Moni kakku päältä ruma

Kirjoittelin tuossa muutama päivä sitten asiaa pääsykokeesta. Menin epäonnekseni kirjoittamaan sinne lauseen: "Niin kauan kunnes siitä (fysiikasta) tulee minulle pala suklaalla kuorrutettua Sacherkakkua kermavaahdolla ja hillolla.". Siitä se ajatus sitten lähti...

Minulle on hyvin tyypillistä, että kun saan jonkun asian päähäni, on se toteutettava. Niinpä olen viimeiset pari päivää kärvistellyt Sacherkakkuhimossa. Tänään on siis leipomispäivä. Teen Sacherkakun hieman tavallisuudesta poiketen, koska en voinut vastustaa Kinuskikissan ohjetta. Siis aivan järjettömän hyvännäköinen. Epäilen tosin kahta asiaa: minun kakustani ei tule noin nätti ja se ei todellakaan riitä 18-20 ihmiselle, kuten keskusteluosiossa sanotaan. Meitä on kakkua tuhoamassa tänään viisi aikuista ja kolme rääpälettä. Rääpäleistä vain yksi on niin iso, että saisi kakkua periaatteessa maistaa.

Puolivälissä kakkuproggista tajusin, että kuva olis kiva. Siispä saatte katsella kuvia melkein valmiista kakusta ja valmiista kakusta. Kermavaahtoa tietenkään unohtamatta.

Kakku juuri uunista tulleena

Sen, että ohjeessa on suklaata vähemmän kuin suklaalevyssä pitäisi olla laitonta. Pakkohan tuo oli syödä pois kuljeksimasta...

Tän olis kyllä voinut syödä melkein tuollaisenaan.

Olen onnistunut hävittämään muovisen kakkuvuoan kiinnikeosan. Seuraa Pirkka-niksi: käytä kiinnikkeenä hiuspinnejä. (Vähän jännitti leviääkö koko kakkuvuoka uuniin, mutta ei). Blogisti esittäytyy ensimmäistä kertaa käden muodossa (morjens vaan kaikille!)

Pirkka-niksi nro 2: ÄLÄ SIIVOA KESKEN KAKUNTEON. Saman verran tulee sotkua siivoaa sitä sitten yhden tai kymmenen kertaa.

Pilkkominen kolmeen osaan meni vielä nappiin. Sitten huomasin, että kansi on hajonnut...

Mikä minut sai tekemään juuri tämän Sacherkakun? Se, että siinä on litrakaupalla kermavaahtoa. Sanomattakin on selvää, että puolet siitä hävisi minun suuhuni ennen kakun valmistumista.

Minillekin tuli nälkä kesken kakunteon. Ja väsy. Ja nälkä. Ja väsy.

Kansi hajosi tuhannen pirstaleiksi.

Suklaata ja kermaa. Camooooon! Tää EI voi mennä pieleen.

Hyvä, että jollekin maistuu. Kuvasta bongattavissa ampiainen.

Amppari toisesta kulmasta. Huomatkaa siististi levinnyt marmeladi.

VALMIS KAKKU! Moni kakku päältä ruma, mutta eihän tuolla ohjeella voi tulla pahaa. Maku siinä kaiketi on tärkein?

Kirjoittelin tätä tekstiä kakun teon lomassa. Täytyy sanoa, että olen yllättynyt: kakusta tuli ihan siedettävän näköinen! Vähän vino ja vähän epätasainen, mutta minäpäs en olekaan ennen moista kakkua tehnyt. Ei sen esikuva nyt niin paljon nätimpi ole ;)

Ystäväni Outo homo

"E­si­tyk­se­ni pää­vies­ti on, et­tä äl­kää yrit­tä­kö ol­la nor­maa­le­ja, kos­ka se pe­rus­tuu vain ar­vauk­seen, mi­tä muut teil­tä ha­lua­vat. Pyr­ki­kää en­nem­min ole­maan on­nel­li­sia." - Juuso Kekkonen/HS 29.8.2013

Siinäpä teille miettimistä. Erinomainen esitys Outo Homo Teatteri Tuikkeessa Viertolantie 2-4 vissiin Vantaalla. Suosittelen, menkää ja täyttäkää salit.

Syvälle sydämeen sattuu

Oi kuinka koskee, kelle sen kertoisin. Syvälle sydämeen sattuu.

Tämä postaus ei ole koulukiusaamisesta, kuten saatesanat saattaisivat vihjailla. Sen sijaan syvälle sydämeen sattuu, koska satuin katsomaan valmennuskeskuksen vastausanalyysit kemian ja fysiikan osalta. Voi surkeuksien surkeus. Niin monessa kohtaa oli helpolla ansaittavissa ne muutama puuttuva pojo. Kyllä se edelleen kirpaisee aivan tautisesti, että hermo meni pettämään.

Vastausanalyysejä tuijottaessani kävi myös selväksi, että ne tehtävät, joista en ollut ymmärtänyt mitään (lue: fysiikan 9 tehtävä) olivat oikeasti sellaisia, joihin olisi pitänyt rauhassa paneutua ja lukea ajatuksella. Mitenkäs luet ajatuksella, jos päässä soi luuppina en tajua tästä mitään, en tajua tästä mitään, en tajua tästä mitään... Varmaankin tuollainen itsensä kannustaminen edesauttaa ymmärtämistä aivan valtaisasti. (Sarcasm.)

Jossittelut sikseen. Ei varmaan auta velloa täällä itsesyytöksissä. Siispä keskitytään välillä niihin hyviin puoliin. Mitä minä osasin? Mitä pitää parantaa? Seuraa siis analyysi siitä, mikä meni vikaan missäkin tehtävässä:

Biologia: Se pirullinen risteytystehtävä (tehtävä 11) oli kohtuullisen hallussa. Hiffasin melkoisen vauhdikkaasti, että tällaisia asioita minun ei pidä vielä osata, vaan tämän tiedon on pakko löytyä (osittain) tekstistä. Tässäkin tehtävässä paniikissa sekoilin sanoissani, josta on varmaankin rokotettu muutama pointsi. Sen sijaan jippii: osaan kopioida tekstiä sanasta sanaan aineistosta (tehtävä 12 b ja c). Luetunymmärtämistä kannattanee opetella, koska osien nimeäminen (tehtävä 12 a) tekstin perusteella oli C'est impossible. Tästä kuitenkin ropisi hyvin pisteitä, mutta tietysti tulee mieleen, että mitä jos sitä olisi vaikka ymmärtänyt aineistotekstistä hieman enemmän.. Ihan parin pisteen arvosta.

Osasin myös alleviivata (tehtävä 14). Viivaimen käyttöä siis tuskin tarvitsee harjoitella enempää. Muutama pojo tuli tästäkin. Tietysti järkeilyllä olisi varmaan keksinyt, että pisteet ovat 1/2 pistettä per alleviivaus, joten virheitä oli löydettävissä 16 kappaletta. Luulisin, että tästä tehtävästä tuli noin puolet pisteistä. Itseasiassa diggailin ihan kybällä tästä tehtävästä: nippelitiedon osaamisella pääsi pitkälle.

Kemia: Olin kohtuullisen järkyttynyt siitä, miten vähän kemiaa koe sisälsi. Nimittäin pidin tätä vahvana puolenani. Ja sitä se olikin. Paitsi, että paniikissa unohdin miten titrauskäyrää tulkitaan :D Vähän täytyy itselleen nauraa tässä välissä. Joka tapauksessa kemiasta tippui muutamia pisteitä mm. tehtävästä 5. Orgaaninen kemia on hyvin hallussa. Sen sijaan aloin sekoilemaan ihmeellisesti tehtävässä 10. Hapetuslukuosasto meni nappiin, mutta sitten jälleen kerran lakkasin ymmärtämästä lukemaani, kun piti laskea. Eikä tuo lasku nyt mitenkään yltiövaikea edes ollut. Sain sen kuitenkin alkuun, joten siitä on tullut varmaan pari pojoa.

Fysiikka:  Ah! Lempilapseni fysiikka. Pitkälle on tultu siitä, kun viime syksynä aloitin fysiikan opiskelun alusta. Inhosin ja inhoan fysiikkaa edelleen sydämeni pohjasta. Koko vuoden olen tahkonnut sitä eteenpäin suuren ällötyksen vallassa ja joutunut monta (jo ymmärretyksi luultua) asiaa kertaamaan useammin kuin kahdesti. Minulla on lähipiirissäni vieläpä kaksi ihmistä, joille fysiikka on ns. pala kakkua ja he ovat toimineet yksityisopettajinani ilman korvausta. Fysiikka on se, jota joudun tahkoamaan vielä tämänkin vuoden. Niin kauan kunnes siitä tulee minulle pala suklaalla kuorrutettua Sacherkakkua kermavaahdolla ja hillolla. Saamari.

No mitenkäs tämä suuri rakkauteni käyttäytyi kokeessa? Ihan ok voisi olla oikea termi. Tehtävä 16: poskea silitteleviä perustehtäviä. Enpä vaan kuollaksenikaan osannut a kohtaa ja skäbäsin muistaakseni kohdan c (tuli joku aivojen verenkiertohäiriö tässä kohtaa koetta). Olin jo kiljaista riemusta, koska johdannossa puhuttiin syklotronista. Kirjoitin heti kaikki kaavat mitä syklotronin toiminnasta muistin ylös ja tekikö niillä sitten mitään? Eipä tehnyt. Hyvä hämäys kokeentekijät! Well done!

Tehtävä 15: jos et ymmärrä, tunge sama kaava joka kohtaan. Silloin saat todennäköisesti ainakin jostain pisteitä. Toimii ja toimi tuossakin.

Tehtävä 13: a kohdasta taisi tulla pisteitä (vai rangaistaanko siitä, jos unohtaa, että muutos ilmoitetaan lopputilanne-alkutilanne ja tekee sen toisinpäin? Todennäköisesti rangaistaan. Damn.) B kohta veti jostain kovaa ja korkealta yli hilseen.

Tehtävä 9: Eiköhän tämä jätetä ihan omaan arvoonsa. Edelleenkin on päällimmäisenä ajatuksena WTF?

Tehtävä 8: Hooken laki, hooken laki. Never heard. Mutta sen verran raksutti päässä, että tämän on pakko olla se ainoa laki, joka liittyy jousiin. Siitä siis lähdettiin ja ilmeisesti meni oikein. B kohta tyssähti tuohon paineen muuttamisosioon. TIEDÄN! Tekstissähän se lukee, mutta en sitä sieltä saanut bongattua. (Tässä oli erittäin helposti ne pari pistettä... joko ymmärrätte miksi vituttaa?)

Monivalinnat: Alun miljardin pisteen monivalinnat olisi mielestäni kannattanut tänäkin vuonna jättää viimeiseksi niiden armottoman pisteytyksen vuoksi. Sen sijaan en pitänyt strategiastani kiinni vaan loikin aina välillä tuijottelemaan josko sieltä irtoaisi muutama pojo. Harmi vaan, että jos sattui tietämään puolet ja lopuista ei ollut hajuakaan, oli hyvin todennäköistä jäädä nollille. Silti epäilen, että vaikka lottosin lopussa vastaukseni näihin lukemalla kysymykset ja vastaukset hyvin pintapuolisesti, olen silti saanut muutaman pisteen myös näistä.

Yleistä: Muutamaa tehtävää en kyllä millään olisi osannut (7 ja 9). Hyvä kun ymmärsin valmennuskeskuksen selostuksestakaan mitään, joten nuo tehtävät jätän omaan arvoonsa. En olisi niitä osannut ja sillä selvä.



Tämä oli nyt viimeinen itsesyytöksissärämpimispostaus (pakkohan tuon on olla yhdyssana?). Tästä lähin saatte lukea ainoastaa siitä, miten ihanaa ja palkitsevaa lukeminen on. Aion myös hehkuttaa sitä miten hellästi minä ja fysiikka rakastelemme toisiamme iltaisin ja öisin. Miten kauniisti kemia käyttäytyy juuri niinkuin minä haluan ja biologian pienimmätkin yksityiskohdat tarttuvat päähäni kuin kärpänen tarrapaperiin.

Totta joka sana.

Motivaatiofarkkujen elämäntehtävä

Saadakseni hieman ryhtiä tähän elämäntapamuutokseen päätin tänä aamuna kaivaa kaapista motivaatiofarkkuni. Kyllä, juuri ne farkut joita väitetään olevan joka toisella ihmisellä kaapinpohjalla odottamassa sitä hetkeä, kun ne joskus vielä sujahtavat kevyesti päälle. Katselin aikani farkkuja ja toivoin mielessäni, että ne pian mahtuvat minulle. En ole nimittäin helpoin ihminen farkkuostoksilla. Valtava arse ja sen kokoon nähden kapea vyötärö, pituuttakin löytyy keskivertoa enemmän... Mahdotonta. Lisäksi en halua mitään pillifarkkuja vaan leveälahkeisia hippikledjuja, joten en ole vuosiin löytänyt kuin muutamat hyvät housut.

Nämä farkut, jotka kaappini pohjalla pölyttyvät ovat olleet siellä viime vuoden lopusta saakka. Siinä vaiheessa alkoi vatsa painaa sen verran, että oli pakko ostaa muutamat byysat, joiden sisälle mahtuu yhden sijaan kaksi ihmistä. Muistan synnytyksen jälkeen tuijotelleeni motivaatifarkkujani kaiholla: vielä joku päivä minä ahdan itseni noihin. Tänä aamuna siis päätin kokeilla, kunka ahdistavat motivaatiopöksyt ovat, kuinka kauas ne jäävät reisiin kiinni ja jos pääsen reisien ohi kuinka paljon jää siitä, että nappi menisi kiinni.

Kohtuullisen tutisevin sormin aloin repiä housuja ylöspäin. Ensin oikea lahje, sitten vasen. Hitaasti kohti reisiä. Reisien kohdalla laitoin silmät kiinni. Parempi tehdä tämä tuska sokkona. Ennenkuin huomasinkaan olin saanut nyhdettyä housut ylös saakka ja nappi oli kiinni. Motivaatiofarkkuni ovat siis aivan turhaan odotelleet vuoroaan kaapin perällä.

Kysymys kuuluukin: Missä nämä neljä-viisi post pregnancy liikakiloa oikein lymyävät? MISSÄ NE OVAT?

Projekti 6: DONE

Vihdoin ja viimein! Ensimmäinen projekti on saanut päätöksensä nimittäin lähetin saksanopettajalleni alla olevan postikortin. Kovasti toivon sen menevän perille, sillä sain hänen osoitteensa tietooni vain osittain. Valitettavasti en voinut kuvata kortin nätimpää puolta (yksityisyyteni suojaamiseksi) vaan joudutte tyytymään harakanvarpaisiini. Snadisti jäi harmittamaan, että minulla ei ollut pokkaa kirjoittaa kokonaista postikorttia saksaksi. Pelkäsin saavani sen punakynällä väritettynä takaisin. Vanhat muistot palaavat niin elävästi mieleeni...

Kiitoskortti

Joka tapauksessa olen iloinen: tämä projekti on nyt saatettu loppuun. Toivottavasti kortin saaja ilahtuu :)

Maistelupaloja

Kun hiffasin olevani raskaana tajusin samalla myös kuinka vähän tiedän lapsista. Etenkin vauvat olivat minulle täysi mysteeri. Tiesin, että ne nukkuvat paljon, syövät ja toisinaan kakkaavat. Lueskelin muutamaa opusta sivusilmällä ja tahkosin googlea läpi etsiessäni tietoa siitä millainen on "normaali" vauva, jotta osaisin sitten varautua. Minin syntyessä kävi heti selväksi, että voin samantien unohtaa normaali-käsitteen. Ei normaalia vauvaa ole olemassakaan. On vain keskiarvoja ja valtavan suuria vaihteluvälejä. Kuten aiemmin jo kerroin ei Mini mene normikeskiarvoon uniensa kanssa. Nyt on käynyt ilmi, ettei hän ole normikeskiarvossa syömistensäkään kanssa. Mini, kuten äitinsä, on hyvä syömään. Niin hyvä, että lääkärisetä pisti pienen dieetille. Koska minä en usko minkäänlaisiin vauvadieetteihin, kysyin herra Lääkäriltä, että ihanko tosissaan meinaa, että minä pitäisin lastani nälässä? Enpä usko. Siinä vaiheessa sain jonkinlaista mutinaa siitä, että jos vaikka aloittaisitte soseet hieman etuajassa, jos ne vaikka pitäisivät nälkää paremmin. Tästä intoutuneena luin tietenkin, että mitenkäs paljon niitä soseita nyt sitten oikein syödään. Ohjeita löytyi (tietysti) keskustelupalstoilta sekä anopin uusille vanhemmille luovuttamasta "näin kasvatat lapsestasi täyspäisen" - kirjasta. Kuulemma alussa teelusikan kokoinen maisteluannos riittää.

Minin ensimmäinen pottu oli aiheuttanut lähinnä irvistelyä ja sitä ei mennyt alas teelusikallistakaan. Kun Mini alkoi päästä jutun juonesta kiinni alkoi ihan toinen meno. Pikkutyyppi istuu sylissä ja ennenkuin on edes ruokaliinaa on asetettu on suu auki ja lusikka pitäisi tyrkätä sinne välittömästi. Pottu, porkkana ja banaani uppoavat ihan järjetöntä vauhtia. Teelusikallinen my ass. Tänään aamupalaksi vetäistiin kokonainen banaani (mihin se oikein menee, kun koko otus on noin banaanin kokoinen?).

Minussa ja Minissä on paljon samaa. Eilisen blogikirjoitukseni saattelemana ajattelin vetäistä oman teelusikalliseni Galenosta. Tarkoitus oli istahtaa alas ja kirjata ylös kohdat, jotka Isosta G:stä soveltuvat pääsykoelukemisiini.

Galenoksen lukusuunnitelma. Kahvi kuuluu olennaisena osana opiskeluun.

Pääsin jo aika pitkälle makustellessani Galenosta, mutta sitten en enää malttanut. Aloitin tänään ensimmäiseltä sivulta. Kyllä se nyt on vaan niin, että minäkin vedän kokonaisen banaanin.

Minimitekijä

Tiedän sattumoisin blogini statistiikan valistamana, että blogiini tullaan lukemaan pääasiassa lääkiksen pääsykokeisiin liittyviä tekstejä. Koska minulla on tällä hetkellä muutakin elämää (hooray to that!), kirjoitan aiheesta kuitenkin kohtuu vähän. Tänään on kuitenkin poikkeus, koska Mini herätti minut yöllä yhden aikaan. Miten tämä liittyy pääsykokeisiin selviää tämän pitkän johdannon jälkeen:

Kaikki pienten lasten vanhemmat tietävät, että ensimmäinen vuosi lapsen kanssa on (kuulemma) rankin. Jokaisen muutoksen edessä tai ihan muuten vaan pienen lapsen pääkoppa saattaa nyrjähtää, hetkeksi tasaantuneet unet mennä sekaisin ja vanhempien on se kestettävä. Tulevaisuuden ennustaminen tässä lapsipelissä on mahdotonta.

Minä olen alusta saakka psyykannut itseäni yövalvomisiin (olen kamala, jos en saa nukkua) ja olin etukäteen suunnitellut nukkuvani kaikki mahdolliset välit sekä päivin, että öin. Ja mitä tekee Mini? Alkaa nukkua kahden viikon iässä viiden tunnin yöunia, kuukauden iässä kuuden, hetken päästä seitsemän jne. Pitkän unipätkän jälkeen Mini veti hieman maitoa ja jatkoi samantien uniaan. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Mini menee nukkumaan klo 21 ja herää aamulla välillä 7-9. Ikää tyypillä on reilusti vajaa puoli vuotta. Jokaikinen kerta, kun on tullut uusi vaihe, kuten hampaita tai uutta safkaa olen henkisesti valmistautunut siihen, että tämä ihmenukkuja menettää unenlahjansa ja alkaa herättää minua noin tunnin välein yöllä. Tätä ei ole vieläkään tapahtunut.

Olen tässä viimeaikoina huomannut, että nyt taitaa olla tulossa Minille se klassinen "jumankavita minä olenkin oma itsenäinen ihminen" - vaihe. Nimittäin illalla nukahtaminen on hankalampaa (verrattuna entiseen hyvän yön pusu ja valojen sammutus meininkiin) ja olisi kauhean kiva jos äiti tai isi tai mielummin vaikka molemmat pitäisivät kättä Minin siloposkilla koko yön. Pikkutyyppi kuitenkin nukahtaa noin 15 minuutissa ja eilen illalla jopa itsenäisesti (koska Minillä on uusi erikoistyyny, jonka "siivekkeet" osuvat suoraan poskiin -> ilmeisesti se rauhoittaa). Tämä uusi vaihe on aiheuttanut sen, että Mini on herättänyt minut noin kerran yössä (kuten viime yönä). Tavoitteena on ilmeisesti tarkistaa, että onhan täällä joku paikalla, koska nyt on Minillä tiedossa, että vanhemmat voivat poistua ja emme olekaan samaa yksilöä.

Kaikki "vaiheet" ovat kuitenkin tähän mennessä menneet Minillä nopeasti tai huomaamatta ohi. Minä kuitenkin hieman pelkään, että jossain vaiheessa tulee vaihe, jolloin minä olen kokoajan kiinni Minissä ja en saa mistään revittyä omaa aikaa (= pääsykoelukuaikaa). Kuten sanoin, tätä pienen ihmisen elämää on niin vaikea ennustaa. Sen takia mietin, että pitäisikö minun oikeasti aloittaa pääsykoelukemiseni jo nyt siitäkin huolimatta, että olen vakaasti päättänyt pitää lomaa pitkään ja hartaasti. Vai lähdenkö kuitenkin riskilinjalle, jossa siirrän pääsykoelukemiseni aloituksen loppuvuoteen tai ensi vuoden alkuun. Silloin pinnasängystä saattaa iskeä yllättävä Minimitekijä, joka sotkee kaikki hienot suunnitelmani. Ideoita?