kasvusta sen puolituntia. C: Kehtaatkin heittää "aion olla hyvä äiti" kortin omille aivoillesi. Kyllä täällä tiedetään sun oikeat motiivit."
M: "Onks mun pakko"
L: "ON! Tiedät, että siitä tulee hyvä fiilis."
Kuluu 25 minuuttia
M: "Ai jumantsuikula kun oli makeeta!"
L: "Mähän sanoin. Kannattiko?"
M: "Todellakin! Mikä parasta mä juoksin sen viisitoista minuuttia. No okei, tosi hitaasti, mutta jos juoksun määritelmän mukaan toinen jalka on ilmassa ja toinen maassa, niin sitten juoksin. Eikä ees vituttanut vaikka siinä lopussa sain vettä niskaan sen verran, että oisin voinut olla juoksun sijaan vaikka uimassa."
L: "Niin sitä pitää. Hyvä tyttö!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!