Päivän asu(katastrofi)

Mini on aloittamassa päiväkodissa yhden päivän viikossa, jotta minä voisin tehdä satunnaisia asioita ilman häiriötä (vaikka kirjoittaa tätä blogia tai tehdä töitä). Kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa tulevaan päiväkotiin ja koin vahvan "note to self" hetken. Päiväkotiin astellessamme satuin yhtäkkiä havaitsemaan mitä olin sinä aamuna laittannut päälleni. Kas näin:

(Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen eikä heistä kumpikaan ole minä, kuva lainattu täältä).

Kyllä siinä lukee "LAPSET ON RUMIA".

En tunnetusti ole mikään pukeutumisen asiantuntija, mutta sen verran tiedän että päiväkodissa lasten ympäröimänä tuo ei ehkä ole se soveliain asu. Minut pelasti se, että paikalla ei sillä hetkellä sattunut olemaan muita suomalaisia eikä kukaan henkilökunnasta kysynyt mitä paidassani lukee. Todennäköisesti olisin silloin valehdellut silmät päästäni.

Note to self: on ihan ok välillä vilkaista peiliin ennenkuin sinkoaa ovesta ulos.

(Kyseinen paita on Kerjääjät bändin fanipaita. Suosittelen sekä bändiä että paitaa (muualle kuin päiväkotiin). Kerjääjiin pääset tutustumaan tästä.)

Are you still running?

Kysymys, jonka olen kuullut viime päivinä usein, koska ihmisten usko pitkäjänteisyyteeni on olematon. Mutta kas, tällä kertaa epäilevät tuomaat saivat nenilleen. Yes, i'm still running (towards becoming America's next top model). Treenaan nimittäin puolimaratonille.

Kaikki alkoi jälleen kerran suustani tipahtaneesta sammakosta. "Hei, juostaanko vuoden päästä puolimaraton?" Kättä päälle ja treenit alkuun. Juoksutoverina minulla on ystäväni, joka kävi viime keväänä läpi valtavan elämänmuutoksen ja sai siitä kipinän liikunnan aloittamiseen. Eikä hän ole ainut. Sen jälkeen kun aloin tavoitteellisesti treenaamaan (nyt kuulostaa jo päheältä), alkoi ympärilläni olevissa ihmisissä tapahtua muutoksia. Se, että minä pystyin ylläpitämään treenejä näytti innoittavan monia aloittamaan juoksun. Tiedän viisi ihmistä, jotka aloittivat juoksuharrastuksen, koska minä olin sen aloittanut. Viisi.

Ensimmäisiä treenejä juoksimme ystäväni kanssa viisitoista viikkoa sitten. Ohjelmaa on jäljellä vielä toinen samanlainen jakso. Innokkaimmat voivat klikata juostavan ohjelman auki tästä. Ihan proksi tässä ei juoksun osalta olla vielä kehitytty, mutta olen panostanut tähän harrastukseeni varmaan enemmän kuin mihinkään muuhun. Ostin nimittäin käteen kiinnitettävän juoksukännykkäkotelon. Alkoi tissien väliin tungettu kännykkä haittaamaan treenaamista sen verran paljon, että piti ihan panostaa.

Juoksun lisäksi olen saanut aivan uudenlaisen innostuksen muuhunkin liikuntaan. Painostani minulla ei ole niin minkäänlaista käsitystä, koska totesin sen seuraamisen olevan minulle täysin yhdentekevää. Tärkeintä on (ah mikä klishee) hyvä olo. Ja sellainen olo minulla on, kun en syö moskaa ja liikun tarpeeksi. Sen verran olen tietoinen kropastani, että olen huomannut housujen olevan löysiä ja jaloissani on uusia muotoja. Sanotaan niitä muotoja nyt paremman sanan puutteessa koloiksi. Jaloissani on uusia koloja ja tämä on siis hyvä juttu, koska tiedän siitä että kova treenaaminen on muuttanut vartaloani.  

Kaikki ylläolevahan kertoo vain ja ainoastaan yhdestä asiasta:

kolmenkybän kriisi here i come. 

Muita kuulumisia sitten seuraavassa postauksessa.

Älä mee (blogilista) tai viet multa kaiken

Kenellekään muulle kuin minulle ei tainnut tulla yllätyksenä, että Blogilista lopettaa. Juuri kun sain aikaiseksi lisätä blogini uudestaan sen listoille.

Itse inhoan blogipostauksia, joissa mainostetaan omaa blogia ja heitetään lauseita kuten: "Liity blogini lukijaksi ja osallistut tämän hienon *insert whatever useless product here* arvontaan". Minä kun niin toivoisin, että täällä käyvät lukijat viihtyvät ja palaavat lukemaan toistekin, koska he pitävät blogistani. Ilman mitään mainoslauseita ja pakkorekisteröitymisiä.

Siksipä koen nyt hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Nimittäin fakta on se, että blogilistan kautta blogiini tulee 95% lukijoista. Loput 5% sisältää äitini, ystäväni ja hassunhauskat täysin random hakusanat. Jos blogilista lopettaa, käykö niin, että joku joka ehkä haluaisi tätä ajatuksenvirtaa seurata, ei enää löydäkään minua?

Voi olla, että näin käy. Jos nyt kuitenkin haluat lueskella tekstejäni tulevaisuudessakin, niin voit klikata itsesi lukijaksi oikealta löytyvien Bloglovinin ja Bloggerin linkkien kautta. Jos et halua liittyä lukijaksi, niin parhaiten tänne löytää laittamalla googlehakuun sanan Kaikusanoja. Blogilista lopettaa 1.6, joten parasta on toimia ennen sitä, jos siis haluaa.

Artikulaatio-ongelmia

*Varoitus: postaus sisältää kovaa kielenkäyttöä. He, jotka eivät postauksessa viljeltyä sanaa tunne, voivat tarkistaa sen merkityksen täältä.*

Scheisse! Kuului riemastuneesti rakkaan kaksivuotiaani suusta. 

Scheisse! Äiti, scheisse! 

Seisoin tuijottamassa häntä olohuoneessamme. Siis mitä sinä sanoit? Scheisse!

Mini saa pallon kiinni. Scheisse!

Mini nostaa lattialta rusinan. Scheisse!

Mini saa kuin saakin napattua putoavan tyynyn. Scheisse!

Ehdin pohtia päässäni jo miljoonaa asiaa: "Minä en tuota sanaa ole hänelle opettanut. Mistä kummasta hän on sen poiminut. Nyt joudun vaimentamaan mukulan kaupungilla liikkuessamme, kun hän huutelee ihmisille scheissea. Miten häiritsevää! Olen epäonnistunut tapakasvatuksessa. Minä kun luulin välttäneeni nämä ongelmat, koska kukaan täällä ei tajuaisi suomenkielisiä kirosanoja, vaikka niitä Minin sanavarastoon eksyisikin. AAAAAA!"

Minin hoki sanaa aikansa aina kun hän keräsi jotain jostain. Sitten minulla välähti. Voi kultarakaspieni. Se sanapari mitä haet on sain sen. 

Päänsärky. Sain sen. Scheisse!

 

Elämäni kaiku

Blogini aikaisempi nimi oli tylsin mahdollinen klisee mitä saatoin keksiä. Innostuttuani aikoinaan bloggamisesta, oli blogi saatava pystyyn heti. Ongelmaksi muodostui kuitenkin blogin nimen keksiminen. Kärsimättömyyksissäni pistin blogin nimeksi ensimmäisen asian, joka tuli mieleeni.

Kaduin tätä päätöstä heti ensimmäisen blogikirjoituksen kirjoitettuani.

Living outside the box. Oikeasti. 

Kun sitten aloin kirjoittelemaan enemmän ja enemmän, huomasin yhtäkkiä blogissani vierailevan ihan kiitettävästi lukijoita. Jokainen klikkaus blogiini sai minut kiemurtelemaan noloudessa. Joku täysin tuntematon random lukija siellä nyt miettii, että onpas omaperäisen, suorastaan reteän ja villistä elämästä kertovan blogiotsikon bloggaaja itselleen keksinyt.

Yhh...

Blogitauon aikana päätin, että jos koskaan blogini pariin palaan, niin keksin sille paremman nimen. Nyt tuo nimi on julki.

Kaikusanoja.

Kirjoitin aikoinaan tekstin Minin puheesta tuolla otsikolla. Jo silloin aloin miettimään, että onkohan tuollaista sanaa edes olemassa. Ankaran Googletuksen perusteella kyseessä ei ainakaan ollut mikään hirvittävän tunnettu sana, joten katsoin oikeudekseni kehittää sille oman merkityksen ja soveltaa sitä tämän blogin sisältöön. Sitten eksyin Kielten ihmeellinen maailma blogiin ja tähän tekstiin. Tekstissä kerrotaan mm. seuraavaa: 

"...niin kutsuttuja echo words, kaikusanoja. Suomen kielestäkin löytyy näitä: Kaapista löytyy ”kippoa ja kappoa”, hän otti mukaansa ”kimpsut ja kampsut”. Eli jotenkin ajatellaan esim. kippo astian prototyypiksi ja kaikusanalla ilmaistaan kaikkia sen kaltaisia tavaroita.
Onomatopoeettiset kaikusanat ja sanaparit ovat tyypillisiä suomen kielelle muutenkin, nykyään adverbeiksi käsitettyinä ja tietyissä kiinteissä yhteyksissä: liirum laarum, vinksin vonksin, sikin sokin jne jne."

Voisiko enää parempaa tuuria käydä. Tämä blogihan nimenomaan on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Ja vielä vähän sikin sokinkin. 

Kyllä, tämä olisi sopiva nimi blogilleni. Yllä olevan merkityksen lisäksi blogi peilaa elämääni. Ei kokonaan, vaan hieman vaimennettuna versiona.

Vähän niin kuin kaikuna.
 

Hetken kestää elämää...

...sekin synkkää ja ikävää

Tuo suomalaisista lauluista positiivisin johdatti minut takaisin blogin pariin. Alkoi meno blogissa mennä sen verran synkäksi pohdiskeluksi, että oli otettava aikalisä.

Mutta. Palasin!

 

Hei tonttu-ukot hyppikää :) 

(Ja te tontut, jotka tänään istuitte siellä pääsykokeessa: menkää lomalle ja lakatkaa märehtimästä. Märehtimisestä näpsäkkänä aasinsiltana siirryttäköön metaaniin ja metaanista soihin. Soista toteamukseen, että piruvie siinä olisi ollut varmat pisteet, koska olen tehnyt soiden parissa tutkimusta. Damn.)

Tulee levottomat tuulet noutamaan

Alkaa deadline puskea päälle. Kun muutimme tänne, puhuimme kahdesta vuodesta. Kaksi vuotta ja eteenpäin. Kuten arvata saattaa, on tuo kaksi vuotta pian mennyt. Toukokuu kurkkii jo nurkan takana ja me olemme edelleen täällä.

Suunnitelmat ovat hieman muuttuneet alkuperäisestä ja mikäs siinä, niin on yleensä tapanakin, kun ajatukset muuttuvat ja joku toinen vaihtoehto alkaa tuntua paremmalta. Siksi päätimme vielä jäädä. Päätimme, että ollaanpas vielä seuraavat kaksi vuotta ja sitten eteenpäin. Tähän päätökseen vaikutti se, että viihdymme, se että arki täällä on leppoisaa ja vielä erittäin suurena vaikuttimena toimi Suomen talouden tilanne. Onhan se nyt ihan jäätävää menoa mitä siellä tapahtuu. Olemme ikäänkuin talouspakolaisia, koska meidän ei ole mitään järkeä palata Suomeen työttömiksi. Rasittamaan menoillamme jo liitoksissaan natisevaa velkataloutta. Ehhei, parempi pysyä täällä vaan.

Samalla kuitenkin lykkään jälleen kerran omia koulutuksellisia haaveitani kahdella vuodella. Mitäs jos kahden vuoden jälkeen tulee seuraavat kaksi vuotta ja sitten taas seuraavat kaksi vuotta. Tunnen jo nyt miten levottomuus on kasvanut sisälläni ja pääni sisällä on syksyn ajan kuiskutellut pieni ääni: on aika mennä, tämä on jo nähty.

Voipi olla, että jo toukokuussa levottomat tuulet noutavat.