Kenellekään muulle kuin minulle ei tainnut tulla yllätyksenä, että Blogilista lopettaa. Juuri kun sain aikaiseksi lisätä blogini uudestaan sen listoille.
Itse inhoan blogipostauksia, joissa mainostetaan omaa blogia ja heitetään lauseita kuten: "Liity blogini lukijaksi ja osallistut tämän hienon *insert whatever useless product here* arvontaan". Minä kun niin toivoisin, että täällä käyvät lukijat viihtyvät ja palaavat lukemaan toistekin, koska he pitävät blogistani. Ilman mitään mainoslauseita ja pakkorekisteröitymisiä.
Siksipä koen nyt hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Nimittäin fakta on se, että blogilistan kautta blogiini tulee 95% lukijoista. Loput 5% sisältää äitini, ystäväni ja hassunhauskat täysin random hakusanat. Jos blogilista lopettaa, käykö niin, että joku joka ehkä haluaisi tätä ajatuksenvirtaa seurata, ei enää löydäkään minua?
Voi olla, että näin käy. Jos nyt kuitenkin haluat lueskella tekstejäni tulevaisuudessakin, niin voit klikata itsesi lukijaksi oikealta löytyvien Bloglovinin ja Bloggerin linkkien kautta. Jos et halua liittyä lukijaksi, niin parhaiten tänne löytää laittamalla googlehakuun sanan Kaikusanoja. Blogilista lopettaa 1.6, joten parasta on toimia ennen sitä, jos siis haluaa.
perjantai 29. toukokuuta 2015
torstai 28. toukokuuta 2015
Artikulaatio-ongelmia
*Varoitus: postaus sisältää kovaa kielenkäyttöä. He, jotka eivät postauksessa viljeltyä sanaa tunne, voivat tarkistaa sen merkityksen täältä.*
Scheisse! Kuului riemastuneesti rakkaan kaksivuotiaani suusta.
Scheisse! Äiti, scheisse!
Seisoin tuijottamassa häntä olohuoneessamme. Siis mitä sinä sanoit? Scheisse!
Mini saa pallon kiinni. Scheisse!
Mini nostaa lattialta rusinan. Scheisse!
Mini saa kuin saakin napattua putoavan tyynyn. Scheisse!
Ehdin pohtia päässäni jo miljoonaa asiaa: "Minä en tuota sanaa ole hänelle opettanut. Mistä kummasta hän on sen poiminut. Nyt joudun vaimentamaan mukulan kaupungilla liikkuessamme, kun hän huutelee ihmisille scheissea. Miten häiritsevää! Olen epäonnistunut tapakasvatuksessa. Minä kun luulin välttäneeni nämä ongelmat, koska kukaan täällä ei tajuaisi suomenkielisiä kirosanoja, vaikka niitä Minin sanavarastoon eksyisikin. AAAAAA!"
Minin hoki sanaa aikansa aina kun hän keräsi jotain jostain. Sitten minulla välähti. Voi kultarakaspieni. Se sanapari mitä haet on sain sen.
Päänsärky. Sain sen. Scheisse!
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Elämäni kaiku
Blogini aikaisempi nimi oli tylsin mahdollinen klisee mitä saatoin keksiä. Innostuttuani aikoinaan bloggamisesta, oli blogi saatava pystyyn heti. Ongelmaksi muodostui kuitenkin blogin nimen keksiminen. Kärsimättömyyksissäni pistin blogin nimeksi ensimmäisen asian, joka tuli mieleeni.
Kaduin tätä päätöstä heti ensimmäisen blogikirjoituksen kirjoitettuani.
Living outside the box. Oikeasti.
Kun sitten aloin kirjoittelemaan enemmän ja enemmän, huomasin yhtäkkiä blogissani vierailevan ihan kiitettävästi lukijoita. Jokainen klikkaus blogiini sai minut kiemurtelemaan noloudessa. Joku täysin tuntematon random lukija siellä nyt miettii, että onpas omaperäisen, suorastaan reteän ja villistä elämästä kertovan blogiotsikon bloggaaja itselleen keksinyt.
Yhh...
Blogitauon aikana päätin, että jos koskaan blogini pariin palaan, niin keksin sille paremman nimen. Nyt tuo nimi on julki.
Kaikusanoja.
Kirjoitin aikoinaan tekstin Minin puheesta tuolla otsikolla. Jo silloin aloin miettimään, että onkohan tuollaista sanaa edes olemassa. Ankaran Googletuksen perusteella kyseessä ei ainakaan ollut mikään hirvittävän tunnettu sana, joten katsoin oikeudekseni kehittää sille oman merkityksen ja soveltaa sitä tämän blogin sisältöön. Sitten eksyin Kielten ihmeellinen maailma blogiin ja tähän tekstiin. Tekstissä kerrotaan mm. seuraavaa:
"...niin kutsuttuja echo words, kaikusanoja. Suomen kielestäkin löytyy näitä: Kaapista löytyy ”kippoa ja kappoa”, hän otti mukaansa ”kimpsut ja kampsut”. Eli jotenkin ajatellaan esim. kippo astian prototyypiksi ja kaikusanalla ilmaistaan kaikkia sen kaltaisia tavaroita.
Onomatopoeettiset kaikusanat ja sanaparit ovat tyypillisiä suomen kielelle muutenkin, nykyään adverbeiksi käsitettyinä ja tietyissä kiinteissä yhteyksissä: liirum laarum, vinksin vonksin, sikin sokin jne jne."
Voisiko enää parempaa tuuria käydä. Tämä blogihan nimenomaan on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Ja vielä vähän sikin sokinkin.
Kyllä, tämä olisi sopiva nimi blogilleni. Yllä olevan merkityksen lisäksi blogi peilaa elämääni. Ei kokonaan, vaan hieman vaimennettuna versiona.
Vähän niin kuin kaikuna.
Kaduin tätä päätöstä heti ensimmäisen blogikirjoituksen kirjoitettuani.
Living outside the box. Oikeasti.
Kun sitten aloin kirjoittelemaan enemmän ja enemmän, huomasin yhtäkkiä blogissani vierailevan ihan kiitettävästi lukijoita. Jokainen klikkaus blogiini sai minut kiemurtelemaan noloudessa. Joku täysin tuntematon random lukija siellä nyt miettii, että onpas omaperäisen, suorastaan reteän ja villistä elämästä kertovan blogiotsikon bloggaaja itselleen keksinyt.
Yhh...
Blogitauon aikana päätin, että jos koskaan blogini pariin palaan, niin keksin sille paremman nimen. Nyt tuo nimi on julki.
Kaikusanoja.
Kirjoitin aikoinaan tekstin Minin puheesta tuolla otsikolla. Jo silloin aloin miettimään, että onkohan tuollaista sanaa edes olemassa. Ankaran Googletuksen perusteella kyseessä ei ainakaan ollut mikään hirvittävän tunnettu sana, joten katsoin oikeudekseni kehittää sille oman merkityksen ja soveltaa sitä tämän blogin sisältöön. Sitten eksyin Kielten ihmeellinen maailma blogiin ja tähän tekstiin. Tekstissä kerrotaan mm. seuraavaa:
"...niin kutsuttuja echo words, kaikusanoja. Suomen kielestäkin löytyy näitä: Kaapista löytyy ”kippoa ja kappoa”, hän otti mukaansa ”kimpsut ja kampsut”. Eli jotenkin ajatellaan esim. kippo astian prototyypiksi ja kaikusanalla ilmaistaan kaikkia sen kaltaisia tavaroita.
Onomatopoeettiset kaikusanat ja sanaparit ovat tyypillisiä suomen kielelle muutenkin, nykyään adverbeiksi käsitettyinä ja tietyissä kiinteissä yhteyksissä: liirum laarum, vinksin vonksin, sikin sokin jne jne."
Voisiko enää parempaa tuuria käydä. Tämä blogihan nimenomaan on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Ja vielä vähän sikin sokinkin.
Kyllä, tämä olisi sopiva nimi blogilleni. Yllä olevan merkityksen lisäksi blogi peilaa elämääni. Ei kokonaan, vaan hieman vaimennettuna versiona.
Vähän niin kuin kaikuna.
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Hetken kestää elämää...
...sekin synkkää ja ikävää
Tuo suomalaisista lauluista positiivisin johdatti minut takaisin blogin pariin. Alkoi meno blogissa mennä sen verran synkäksi pohdiskeluksi, että oli otettava aikalisä.
Mutta. Palasin!
Hei tonttu-ukot hyppikää :)
(Ja te tontut, jotka tänään istuitte siellä pääsykokeessa: menkää lomalle ja lakatkaa märehtimästä. Märehtimisestä näpsäkkänä aasinsiltana siirryttäköön metaaniin ja metaanista soihin. Soista toteamukseen, että piruvie siinä olisi ollut varmat pisteet, koska olen tehnyt soiden parissa tutkimusta. Damn.)
tiistai 20. tammikuuta 2015
Tulee levottomat tuulet noutamaan
Alkaa deadline puskea päälle. Kun muutimme tänne, puhuimme kahdesta vuodesta. Kaksi vuotta ja eteenpäin. Kuten arvata saattaa, on tuo kaksi vuotta pian mennyt. Toukokuu kurkkii jo nurkan takana ja me olemme edelleen täällä.
Suunnitelmat ovat hieman muuttuneet alkuperäisestä ja mikäs siinä, niin on yleensä tapanakin, kun ajatukset muuttuvat ja joku toinen vaihtoehto alkaa tuntua paremmalta. Siksi päätimme vielä jäädä. Päätimme, että ollaanpas vielä seuraavat kaksi vuotta ja sitten eteenpäin. Tähän päätökseen vaikutti se, että viihdymme, se että arki täällä on leppoisaa ja vielä erittäin suurena vaikuttimena toimi Suomen talouden tilanne. Onhan se nyt ihan jäätävää menoa mitä siellä tapahtuu. Olemme ikäänkuin talouspakolaisia, koska meidän ei ole mitään järkeä palata Suomeen työttömiksi. Rasittamaan menoillamme jo liitoksissaan natisevaa velkataloutta. Ehhei, parempi pysyä täällä vaan.
Samalla kuitenkin lykkään jälleen kerran omia koulutuksellisia haaveitani kahdella vuodella. Mitäs jos kahden vuoden jälkeen tulee seuraavat kaksi vuotta ja sitten taas seuraavat kaksi vuotta. Tunnen jo nyt miten levottomuus on kasvanut sisälläni ja pääni sisällä on syksyn ajan kuiskutellut pieni ääni: on aika mennä, tämä on jo nähty.
Voipi olla, että jo toukokuussa levottomat tuulet noutavat.
Suunnitelmat ovat hieman muuttuneet alkuperäisestä ja mikäs siinä, niin on yleensä tapanakin, kun ajatukset muuttuvat ja joku toinen vaihtoehto alkaa tuntua paremmalta. Siksi päätimme vielä jäädä. Päätimme, että ollaanpas vielä seuraavat kaksi vuotta ja sitten eteenpäin. Tähän päätökseen vaikutti se, että viihdymme, se että arki täällä on leppoisaa ja vielä erittäin suurena vaikuttimena toimi Suomen talouden tilanne. Onhan se nyt ihan jäätävää menoa mitä siellä tapahtuu. Olemme ikäänkuin talouspakolaisia, koska meidän ei ole mitään järkeä palata Suomeen työttömiksi. Rasittamaan menoillamme jo liitoksissaan natisevaa velkataloutta. Ehhei, parempi pysyä täällä vaan.
Samalla kuitenkin lykkään jälleen kerran omia koulutuksellisia haaveitani kahdella vuodella. Mitäs jos kahden vuoden jälkeen tulee seuraavat kaksi vuotta ja sitten taas seuraavat kaksi vuotta. Tunnen jo nyt miten levottomuus on kasvanut sisälläni ja pääni sisällä on syksyn ajan kuiskutellut pieni ääni: on aika mennä, tämä on jo nähty.
Voipi olla, että jo toukokuussa levottomat tuulet noutavat.
perjantai 28. marraskuuta 2014
Tahtoa täynnä
Kenellekään tätä blogia lukeneelle tuskin tulee yllätyksenä, että minä tahdoin. Tahdoin saada Suomeen sukupuolineutraalin avioliittolain. Miksi, saattaisi joku kysyä, istuin tänään töllöttämässä elämäni ensimmäistä kertaa eduskunnan täyistuntoa, sormet syyhyten, kädet täristen ja mielessäni huutaen: "PAINAKAA SITÄ NAPPIA! PAINAKAA!". Miksi ihmeessä? Eihän tämä kosketa minua mitenkään.
Ja juuri siksi minä jännitin niin kovasti. Siksi, että tämä ei kosketa minua henkilökohtaisesti mitenkään. Ei mitenkään. Minun avioliittoni ja elämäni jatkuu aivan entisellään. Sen sijaan monia ystäviäni asia koskettaa ja heidän puolestaan tärisin jännityksestä. Onneksi nyt (tai vuonna 2017, kun laki tulee voimaan) he ovat lain edessä samanarvoisia avioliitossaan kuin minä olen. Se jos mikä on tärkeää.
Hieman kyllä huijasin. Kyllä tämä minuakin koskettaa. Saan nimittäin todennäköisesti tulevaisuudessa kutsun yhteen jos toiseenkin häätilaisuuteen, jossa kaksi ihmistä sanoo toisilleen tahdon. Sukupuolesta riippumatta.
Onnea teille rakkaille jo nyt!
Ja juuri siksi minä jännitin niin kovasti. Siksi, että tämä ei kosketa minua henkilökohtaisesti mitenkään. Ei mitenkään. Minun avioliittoni ja elämäni jatkuu aivan entisellään. Sen sijaan monia ystäviäni asia koskettaa ja heidän puolestaan tärisin jännityksestä. Onneksi nyt (tai vuonna 2017, kun laki tulee voimaan) he ovat lain edessä samanarvoisia avioliitossaan kuin minä olen. Se jos mikä on tärkeää.
Hieman kyllä huijasin. Kyllä tämä minuakin koskettaa. Saan nimittäin todennäköisesti tulevaisuudessa kutsun yhteen jos toiseenkin häätilaisuuteen, jossa kaksi ihmistä sanoo toisilleen tahdon. Sukupuolesta riippumatta.
Onnea teille rakkaille jo nyt!
perjantai 21. marraskuuta 2014
Todennäköisyyksiä
Todennäköisyys on epävarmuuden kuvaamista tarkasti.
Toisinaan elämä yllättää. Ensin on häät, ihanaa elämää, unelmia, suunnitelmia ja tulevaisuutta. Sitten jysähtää ja yhtäkkiä tulevaisuus näyttääkin tyhjältä, pelottavalta ja arvaamattomalta. Unelmat tuntuvat lipuvan sormien välistä karkuun ja kaikki on pysähtynyt. Kaikki on pysähtynyt.
Todennäköisyys sille, että ihminen sairastuu syöpään alle kolmekymppisenä on pieni. Todennäköisyys, että lähipiiristäni kaksi ihmistä saa syövän alle kolmekymppisenä on naurettavan pieni. Tällä kertaa todennäköisyydet olivat puolellamme. Yksi sairastui, mutta parani jo pari vuotta sitten. Toisella ei kaikista tutkimuksista huolimatta sittenkään diagnosoitu syöpää. Asia, jonka sain tietää eilen.
Viikon ajan elämä oli vain tässä ja nyt. Ilman unelmia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)