Ystäväni lapsen kohtalo on kirjoitettu hänen äitinsä sanoin otsikkoon. Saman lapsen, josta kirjoitin edellisessä viestissäni.
Mitään ei ole enää tehtävissä.
En osaa edes kuvitella vanhempien tuskaa enkä osaa sanoa heille mitään järkevää. Sanat ovat kadonneet. Ainoa mitä voin tehdä, on kuunnella, mutta tällä hetkellä vastassa on vain hiljaisuutta ja surua.
Oletettavasti kaikilla tulevilla vanhemmilla on lapsen syntymästä kaksi odotusta.
1. Lapsi säilyy hengissä
2. Äiti säilyy hengissä
Nykypäivänä ollaan jopa niin onnellisessa tilanteessa, että suurimmalla osalla odotuksiin vastataan ja kaikki säilyvät hengissä. Sitten on näitä "vähällä piti"- tilanteita, joita lähipiirissäni on sattunut putkeen kuusi (6). Kyllä, kuusi.
1. Lapsi jäi jumiin ja kärsi vakavasta hapenpuutteesta. Vammautui.
2. Äiti repesi niin pahasti, että häntä ommeltiin pitkään. Hän menetti paljon verta, mutta selvisi.
3. Kaverini sai kaksoset, joista toinen kuoli pari viikkoa myöhemmin.
4. Ystävältäni irtosi istukka kesken synnytyksen. Lapsi saatiin ajoissa ulos hätäsektion avulla.
5. Kaverin lapsen sydänäänet heikkenivät sen verran, että lapsi otettiin kiireellisellä sektiolla ulos.
Sitten tämä viimeisin.
6. Ystäväni lapsi syntyi hätäsektiolla ja makaa nyt teholla jäähdytettynä. Hapenpuutteen pituutta ei tiedetä, lapsen selviämisestä ei ole varmuutta ja aivovamma on todennäköinen. Se miten paha aivovamma on kyseessä, ei ole vielä tiedossa.
Näin. Tällaiselle synnytyspelkoiselle tässä on aika paljon sulateltavaa. Tuon viimeisimmän keissin jälkeen lähetin äidilleni jo viestin, että onko niitä normaaleja synnytyksiä enää olemassakaan. Vastaukseksi sain tilastoja. On niitä. Oman synnytykseni jälkeen keräämäni kaveritilasto vain osoittaa, että 100% synnytyksistä menee niin sanotusti perseelleen. Kai se totuus on sitten jossain siinä välimaastossa.
Omaan tulevaan synnytykseeni menen vain kaksi odotusta mielessäni:
Havaitsemanne epäröivän tyylinne johdosta laitoimme hakemuksenne jonon kärkeen ja lähetimme teille valitsemanne tuotteen "Rääpäle 2.0" pikapostina. Valitettavasti emme voi taata "vähäistä painonnousua, hyviä yöunia tai olematonta pahoinvointia", sillä asetamme tuotteeseemme ns. randomgeneraattorin, joka tuottaa kyseiset ominaisuudet nimensä mukaisesti täysin sattumanvaraisesti. Haluaisimme myös huomauttaa, että toivomanne "ankkavaapunnan välttäminen" ei ole mahdollista, kuten ei myöskään "kivuton synnytys kaikilla dropeilla".
Toivomme tuotteelle pysyvyyttä ja pitkää ikää. Oletettu saapumispäivä on lokakuun lopussa.
"Äiti, tuo tyttö on musta!"
" Niin, hänellä on vähän tummempi iho kuin joillain muilla ihmisillä. Esimerkiksi me olemme ihan tosi vaaleita, mutta sitten on myös ihmisiä, joilla iho on tummempi, koska siinä on enemmän pigmenttiä."
" Sitten hän on beibi!"
"?!?!?!?!?!?!"
"Beibi, beibi, beibi!"
"Ei kuule rakas. Nyt tässä on käynyt jokin väärinkäsitys. Beibi tarkoittaa vauvaa, ei tummaihoista ihmistä."
***
Bussissa:
"Äiti, mitä beibi tekee?"
"Mikä ihmeen beibi?"
"No tuo *osoittaa sormella jälleen kerran tummaihoista ihmistä*"
"Ensinnäkin: hän ei ole beibi, se tarkoittaa vauvaa, vaan ihan tavallinen ihminen. Toisekseen, vastauksena kysymykseesi: hän seisoo."
What is this beibi nonsense?
ps. Jouluisella arvonnalla oli osallistujia huimat kaksi kappaletta! Toinen vastasi väärin, joten voittaja oli selvä. Suklainen setti on saapunut jo omistajalleen. Oikea vastaus: Japani ja Australia
Päädyin uuden työpaikkani illanviettoon tässä taannoin ja se oli kyllä erittäin mielenkiintoinen tilaisuus. Usein käytän sanaa mielenkiintoinen, kun en oikein tiedä mitä mieltä olisin. Avataanpa tätä hieman.
Työporukkani koostuu kokonaisuudessaan suomalaisista naisista. Aikaisemmin olen ollut onnellisen tietämätön siitä, että stereotypia juoruavasta akkalaumasta pitääkin paikkansa.
Heittäessäni maailman parasta läppää sain osakseni vain hämmästyneitä ilmeitä. Sarkasmintaju loisti poissaolollaan.
Ennen kuin olin kunnolla esittäytynyt ja kertonut mitä olen aikaisemmin tehnyt, puheenaiheet vaihtelivat sujuvasti joulujuhlakoristeluista suomalaisiin alkoholijuomiin ja lattian lakaisusta vaihtoehtohoitojen ylistämiseen.
Wait what?!?!
Sillä samalla sekunnilla, kun eräs osallistujista valitti pääkipuaan alkoi vimmattu käsilaukkujen penkominen. Tarjolla oli jos jonkinlaista yrttiä ja epämääräisiä tabuja. Lopulta päänsärkyinen kuitenkin nappasi kitusiinsa Buranan. Suurinpiirtein samaan aikaan sain kuulla, kuinka mahtavia vaihtoehtohoitoja on tarjolla ja miten eräänkin työkaverin pikkupetteri sai avun homeopaatilta, vaikka lääkärit eivät osanneet tehdä vauvan allergioille mitään. (Ei varmaan ajan kulumisella ollut mitään tekemistä allergioiden poistumisen kanssa.)
Istuin ratikassa hiljaa kuunnellen keskustelua siitä, miten ko. henkilöt eivät usko lääketieteeseen ja lääkärit ovat täysin kädettömiä niin monessa asiassa ja määräilevät vaan tabuja sinne ja tänne. Että jos antibiootit tarvitaan niin sitten vasta mennään lääkärille.
Sitten viimein tuli minun vuoroni esittäytyä. Kerroin mitä olen työurani aikana tehnyt. Kun sana tiede oli vilahtanut puheenvuorossani tarpeeksi monta kertaa, alkoivat ilmeet muuttua. Lopun kuoliniskuna kerroin aikovani lääkäriksi. BOOM! Että terve vaan uudet kollegat, seuraanne on liittynyt skeptikko.
Yhtäkkiä minä olin yksi niistä tiedeuskovaisista. Tiedeskeptikkojen seurassa. Oh the horror!
Toki tällä vaihtoehtohoitouskollisuudella oli eri tasoja. Osa oli aivan messissä kaikissa Qi-energioissa ja osalta sain myöhemmin kuulla tarinoita osteopaateista, jotka hädin tuskin koskivat potilaaseen ja ohjailivat vain energioitaan käsivarrenmitan päästä. Tähän potilaana ollut henkilö totesi: "Se oli kyllä ihan huuhaata. Ajattelin tehdä valituksen."
Täysin tiedeuskovaiseen porukkaan tottuneena oli kyllä pienoinen kulttuurishokki taas tajuta millaisessa kuplassa olenkaan siellä Suomessa elellyt.
Pienenä loppu"kevennyksenä" kerrottakoon, että osaa ne lääkäritkin täällä. Eräälle lapsettomuushoitoja toivoneelle ystävälleni oli lääkäri todennut, että hoitoja ei kyllä kannattaisi tehdä, koska "babies come from heaven".
En kestä.
Ps. Oikeita vastauksia edellisen postauksen arvontaan on tullut 0 kappaletta. Vielä on siis hyvät saumat voittaa. Sanoisin, että oikein arvannut saa käytännössä varman herkkupaketin. Ei se kysymys nyt niiiiiiin vaikea voi olla? Vinkki: molemmat ovat saarivaltioita.
*Postaus sisältää arvonnan, jota ei toteuteta yhteistyönä kenenkään kanssa. Syy arvonnalle on: because I can and I want. Jos haluat osallistua arvontaan voit vastata postauksen lopussa olevaan kysymykseen laittamalla sähköpostia osoitteeseen vieraallamaallablogi@gmail.com tai kommentoimalla postausta ja laittamalla siihen toimivan sähköpostiosoitteen. Oikein vastanneiden kesken arvon jouluherkkupaketin (sisältötoivomuksia saa ja pitää esittää), jonka lähetän voittajalle joulun alla kunhan pääsen Suomeen. Vastausaikaa on 16.12 klo 12 saakka. Halutessasi kommenttiasi ei julkaista. Jos halukkaita osallistujia ei ole, laitan herkkupaketin hyväntekeväisyyteen.*
Tänä syksynä toteutimme Minin isän pitkäaikaisen haaveen ja matkustimme kuukaudeksi maahan, jota hän fanittaa kybällä. Reissasimme ympäriinsä nauttien tulivuorista, upeista maisemista, onsen-kylpylöistä, temppeleistä, ryokaneista sekä aivan törkeän levävoittoisesta ruuasta. Junat kulkivat nopeasti, ihmiset hymyilivät aina, Muumeja pomppasi esiin yllättävissä paikoissa, kuten metrossa ja Mini aiheutti teinityttöjen keskuudessa fanityttömäistä kirkumista ja melkein pyörtyilyä lähetellessään lentosuukkoja ja väläytellessään mainiota hymyään. Turistiryhmät kaappasivat Minin yhteissyleilyyn, jossa iloisesti vilkutteleva Mini ikuistettiin kymmeniin selfieisiin, joiden päätymistä nettiin en pysty kontrolloimaan. Talot olivat korkeita, ihmiset pieniä ja me superblondeina jättiläisinä varsinaisia nähtävyyksiä. Ihmisvilinä oli loputon ja henkilökohtainen tila hyvin pieni. Maa, jossa päädyimme hippimäiseen majataloon, jonka illanistujaisissa soitettiin tajunnanvirtamusiikkia, jota Mini kuunteli haltioituneena eturivissä istuen ja jammaillen vanhempien nauttiessa olutta yhtä rennosti kuin musiikki virtasi. Se oli upea matka, jonka päättyessä mietin jopa olisiko meillä mahdollisuuksia muuttaa maahan. Olisi. Meillä todella olisi, mutta en usko, että pidemmän päälle kestäisin maan erilaisuutta. Lisäksi matka olisi niin pitkä, että viikonloppureissut Suomeen olisivat mahdottomia. Siksi muuttohaaveet saivat jäädä. Maata muistelen haikein haikusanoin, mutta palaan vielä joskus.
Nyt kaksi kuukautta matkan jälkeen huomaan miettiväni seuraavaa matkaa. Jos tällä kertaa lähtisimme maahan, jonka saavuttaminen on ehkä kaikkein vaikeinta. Lentomatkat ovat pisimmät mitkä tiedän, mutta päämäärä on jotain täysin ainutlaatuista. Maa jossa minä olen aina halunnut käydä. Perillä odottaisi luonto, jonka lajisto on täysin ainutlaatuista. Maisemat, jollaisia ei varmasti muualta löytyisi. Maa, joka on niin kaukana kuin olla voi. Tässä matkustamista himoitessani aloin jopa miettimään, että mitä jos yhtäkkiä huomaan haluavani muuttaa alhaalla-allamaahan? Niin uskomatonta kuin se onkin, niin jopa se olisi nykyään mahdollista. Minä todella voisin muuttaa sinne.
Maailma on avoin.
Halutessasi osallistua arvontaan vastaa kysymykseen: mihin kahteen maahan postauksen otsikossa viitataan?
On olemassa niitä aamuja, kun jo pienten silmien avautuessa tietää, että tänään kylässä on Kuningas Ei. Kaikki mitä ehdotan saa aikaan epämääräistä ölinää, lattialla kiemurtelua, kierimistä, karkuun juoksemista sekä huutoa, jossa pääasiallisena sanana kaikuu EIIIIIIIIIIIIII!
Tänä aamuna sanoin Minille, että meillä taitaa olla paikalla ihan oikea Kuningas Mini, johon välittömänä vastauksena sain jalkaa polkien silmät ärsytyksen kyynelistä kiiluen: "Enkä ole!!! Minä olen *insert lapsen koko nimi tähän* enkä mikään Kuningas Mini!!!" No juu, ei minustakaan olisi kivaa, jos minua nimiteltäisiin, kun olen huonolla tuulella (tai ylipäänsä). Että point taken.
Kuningas Ei lähti tänään isänsä kanssa kohti päiväkotia bussilla. Olin etukäteen valaissut Minin isää siitä, että bussipysäkki, jolle heidän pitäisi mennä, ei ole mikään tavallinen pysäkki. Kyseessä on satupysäkki. Satupysäkillä Kuningas Ei yleensä katoaa, syliin kiipeä pieni ihminen ja pyytää: "Kerro satu". Niin minä sitten kerron. Kerron satuja ympärillä olevista asioista. Lukossa olevista pyöristä, ohimenevistä ihmisistä, kaulaliinoista, autoista, potkulaudoista, oravista ja tammenterhoista... Kaikesta minkä Mini nimeää, minä keksin sadun. Tänään Minin isä oli saanut kertoa verkkohäkissä olevasta pyörästä sekä skootterilla paikalle pärähtäneestä naisesta.
Yksi kertomistani saduista menee näin:
Penkki
Olipa kerran penkki, joka oli kovin yksinäinen.
Se oli yksinäinen sen takia, että kukaan ei halunnut istua sen päälle,
koska penkki oli hieman laho ja rikki.
Eräänä syksyisenä päivänä penkki oli jälleen surullisena omissa ajatuksissaan,
kunnes yhtäkkiä se näki jonkun lähestyvän.
Taivaalta leijaili kaksi keltaista lehteä, jotka laskeutuivat penkille.
Penkki oli jälleen onnellinen, sillä se ei ollut enää yksin.
Satujen jälkeen Kuningas Ei yleensä pysyy poissa. Kunnes pienet silmät taas aukeavat.
