Hän puhuu

Mini on ollut pienestä pitäen varsin verbaalinen tyyppi. Ensimmäinen sana "ishi" kuultiin kymmenen kuukauden ikäisenä ja sen jälkeen tuo suupaltti ei ole turpaansa sulkenut. Enkä kyllä pistä pahitteeksi: niin mainiota settiä hän suustaan päästelee, että naurulihakset ovat koetuksella meillä vanhemmilla.

Minin verbaalisuus on ehdottomasti yksi hänen hienoimpia piirteitään ja suuri osa hänen persoonaansa. Siksi onkin ollut niin sääli nähdä miten hiljaiseksi pieni lapsi voi mennä, kun hänen kykynsä kommunikoida riistetään. Nyt puhun tietysti siitä, että asumme maassa, jossa ei pääse paljon suomeksi haastelemaan. Mini on kuitenkin tähän asti onnistunut kiertämään ongelmia valoisalla persoonallaan ja ihan suoranaisesti viittomalla. Pienet lapset eivät välitä siitä, mitä kieltä kukakin puhuu vaan pelkkä hymy ja käsi viittoma "tule" riittää. Kuluu pari minuuttia ja vasta tavanneet lapset ovat yhtäkkiä riippumassa yhdessä ties missä ja hihittelevät nurkassa omille sanattomille jutuilleen.

Tänään tapahtui kuitenkin jotain uutta: Mini puhui ensimmäistä kertaa kuulteni paikallista saksan murretta. Ilmeisesti päivä viikossa päiväkodissa on kuitenkin jo iskostanut kieltä Minin päähän sen verran, että hän jo uskaltautuu sitä puhumaankin. Kohteena oli saksalainen ystäväni, jolta meni ihan totaalisen ohi, että Mini ei puhunutkaan enää suomea vaan saksaa ja että hänen olisi pitänyt Miniä ymmärtää. Ystäväni selitti, että hän on niin tottunut siihen, että hänelle puhutaan suomea, että kielen vaihtaminen lennosta tuli täytenä yllätyksenä. Lisäksi kun kyseessä on pienen lapsen sopottama saksan vahva murre, ei ole ihmekään että aikamme jouduimme miettimään mitä tärkeää Minillä oli kerrottavana.

Ja tärkeää asiaa olikin:

Paikallisella murteella: "Ig tu assen" ja "das is mini"
Saksaksi: "Ich esse" ja "das ist meine"
Suomeksi: "Minä syön" ja "tämä on minun"

Kyllä äiti on taas ylpeä!

Lapseni ensimmäiset sanat vol. 2.

Kummitäti

Minusta tuli elämäni ensimmäistä kertaa kummitäti. Lasta en koskaan ehtinyt pitää elävänä sylissä, mutta sain sentään käydä hänen ruumistaan katsomassa sairaalassa. Hän nukkui unta, josta ei koskaan herää.

Mini halusi seistä avoimen haudan vieressä monta minuuttia pienet aivot raksuttaen. Kävimme seuraavan keskustelun noin kolmesti:

"Meneekö F tuonne nukkumaan? Hyppääkö hän sinne? Voiko hän sitten tulla meille leikkimään?"
"Ei kulta. F nukkuu arkussa, joka lasketaan tuonne. Hän nukkuu sellaista unta, josta ei voi koskaan herätä. F oli syntyessään todella sairas eikä hän voinut parantua. Me emme koskaan saa F:a meille kylään, mutta D (hänen veljensä) voi tulla meille edelleen."

Hautajaisissa kaikki itkivät, kun maailman pienin arkku laskettiin haudan lepoon. Puhalsimme kummipoikani muistoksi saippuakuplia ja Mini kävi heittämässä ruusun F:n arkun päälle.

"Tomorrow we will have to let him go"

Ystäväni lapsen kohtalo on kirjoitettu hänen äitinsä sanoin otsikkoon. Saman lapsen, josta kirjoitin edellisessä viestissäni. 

Mitään ei ole enää tehtävissä.

En osaa edes kuvitella vanhempien tuskaa enkä osaa sanoa heille mitään järkevää. Sanat ovat kadonneet. Ainoa mitä voin tehdä, on kuunnella, mutta tällä hetkellä vastassa on vain hiljaisuutta ja surua.

Sen täytyy sattua niin paljon.

Odotuksia

Oletettavasti kaikilla tulevilla vanhemmilla on lapsen syntymästä kaksi odotusta.

 1. Lapsi säilyy hengissä 

2. Äiti säilyy hengissä

Nykypäivänä ollaan jopa niin onnellisessa tilanteessa, että suurimmalla osalla odotuksiin vastataan ja kaikki säilyvät hengissä. Sitten on näitä "vähällä piti"- tilanteita, joita lähipiirissäni on sattunut putkeen kuusi (6). Kyllä, kuusi.

1. Lapsi jäi jumiin ja kärsi vakavasta hapenpuutteesta. Vammautui.

2. Äiti repesi niin pahasti, että häntä ommeltiin pitkään. Hän menetti paljon verta, mutta selvisi.

3. Kaverini sai kaksoset, joista toinen kuoli pari viikkoa myöhemmin.

4. Ystävältäni irtosi istukka kesken synnytyksen. Lapsi saatiin ajoissa ulos hätäsektion avulla.

5. Kaverin lapsen sydänäänet heikkenivät sen verran, että lapsi otettiin kiireellisellä sektiolla ulos.

Sitten tämä viimeisin.

6. Ystäväni lapsi syntyi hätäsektiolla ja makaa nyt teholla jäähdytettynä. Hapenpuutteen pituutta ei tiedetä, lapsen selviämisestä ei ole varmuutta ja aivovamma on todennäköinen. Se miten paha aivovamma on kyseessä, ei ole vielä tiedossa.

Näin. Tällaiselle synnytyspelkoiselle tässä on aika paljon sulateltavaa. Tuon viimeisimmän keissin jälkeen lähetin äidilleni jo viestin, että onko niitä normaaleja synnytyksiä enää olemassakaan. Vastaukseksi sain tilastoja. On niitä. Oman synnytykseni jälkeen keräämäni kaveritilasto vain osoittaa, että 100% synnytyksistä menee niin sanotusti perseelleen. Kai se totuus on sitten jossain siinä välimaastossa.

Omaan tulevaan synnytykseeni menen vain kaksi odotusta mielessäni:

 1. Lapsi säilyy hengissä 

2. Äiti säilyy hengissä

Or i might just be the unlucky number seven.

Hakemus

Arvoisa Laalaa Dobbel

Kiitos hakemuksestanne.

Havaitsemanne epäröivän tyylinne johdosta laitoimme hakemuksenne jonon kärkeen ja lähetimme teille valitsemanne tuotteen "Rääpäle 2.0" pikapostina. Valitettavasti emme voi taata "vähäistä painonnousua, hyviä yöunia tai olematonta pahoinvointia", sillä asetamme tuotteeseemme ns. randomgeneraattorin, joka tuottaa kyseiset ominaisuudet nimensä mukaisesti täysin sattumanvaraisesti. Haluaisimme myös huomauttaa, että toivomanne "ankkavaapunnan välttäminen" ei ole mahdollista, kuten ei myöskään "kivuton synnytys kaikilla dropeilla".

Toivomme tuotteelle pysyvyyttä ja pitkää ikää. Oletettu saapumispäivä on lokakuun lopussa.

Haikara Oy.

Beibi

"Äiti, tuo tyttö on musta!"
" Niin, hänellä on vähän tummempi iho kuin joillain muilla ihmisillä. Esimerkiksi me olemme ihan tosi vaaleita, mutta sitten on myös ihmisiä, joilla iho on tummempi, koska siinä on enemmän pigmenttiä."
" Sitten hän on beibi!"
"?!?!?!?!?!?!"
"Beibi, beibi, beibi!"
"Ei kuule rakas. Nyt tässä on käynyt jokin väärinkäsitys. Beibi tarkoittaa vauvaa, ei tummaihoista ihmistä."

***

Bussissa:

"Äiti, mitä beibi tekee?"

"Mikä ihmeen beibi?"

"No tuo *osoittaa sormella jälleen kerran tummaihoista ihmistä*"

"Ensinnäkin: hän ei ole beibi, se tarkoittaa vauvaa, vaan ihan tavallinen ihminen. Toisekseen, vastauksena kysymykseesi: hän seisoo."

What is this beibi nonsense?

ps. Jouluisella arvonnalla oli osallistujia huimat kaksi kappaletta! Toinen vastasi väärin, joten voittaja oli selvä. Suklainen setti on saapunut jo omistajalleen. Oikea vastaus: Japani ja Australia

Yksi niistä skeptikkojen seurassa

Päädyin uuden työpaikkani illanviettoon tässä taannoin ja se oli kyllä erittäin mielenkiintoinen tilaisuus. Usein käytän sanaa mielenkiintoinen, kun en oikein tiedä mitä mieltä olisin. Avataanpa tätä hieman.

Työporukkani koostuu kokonaisuudessaan suomalaisista naisista. Aikaisemmin olen ollut onnellisen tietämätön siitä, että stereotypia juoruavasta akkalaumasta pitääkin paikkansa.

Heittäessäni maailman parasta läppää sain osakseni vain hämmästyneitä ilmeitä. Sarkasmintaju loisti poissaolollaan.

Ennen kuin olin kunnolla esittäytynyt ja kertonut mitä olen aikaisemmin tehnyt, puheenaiheet vaihtelivat sujuvasti joulujuhlakoristeluista suomalaisiin alkoholijuomiin ja lattian lakaisusta vaihtoehtohoitojen ylistämiseen.

Wait what?!?!

Sillä samalla sekunnilla, kun eräs osallistujista valitti pääkipuaan alkoi vimmattu käsilaukkujen penkominen. Tarjolla oli jos jonkinlaista yrttiä ja epämääräisiä tabuja. Lopulta päänsärkyinen kuitenkin nappasi kitusiinsa Buranan. Suurinpiirtein samaan aikaan sain kuulla, kuinka mahtavia vaihtoehtohoitoja on tarjolla ja miten eräänkin työkaverin pikkupetteri sai avun homeopaatilta, vaikka lääkärit eivät osanneet tehdä vauvan allergioille mitään. (Ei varmaan ajan kulumisella ollut mitään tekemistä allergioiden poistumisen kanssa.)

Istuin ratikassa hiljaa kuunnellen keskustelua siitä, miten ko. henkilöt eivät usko lääketieteeseen ja lääkärit ovat täysin kädettömiä niin monessa asiassa ja määräilevät vaan tabuja sinne ja tänne. Että jos antibiootit tarvitaan niin sitten vasta mennään lääkärille.

Sitten viimein tuli minun vuoroni esittäytyä. Kerroin mitä olen työurani aikana tehnyt. Kun sana tiede oli vilahtanut puheenvuorossani tarpeeksi monta kertaa, alkoivat ilmeet muuttua. Lopun kuoliniskuna kerroin aikovani lääkäriksi. BOOM! Että terve vaan uudet kollegat, seuraanne on liittynyt skeptikko.



Yhtäkkiä minä olin yksi niistä tiedeuskovaisista. Tiedeskeptikkojen seurassa. Oh the horror!


Toki tällä vaihtoehtohoitouskollisuudella oli eri tasoja. Osa oli aivan messissä kaikissa Qi-energioissa ja osalta sain myöhemmin kuulla tarinoita osteopaateista, jotka hädin tuskin koskivat potilaaseen ja ohjailivat vain energioitaan käsivarrenmitan päästä. Tähän potilaana ollut henkilö totesi: "Se oli kyllä ihan huuhaata. Ajattelin tehdä valituksen."

Täysin tiedeuskovaiseen porukkaan tottuneena oli kyllä pienoinen kulttuurishokki taas tajuta millaisessa kuplassa olenkaan siellä Suomessa elellyt.

Pienenä loppu"kevennyksenä" kerrottakoon, että osaa ne lääkäritkin täällä. Eräälle lapsettomuushoitoja toivoneelle ystävälleni oli lääkäri todennut, että hoitoja ei kyllä kannattaisi tehdä, koska "babies come from heaven".

En kestä.


Ps. Oikeita vastauksia edellisen postauksen arvontaan on tullut 0 kappaletta. Vielä on siis hyvät saumat voittaa. Sanoisin, että oikein arvannut saa käytännössä varman herkkupaketin. Ei se kysymys nyt niiiiiiin vaikea voi olla? Vinkki: molemmat ovat saarivaltioita.