Kuningas Ei satupysäkillä

Mä en tahdo syödä muumilautaselta,

mä en tahdo syödä mitään!

Mä en tahdo istua ruokapöydässä,

mä en tahdo tehdä mitään!

Otatko sämpylää - Ei

Otatko omenaa - Ei

Palanen juustoa - Ei

Vai lasi maitoa - Ei
En tahdo, eikä mun tarvitse.

Olen kuningas. Suuri kuningas.

Kuningas E ja I. Täällä hallitsee kuningas Ei.

Mä en tahdo laittaa sukkahousuja,

mä en tahdo laittaa mitään!

Mä en tahdo laittaa kumppareitakaan,

mä en tahdo tehdä mitään!

Mennäänkö puistoon - Ei.

Saat ajaa polkupyörällä - Ei.

Muutkin on ulkona - Ei.

Puetaan päälle - Ei.

En tahdo, eikä mun tarvitse.

Olen kuningas. Suuri kuningas.

Kuningas E ja I. Teitä hallitsee kuningas Ei.

Ja mä voin soittaa rumpuja

Keskellä yötä puoli neljältä

Ja teidän riemuna

On tehdä töitä pussit silmillä.

Ja näin se käy. Näin se käy.

Mä en tahdo pestä hampaita,

mä en tahdo pestä mitään!

Mä en tahdo mennä nukkumaan,

mä en tahdo tehdä mitään!

Pää tyynyyn - Ei.

Hyvää yötä - Ei.

En tahdo, eikä mun tarvitse.

Olen kuningas. Suuri kuningas.

Kuningas EI, Kuningas Ei.

Olen kuningas, Suuri kuningas.

Kuningas Ei, Kuningas Ei.

Teitä hallitsee kuningas Ei.

On olemassa niitä aamuja, kun jo pienten silmien avautuessa tietää, että tänään kylässä on Kuningas Ei. Kaikki mitä ehdotan saa aikaan epämääräistä ölinää, lattialla kiemurtelua, kierimistä, karkuun juoksemista sekä huutoa, jossa pääasiallisena sanana kaikuu EIIIIIIIIIIIIII!

Tänä aamuna sanoin Minille, että meillä taitaa olla paikalla ihan oikea Kuningas Mini, johon välittömänä vastauksena sain jalkaa polkien silmät ärsytyksen kyynelistä kiiluen: "Enkä ole!!! Minä olen *insert lapsen koko nimi tähän* enkä mikään Kuningas Mini!!!" No juu, ei minustakaan olisi kivaa, jos minua nimiteltäisiin, kun olen huonolla tuulella (tai ylipäänsä). Että point taken. 

Kuningas Ei lähti tänään isänsä kanssa kohti päiväkotia bussilla. Olin etukäteen valaissut Minin isää siitä, että bussipysäkki, jolle heidän pitäisi mennä, ei ole mikään tavallinen pysäkki. Kyseessä on satupysäkki. Satupysäkillä Kuningas Ei yleensä katoaa, syliin kiipeä pieni ihminen ja pyytää: "Kerro satu". Niin minä sitten kerron. Kerron satuja ympärillä olevista asioista. Lukossa olevista pyöristä, ohimenevistä ihmisistä, kaulaliinoista, autoista, potkulaudoista, oravista ja tammenterhoista... Kaikesta minkä Mini nimeää, minä keksin sadun. Tänään Minin isä oli saanut kertoa verkkohäkissä olevasta pyörästä sekä skootterilla paikalle pärähtäneestä naisesta.

Yksi kertomistani saduista menee näin:

Penkki

Olipa kerran penkki, joka oli kovin yksinäinen.

Se oli yksinäinen sen takia, että kukaan ei halunnut istua sen päälle,

koska penkki oli hieman laho ja rikki.

Eräänä syksyisenä päivänä penkki oli jälleen surullisena omissa ajatuksissaan,

kunnes yhtäkkiä se näki jonkun lähestyvän.

Taivaalta leijaili kaksi keltaista lehteä, jotka laskeutuivat penkille.

Penkki oli jälleen onnellinen, sillä se ei ollut enää yksin. 

Satujen jälkeen Kuningas Ei yleensä pysyy poissa. Kunnes pienet silmät taas aukeavat.