Tässä äitiydessä on keljua se, että aina on huono omatunto. Saako lapseni tarpeeksi virikkeitä? Onko hänellä tarpeeksi ystäviä? Teemmekö tarpeeksi erilaisia juttuja? Matkustelemmeko liikaa? Lähes aina näissä pohdinnoissani on kyse siitä onko jotain tarpeeksi.
Varsinkin näin kesällä Minin ystävien perheiden lomaillessa on käynyt helposti niin, että yhtään miniatyyri-ihmistä ei ole nähty moneen viikkoon. Me olimme kesän alussa jatkuvasti menossa ja nyt ystävämme reissaavat. Sitten ehtiikin olla viikko, että näemme ja sitten me reissaamme taas. Olkoonkin, että kesä on ollut poikkeustilanne verrattuna loppuosaan vuodesta, tunnen silti huonoa omatuntoa. Missä on arki? Rutiinit? Normimeno? Tuleeko lapsestani pipipää valintojeni seurauksena? (Vitsi. Ei siitä tule.)
Samalla kun kesän hulluttelut kummittelevat mielessäni, on takaraivossani jo pieni kauhu siitä, että syksyllä edessä on arki. Rutiinit. Normimeno. On muskaria, on treenaamista, on kaveritreffejä, on leikkipäiviä, on taaperojalkapalloa, on metsäkerhoa. Kaksi viimeistä tosin vasta kun Minillä tulee tauluun kaksi ikävuotta. Menoa siis kyllä riittää aivan niin paljon kuin haluamme. Sitten sitä onkin jo pohtimassa, että onko tuossa liikaa? Saako lapsi liikaa virikkeitä? Jääkö levolle ja chillailulle aikaa? Voiko Minillä olla jossain vaiheessa liikaa tekemistä?
Että terve vaan taas Huono Omatunto. Voisit sinäkin pysyä välillä poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!