Häät lähestyvät ja polttarit olivat ja menivät. Sekös harmittaa, koska vietin elämäni hauskimmat perjantain ja lauantain Suomessa. Sunnuntaina tein hetken kuolemaa, kunnes maanantaina palasin kotiin, jossa juna-asemalla oli vastassa kaksi leveintä hymyä ja tiukinta halia, jotka olen koskaan saanut.
Polttarini olivat enemmän kuin odotin. Täysin minun näköiseni sisältäen juuri sitä itsensä nolaamista, jota harrastan muutenkin jatkuvasti, saunomista, uimista jäätävässä vedessä henki salpautuen, syömistä, juomista, ohjelmaa, mutta ennen kaikkea: ystäviä. Sain nähdä valtavasti rakkaita ystäviäni ja nauroin enemmän kuin koskaan. Nostalgisoin menneitä sellaisten ihanien ihmisten seurassa, joita en ollut nähnyt viiteen vuoteen, mutta jälleen kerran huomasin, että joidenkin ihmisten kanssa sitä vaan on aina samalla aaltopituudella vaikka tapaamisten välissä olisi vuosia.
Sitten on niitä toisia, jotka ovat syystä entisiä.
Heille sanoin hyvästit juosten puun ympäri ruisleivät kainaloissa huutaen heidän nimiään. Entiset heilat saivat jäädä menneeseen (vaikka yhden kanssa olenkin pysynyt ihan rehellisesti ainakin kavereina).
Toivotaan, ettei tämän nykyisen herran nimeä tarvitse huudella tulevaisuudessa puun ympäri juosten. Se tässä ainakin olisi tavoitteena. Pysyä yhdessä niin kauan kun hyvältä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiaa? Anna tulla!