Olen onnistunut kohtuullisen hyvin vastustamaan herkkukiusauksia. Tarkoitushan minulla ei ole kokonaan lopettaa herkkujen mättämistä, vaan vedellä niitä järkevissä määrin ja hyvin harvoin.
Minulla on kuitenkin yksi heikkous ylitse muiden. Olen pidättäytynyt sen valmistamisesta, koska tiedän että suurin osa siitä katoaa ammottavaan kitaani ennenkuin se päätyy uuniin.
Pullataikina. Raakana. Au naturel.
Leivoin tänään pullia, koska haluan huomenna näyttää paikallisille ystävilleni millaisia ovat suomalaiset laskiaispullat. Tälläkään kertaa en onnistunut pitämään näppejäni taikinasta erossa ja natustin sitä silmät loistaen. Parasta on kaapia viimeiset taikinan rippeet astian pohjalta sohvalla istuen ja laihdutusblogeja selaillen (näky jolle Minin isä naureskeli. Näytin kuulemma erittäin syylliseltä.). Kaikki, jotka ovat joskus leiponeet pullaa tietävät, että se turpoaa aika hienosti. Niin.., Pullataikina jatkaa turpoamistaan vatsassani ja nyt on maha aivan turkasen kipeänä.
Mitä tästä opimme?
Emme niin yhtään mitään. Ensikertaa odotan jo innolla.
Tiedän, että lukijoissani on ainakin yksi, joka tietää mistä puhun. Terkkuja vaan sinne. Vedetään taas vatsat kipeiksi yhdessä parin viikon päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!