Yksi parhaista ystävistäni lähti juuri luotamme takaisin Suomeen. Ensimmäistä kertaa täällä oloni aikana koin haikeutta. Tajusin kaipaavani jotain. Jotain mille en keksi kunnollisia sanoja.
En kaipaa Suomea maana. En sen tylyjä ihmisiä, en sen harmautta ja synkkyyttä. En pimeää syksyä enkä ahdasmielistä kansaa. Silti jokin minua vetää tällä hetkellä Suomeen.
Tuntuu varmasti ihanalta, kun torstaina lentoni saapuu sinne kirpeään syyssäähän. Tuntuu, että tämän minä hallitsen. Tiedän miten nämä ihmiset käyttäytyvät. Tiedän mitä minulta odotetaan. Tiedän, että jos jatkan tervehdysten viljelyä ventovieraille, kuten täällä on tapana, minua pidetään totaalisen hulluna. Minä tiedän mitä minun pitää ja mitä voin tehdä. Minä tiedän enkä arvaa.
Pistäkää sauna lämpiämään. Olen kohta siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!