Silloin jos olet niin
Kuule mä tulen niihin paikkoihin
Ja mä tapaan Suomen tyypit
Hei mä tulen niihin paikkoihin
Ja mä tapaan Suomen tyypit
Kuule mä tulen niihin paikkoihin
Ja mä tapaan Suomen tyypit
Hei mä tulen niihin paikkoihin
Ja mä tapaan Suomen tyypit
Mä tapaan Suomen tyypit! Ensi viikolla suuntaa kone kohti stadia, kyydissä minä ja Mini. Kolme kokonaista viikkoa Suomea, sen raivostuttavimpia piirteitä ja parhaimpia ihmisiä.
Aikoinaan, kun asustelin toisaalla Keski-Euroopassa kolme kuukautta, kaipasin Suomea valtavasti. Kaipasin erityisesti sosiaalista piiriäni ja parhaita ystäviäni. Oli järkytys palata Suomeen ja tajuta, että ystävieni elämä oli jatkunut aivan ennallaan, vaikka minä olin poissa. Poissaoleva kaipaa usein enemmän. Siksi on ollut niin mieltä lämmittävää huomata miten paljon minua (ja Miniä) on kaivattu. Muutama ystäväni on hehkuttanut minulle kuinka ihanaa on, että tulen taas käymään. On tehty suunnitelmia ja eräs ystäväni "buukkasi" minut "tällä kertaa kyllä nähdään useammin kun kerran"- lauseella. Samainen ystäväni totesi kaivanneensa jotakuta, josta voi soittaa spontaania seuraa ties mihin rientoihin. Ehkä aika kultaa heidänkin muistonsa minusta, mutta tuota spontaaniutta olen minäkin kaivannut.
"Mennääks Lappiin vaeltaa? Lähetkö Kiinaan ensi viikonloppuna? Mites, tuutko opintolainalla Boliviaan reppureissaamaan? Lähetkö kolmeksi kuukaudeksi Tsekkeihin?" Kaikki nämä ja moni muu kysymys sai entisessä elämässäni sekunnissa myöntävän vastauksen. Spontaanius. Sinua todella kaipaan.
Ja spontaaneja ystäviäni, heitä kaipaan erityisesti, vaikka he ovat luonani täällä vierailleetkin. Onneksi kaipaus korjaantuu ensi viikolla.
Sitten otetaan isot tuopit ja katsotaan Suomea!
Todellakin. Ehkä jopa enemmän kuin yhdet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!