Tätä nyt ei oikein voi kutsua projektiksi, koska kyseessähän on, kuten kaikki tietävät, koko elämän pituinen nakki. Oman äitiyteni pohtiminen näin blogin tasolla on hieman haastavaa. Syynä on yksinkertaisesti se, että haluan suojella omaa Miniäni netiltä ja erityisesti siltä, että laittaisin hänestä jotain tietoja tänne, jotka sitten myöhemmällä iällä kyrsisivät niin minua kuin häntäkin.
Olen usein ihmetellyt, miten kummassa porukka kokee aiheelliseksi laittaa kuvia mukuloistaan kaiken kansan pällisteltäväksi. Usein nämä kuvat vielä ovat sellaisia, että lapsi on niistä hyvin tunnistettavissa. Lisäksi heidän luonteestaan ja tekemisistään kerrotaan niin paljon, että lukijalle tulee väistämättäkin tunne, että hän tuntee heidät. Ihmiset kun usein pientenkin vinkkien perusteella tekevät syväanalyysin toisen luonteesta. Sitten nämä pikkuliisat/-joosepit kasvavat aikuisikään. Tulee työhaastatteluja sun muita ja kas, vastapäinen henkilö on lukaissut äidin blogin ja tietää yhtä sun toista pikkuliisasta, vaikka Liisukka itse ei ole nettiin mitään koskaan ladannutkaan. Ensivaikutelman luominen on näin poispyyhkäisty, äiti teki sen jo.
Minulla ei ole mitään harhaluuloja siitä, että tätä blogia lukisi tulevaisuudessa kovin moni. Siitä huolimatta kirjoitukseni äitiydestä käsittelevät yleismaailmallisia näkemyksiäni, eivät niinkään Miniä. Toinen asia mistä en kirjoita on Minin isä. Tämä myös samasta edellä mainitusta syystä. Tämä blogi kun tosiaan on minun ja olisi kohtuullisen epäreilua kirjoittaa minun mielipiteilläni ja kirjoitustyylillä toisesta ihmisestä.
Projektina tämä on minulle kaikkein suurin ja haasteellisin ja saa siksi numeron yksi. En ole koskaan ollut mikään äitihahmo. Tulen äärimmäisen hyvin toimeen lasten kanssa ja jotenkin kummallisesti päädyn aina viihdyttämään ystävien ja tuttavien kersoja. Tästä huolimatta en koskaan ole ajatellut itseäni äitinä. Jos ystäväni olisivat kaksi vuotta sitten sanoneet minulle, että vuonna 2013 olen kotiäitinä ulkomailla, olisin nauranut räkäisesti koko mielikuvalle. Minä kotiäitinä. N-E-V-E-R! Äitinä mahdollisesti, ehkä, joskus, mutta kotiäitinä...
Tähän kotiäitiyteen onkin hieman totuttelemista. Olen työskennellyt koko pienen ikäni, tienannut oman leipäni. Heittäytyminen toisen ihmisen elätettäväksi ei totisesti ollut sellainen loikka mitä kuvittelin koskaan tekeväni. (Siitä toinen postaus ehkä toiste.) Nyt on messissä vielä toinen ihminen, josta pitäisi pitää huolta. Huh. Vähemmästäkin tuntee paineita. Näistä paineista ja odotuksista mitä äitiyteen liittyy kirjoitan lisää the master projekti ykkösen otsakkeen alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!