perjantai 8. elokuuta 2014

Lapseni. Kofeinisti?

Minä join ennen paljon kahvia. Kirjoittelinkin aiheesta aikanaan postauksen, jossa tunnustin heikkouteni ja ymmärsin tarvitsevani apua. Vannoin, että vähennän käyttöä, vaikka tiedostan hyvin, että se on kaikkien addiktien itselleen asettama ansa. Mutta minäpä tein sen! Minä todella vähensin käyttöä. Nykyinen annokseni on kaksi (isoa) kuppia kahvia päivässä. Juuri sen verran, että saan herättyä aamulla ja pidettyä vieroitusoireet poissa. Tunnustan edelleen olevani heikko ja jos en saa päivittäistä annostani, minusta tulee ärtynyt, väsynyt ja päänsärkyinen. Nykyinen tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin tilanne jossa join 1,5 litraa kahvia vähintään päivässä.

Sitten päästään Miniin. Minulla on periaate, että lapsi saa maistaa kaikkea mitä minäkin syön tai juon lukuunottamatta alkoholijuomia. Jos sallin jotain itselleni, miksi en sallisi sitä Minille. Niinpä eräänä päivänä tuli vastaan se tilanne, jossa Mini osoitteli kahvikuppiani ja ilmaisi haluavansa maistaa tuota aikuisten ihmejuomaa. No, mikäpäs siinä! Ajattelin, että kahvin karvas maku toimisi ja Mini saisi iänikuiset traumat inhoten kahvia koko loppuelämänsä. Toisin kävi.

Ensimmäinen annos oli koukuttava. Mini sai maistaa kahvia puoli teelusikallista ja oli yllätyksekseni heti pyytämässä lisää. Luonnollisesti äidinvaistoni varoitti minua välittömästi, että edessäni on maailman pienin tuleva kofeinisti, jos en nyt pidä rajoista tiukasti kiinni. Rajat ovat pysyneet ja kahvia ei ole tippaa enempää sen jälkeen maisteltu. Minin keinot kahviannoksen saamiseksi ovat silti moninaiset. Kahvikuppia ei parane jättää minnekään lojumaan tai pienet kädet ovat heti nostamassa kupin huulilleen. Jos Minin kädessä on pilli, sitä todennäköisesti yritetään ujuttaa vaivihkaa kaukana olevan kupin sisään ilman, että äiti huomaa. Tänä aamuna Mini yritti jopa ylettää kahvinkeittimeen. Mitä se sillä ajatteli tehdä? Keittää itselleen sumpit vai?

Huh. Äitiinsä on tullut. Tai pikemminkin: äidiltään on huonoja tapoja oppinut. Nyt skarppina sen esimerkkiyden kanssa.

5 kommenttia:

  1. Hymyilyttävä postaus. :) Näen mielessäni nyt pienet lapsenkädet kurottamassa isoa kahvikuppia kohti yhtä innokkaasti kuin äitinsä tai allekirjoittanut tekee. Mulle tulee edelleen fyysiset oireet jos en saa kofeiinia kolmen tunnin välein.

    VastaaPoista
  2. Ja olen yrittänyt päästä tästä kierteestä eroon juomalla enemmän teetä jota edelleen inhoan.

    -Maru-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee, tuo surkea kahvin korvike. Se on vähän sellaista lällärikamaa tällaisille hevijuusereille kuten sinä ja minä :)

      Poista
  3. voi pientä <3 ihan äitiinsä
    mennyt! :D ....ihme kyllä, että Mini tykkäs kahvin mausta. Yleensähän lapset eivät pidä kahvista lainkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihmettelin aivan samaa! Oli jotenkin vakuuttunut, että kahvista ei voi tykätä, jollei sen makuun totu useiden kokeilujen jälkeen. Alan pikkuhiljaa epäillä, että Miniltä puuttuu kaikki normaalit makuaistit ja himot. Ei tuo pikkukaveri ole edes minkään makean perään, mikä olisi kuulemma lapsille luontaista (makeanhimottomuutta ei ole kyllä minulta perinyt ;) ).

      Poista

Asiaa? Anna tulla!