Pää kylmänä Nanook!

Pääsykoerumba on kuumimmillaan ja blogiini on rynnistänyt ihmisiä, jotka janoavat tietoa siitä mitä luen ja miten luen (lähde: blogin statistiikka). Sitten paikalle pölähdän minä ja pilaan kaiken. Nimittäin nyt alkaa blogini historian pisin blogitauko.

Kirjoitettavaa asiaa olisi niin paljon. Pidän todella paljon tästä harrastuksestani ja erityisesti jutustelusta muiden hakijoiden kanssa. Olen kuitenkin aikarajoittunut. Pieni vilkas kakara, kuntoilu ja sosiaalinen elämä lohkaisevat päivästäni suuren osan. Lapsesta en luovu, kuntoilusta en voi tinkiä ja sosiaalisen elämän kuolema olisi kuolema myös minulle. Jostain on kuitenkin luovuttava, jotta saisin aikaa pääsykoeluvuilleni. Se jotain on internet.

Internet lohkaisee onnettoman vähäisestä vapaa-ajastani liian suuren osan. Huomaan myös omaavani hieman taipumusta internetriippuvaisuuteen, joten on parempi jättäytyä sieltä hetkeksi kokonaan pois. Näin saan päiväni rytmitettyä paremmin ja lisää kallisarvoista aikaa.

Näkemiin siis kaikille. Pitäkää päänne kylminä siellä pääsykoesalissa (minä ainakin pidän, tänä vuonna on paljon lungimpi meno kuin viime vuonna). Lupaan palata blogin ääreen heti kunhan pääsykoejärkytykseltäni kykenen eli  27.5 klo about 21 muutaman oluen jälkeen. Sillon aion olla massaltani 82 kiloa, olen toivottavasti tehnyt juuri sen pääsykokeen, jonka avulla pääsen sisään ja alan viimeinkin suunnitella häitämme. Siihen asti elämäni on yhtä fysiikan, kemian ja biologian onnellista sekamelskaa, kakkavaippoja, ensiaskelia, ensisanoja, hymyjä ja halauksia. Kaikki niin tärkeitä.

Elämäni musikaalina

Olen aina rakastanut musikaaleja. Jos voisin, eläisin musikaalia. Mikään ei olisi parempaa kuin se, että yhtäkkiä voisi puhjeta lauluun ja tanssiin eikä kukaan katsoisi kieroon. (Aina ne katsoo kieroon kun kokeilen.)


Harmittavasti ehdotukseni häidemme teemasta teilattiin kovaäänisesti sekä sulhasen että muistaakseni kaasojenkin osalta. Tai lähinnä se aiheutti silmien pyörittelyä. Olisin nimittäin t-o-d-e-l-l-a innostunut zombimusikaaliteemaisista häistä. (Pyöritelläänkö siellä nyt niitä silmiä?) Olihan se aluksi hieman vitsillä heitetty juttu, mutta hemmetti.. Minä tykkään zombeista ja musikaaleista, miksi en siis zombimusikaaleista?

Olisihan se nyt huippua jos häissämme aina yhtäkkiä joku puhkeaisi lauluun kesken kaiken ja vetäisi myötähäpeää aiheuttavan tanssirutiinin tanssilattialla. Vielä sellaisella suomalaisella innottomuudella höystettynä. Mahtavaa! Vielä huipumpaa olisi, jos joku vetäisi Thrillerin zombikoreografian. Aijai, kyllä palkitsisin shamppanjalla!

Mutta ei.. Sellaista ei vissiin ole häissämme luvassa.

Pyh sanon minä. Ja juu, tämän enempää en sitten häitämme ole vielä miettinytkään. Onhan tässä vielä aikaa.

Hyvästit Minin valtaistuimelle

Kun Mini syntyi, huomasin vartaloni muuttuneen. Minulle oli tullut alavatsapömppis, jota kutsuin "Minin valtaistuimeksi". Valtaistuin käsite tulee siitä, että se ilmestyi minulle Minin ansiosta ja kaikenlisäksi toimi vielä konkreettisena istuimena, kun kanniskelin Miniä ympäriinsä. Käsi Minin ympärille ja mukula pömpän päälle niin ei tarvinnut käsivoimia paljon käyttää.

Tänä aamuna valtias on syösty valtaisuimeltaan ja vallankumous on suoritettu! Painoin nimittäin aamulla tasantarkkaan niin paljon, kun painoin koskaan suurimmillani ennen Minin syntymää. Mikä parasta: valtaistuin on lähes kadonnut.

Paino: 88.8 kg

Pudotus: - 5,2 kiloa

Nyt kersaa täytyy varmaan alkaa kanniskelemaan niillä käsivoimilla, mutta en kyllä valita. Vauvapaino on poissa!

Fysiikan vastaisku

Voi että kun on tahmeaa taas. Tietyt asiat tuntuvat aina tökkivän, vaikka niitä miten laskisi. Seuraavassa esimerkki laskusta joka töksähti aivan totaalisesti:

"0,35mikrometriä paksu kalvo, jonka taitekerroin n=1,45, on kahden optisesti harvemman aineen välissä. Kalvoon suunnataan valkoista valoa. Mitkä aallonnopeudet vahvistuvat heijastuksessa?"

Joo-o, tajuan puolen aallon vaihesiirron ensimmäisessä rajapinnassa, tiedän, että vastausten on oltava välillä 400-700nm, tiedän, että aalto kulkee tuon matkan kahdesti ja sen on oltava paluumatkalla itsensä kanssa samassa vaiheessa, jotta se vahvistuisi. Tiedän aallon monikerrat sun muut. Mutta silti en ymmärrä. En saa tuosta väännettyä sitä tarvittavaa kaavaa, jolla laskun saa laskettua. En edes mallivastauksen avulla saa selkoa siitä mitä on missäkin, milloin ja kenen kanssa.

Turhauttavaa.

Taitaa olla illalla Minin isälle töitä.


Edit:  Noin kaksikymmentä minuuttia postauksen jälkeen tuli Heureka!- minä keksin sen hetki. Hurraa!

Välirauha fysiikan kanssa

Mistähän kummasta nyt oikein tuulee? Fysiikka sujuu.

Piti oikein ottaa hengähdystauko laskuista, kun alkoi käsi kramppaamaan hurjassa laskutahdissa. Yritän olla mahdollisimman nopea, koska sitä vaaditaan pääsykokeessa. Samalla yritän olla mahdollisimman tarkka, koska sitä erityisesti vaaditaan pääsykokeissa. Samalla pohdin, että laskenko liian helppoja laskuja vai mitä ihmettä tässä on oikein tapahtunut?

Olen nyt viimeisen kuukauden ja vähän päälle uhrannut vain ja ainoastaan fysiikalle. Olen laskenut vanhat YO-kokeet vuodesta 2004 saakka läpi ja tällä hetkellä lasken vanhoja valmennuskurssimateriaaleja. Ja se sujuu. Siis fysiikka - vihamieheni. Tätä päivää en uskonut näkeväni.

Ehkä herään tästä unesta pian, mutta sitä ennen pidän hetken vielä kiinni illuusiostani.

Kaksi todellisuutta

Seuraavassa kirjoitan kaksi tarinaa. Tarinat kertovat eilisestä päivästä sekä sitä edeltävästä yöstä. Molemmat tarinat ovat tosia. Kumpi on realistisempi? Sen saat päättää sinä.

Tarina 1:

Täydellinen päivä

Eilen saimme nukkua pitkään! Mini oli hieman uuvahtanut edellisenä päivän sairaudestaan, joten vetelimme kaikki sikeitä jopa yhdeksään saakka. Minin isäkin oli saanut yllättävän vapaapäivän, joten päätimme oleilla kotona pyjamapäivää viettäen. Leikimme koko perhe yhdessä Minin huoneessa ja Minikin sai syödä aamupalaa sängyssään, luksusta jota meillä ei harrasteta koskaan. Iltapäivällä sain nauttia Minin isän tekemästä myöhäisestä aamupalasta. Olin päättänyt noudattaa VLC-dieettiä (very low calory diet) koko päivän ja jostain syystä Minin isäkin innostui siitä. Iltapäivällä sain vielä ottaa päiväunet, kun Minin isä leikki lattialla maaten Minin kanssa. Reippaan päivän päätteeksi menimme kaikki vielä nukkumaankin oikein ajoissa jo klo 19. Kaiken kaikkiaan aivan upea perhepäivä ja painokin oli seuraavana aamun pudonnut 1,5 kiloa!


Tarina 2:

Someone kill me, please!

Eilen saimme todella nukkua pitkään. Onneksi, koska olimme edellisenä iltana viimein sairastuneet Minillä olleeseen oksennustautiin. Mini oli jo kunnossa, mutta me vanhemmat oksensimme vuoronperään välin klo 23-06 niin kovaäänisesti, että Mini raukkakaan ei saanut nukuttua. Sen vuoksi hänkin oli todennäköisesti hieman väsähtänyt ja saimme viimein nukuttua välin klo 06-09. Minä en päässyt aamulla sängystä ylös, koska meinasin pyörtyä. Minin isä keksi siirtää vierassänkymme Minin sängyn viereen ja roudasi Minille leluja ja tuttipulloja, jotta pieni viihtyisi, kun vanhemmat makaavat vierassängyllä puolikuolleina. Siinä sitä sitten "leikittiin" muksun kanssa lievästi epäinnokkaina. Viimein iltapäivällä uskaltauduin maistamaan Minin isän tekemää puuroa, josta upposi pakottamalla noin puolet. Iltapäivällä vedin vielä tirsat, kun Minin isä koomasi lattialla maaten Minin vieressä "leikkimässä" eli katsomassa, ettei muksu satuta itseään. Kaikenkaikkiaan paino oli todella pudonnut tänä aamuna 1,5 kiloa, mutta tällaista pikalaihdutuskuuria en suosittelisi pahimmalle vihollisellenikaan.


Tässä vielä Minin teille naputtamat terveiset: "bvn zx"

Hei, hei kuule Suomi!

Niin oletko sinä Suomi
Sellainen iloinen maa
Jossa on paikkoja
Ja kolmostuoppeja?

  Silloin jos olet niin
Kuule mä tulen niihin paikkoihin
Ja mä tapaan Suomen tyypit
Hei mä tulen niihin paikkoihin
Ja mä tapaan Suomen tyypit

Mä tapaan Suomen tyypit! Ensi viikolla suuntaa kone kohti stadia, kyydissä minä ja Mini. Kolme kokonaista viikkoa Suomea, sen raivostuttavimpia piirteitä ja parhaimpia ihmisiä.

Aikoinaan, kun asustelin toisaalla Keski-Euroopassa kolme kuukautta, kaipasin Suomea valtavasti. Kaipasin erityisesti sosiaalista piiriäni ja parhaita ystäviäni. Oli järkytys palata Suomeen ja tajuta, että ystävieni elämä oli jatkunut aivan ennallaan, vaikka minä olin poissa. Poissaoleva kaipaa usein enemmän. Siksi on ollut niin mieltä lämmittävää huomata miten paljon minua (ja Miniä) on kaivattu. Muutama ystäväni on hehkuttanut minulle kuinka ihanaa on, että tulen taas käymään. On tehty suunnitelmia ja eräs ystäväni "buukkasi" minut "tällä kertaa kyllä nähdään useammin kun kerran"- lauseella. Samainen ystäväni totesi kaivanneensa jotakuta, josta voi soittaa spontaania seuraa ties mihin rientoihin. Ehkä aika kultaa heidänkin muistonsa minusta, mutta tuota spontaaniutta olen minäkin kaivannut. 

"Mennääks Lappiin vaeltaa? Lähetkö Kiinaan ensi viikonloppuna? Mites, tuutko opintolainalla Boliviaan reppureissaamaan? Lähetkö kolmeksi kuukaudeksi Tsekkeihin?" Kaikki nämä ja moni muu kysymys sai entisessä elämässäni sekunnissa myöntävän vastauksen. Spontaanius. Sinua todella kaipaan.

Ja spontaaneja ystäviäni, heitä kaipaan erityisesti, vaikka he ovat luonani täällä vierailleetkin. Onneksi kaipaus korjaantuu ensi viikolla.

Sitten otetaan isot tuopit ja katsotaan Suomea! 

Todellakin. Ehkä jopa enemmän kuin yhdet.