*Postaus sisältää arvonnan, jota ei toteuteta yhteistyönä kenenkään kanssa. Syy arvonnalle on: because I can and I want. Jos haluat osallistua arvontaan voit vastata postauksen lopussa olevaan kysymykseen laittamalla sähköpostia osoitteeseen vieraallamaallablogi@gmail.com tai kommentoimalla postausta ja laittamalla siihen toimivan sähköpostiosoitteen. Oikein vastanneiden kesken arvon jouluherkkupaketin (sisältötoivomuksia saa ja pitää esittää), jonka lähetän voittajalle joulun alla kunhan pääsen Suomeen. Vastausaikaa on 16.12 klo 12 saakka. Halutessasi kommenttiasi ei julkaista. Jos halukkaita osallistujia ei ole, laitan herkkupaketin hyväntekeväisyyteen.*
Tänä syksynä toteutimme Minin isän pitkäaikaisen haaveen ja matkustimme kuukaudeksi maahan, jota hän fanittaa kybällä. Reissasimme ympäriinsä nauttien tulivuorista, upeista maisemista, onsen-kylpylöistä, temppeleistä, ryokaneista sekä aivan törkeän levävoittoisesta ruuasta. Junat kulkivat nopeasti, ihmiset hymyilivät aina, Muumeja pomppasi esiin yllättävissä paikoissa, kuten metrossa ja Mini aiheutti teinityttöjen keskuudessa fanityttömäistä kirkumista ja melkein pyörtyilyä lähetellessään lentosuukkoja ja väläytellessään mainiota hymyään. Turistiryhmät kaappasivat Minin yhteissyleilyyn, jossa iloisesti vilkutteleva Mini ikuistettiin kymmeniin selfieisiin, joiden päätymistä nettiin en pysty kontrolloimaan. Talot olivat korkeita, ihmiset pieniä ja me superblondeina jättiläisinä varsinaisia nähtävyyksiä. Ihmisvilinä oli loputon ja henkilökohtainen tila hyvin pieni. Maa, jossa päädyimme hippimäiseen majataloon, jonka illanistujaisissa soitettiin tajunnanvirtamusiikkia, jota Mini kuunteli haltioituneena eturivissä istuen ja jammaillen vanhempien nauttiessa olutta yhtä rennosti kuin musiikki virtasi. Se oli upea matka, jonka päättyessä mietin jopa olisiko meillä mahdollisuuksia muuttaa maahan. Olisi. Meillä todella olisi, mutta en usko, että pidemmän päälle kestäisin maan erilaisuutta. Lisäksi matka olisi niin pitkä, että viikonloppureissut Suomeen olisivat mahdottomia. Siksi muuttohaaveet saivat jäädä. Maata muistelen haikein haikusanoin, mutta palaan vielä joskus.
Nyt kaksi kuukautta matkan jälkeen huomaan miettiväni seuraavaa matkaa. Jos tällä kertaa lähtisimme maahan, jonka saavuttaminen on ehkä kaikkein vaikeinta. Lentomatkat ovat pisimmät mitkä tiedän, mutta päämäärä on jotain täysin ainutlaatuista. Maa jossa minä olen aina halunnut käydä. Perillä odottaisi luonto, jonka lajisto on täysin ainutlaatuista. Maisemat, jollaisia ei varmasti muualta löytyisi. Maa, joka on niin kaukana kuin olla voi. Tässä matkustamista himoitessani aloin jopa miettimään, että mitä jos yhtäkkiä huomaan haluavani muuttaa alhaalla-allamaahan? Niin uskomatonta kuin se onkin, niin jopa se olisi nykyään mahdollista. Minä todella voisin muuttaa sinne.
Maailma on avoin.
Halutessasi osallistua arvontaan vastaa kysymykseen: mihin kahteen maahan postauksen otsikossa viitataan?
