Vuosi 2013 - kiitos ja anteeksi

Olenpa muutamasta blogista bongannut katsauksia vuodesta 2013. Koska blogin historiassa olen lupaillut ja lupaillut kuvia teksteihini, ja sitten en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi niitä laittaa, niin teen tämän vuosikatsauksen omalla tyylilläni.

Mennyt vuosi 2013 laulujen sanoin. Olkaatten hyvät.


Tammikuu 

Muutin äidilleni väliaikaisesti. Minin isä oli jo uudessa asuinmaassamme ja minä vahvasti paksuna.

"Odotanko turhaan sua sittenkin
Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin
Välimatka piinaa ja painaa muakuka päättää,
ketkä saa onnistua

Oo siellä jossain mun

Olen taas kattanut lautaset kahdelle huvikseen vaan
vaikka tiedän, että kolmeen viikkoon et oo kotonakaan
Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen
Kultaisin ilta-aurinko maalaa maailmaan 
meidätkin kauniimmin"


Helmikuu ja maaliskuu

Olin iso, olin hidas. "Yksi pieni elefantti marssi näin..." (ei tosin näin iloisesti).


Huhtikuu

Hän on täällä. Myöhässä, mutta annettakoon se tämän kerran anteeksi. Pieni ja ruttuinen. Sanalla sanoen: ainutlaatuinen.

"Hän, sai mut uskomaan,
hän, sai mut toivomaan, 
hän, ja vielä enemmän

Hän, sai mut nauramaan, 
hän, sai mut laulamaan, 
hän, antoi mulle sävelmän"


Toukokuu

Uuden elämän ihmettelyä, imetystä, valvomista, lukemista, laskemista. Lapsi, pääsykoe ja muutto ulkomaille. Kroppani yritti kertoa, että riittää jo. Minä lauloin sille:

"Sinä saatanan kone älä hyydy, älä hyydy nyt!  
Olet kalleimpani, sinä saatanan kone älä hyydy."


Kesäkuu

Mahtavan kahden päivän stressinpurkumigreenin jälkeen olin sitä mieltä, että makaan ja nukun koko kesäkuun. Jostain kuitenkin putkahti elämän nälkä, joka vei minut heti reissuun Tsekkeihin ja tutustumaan uusiin ihmisiin. 

"Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren

Ja silloin kuin henkäys aamutuulen
jokin täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää
Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä
minut pystyyn kiskaisee

Elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä
mua eteenpäin rohkaisee"


Heinäkuu ja elokuu

Tutustuin rauhassa uuteen kotikaupunkiini, uusiin ihmisiin ja löysinkin muutamia samanhenkisiä henkilöitä. Kävimme Ranskassa. Kroppani oireili kummallisesti ja liikunnan aloittamisesta tuli tuskaa, kun polvet huusivat Hoosiannaa. Halusin tehdä niin paljon, mutta pystyin niin vähään.

"Ota kiri, ota kiri, loppukiri, harakiri
Kirikirikiri
Näin huutaa jalkani turvonneet
Asfaltissa kahlanneet
Kuka vie, kuka vie, ja mitä mä saan?
Mulla on levottomat jalat,
Levottomat jalat

Koe hyvä, koe paha, tulikoe
Koe rinnassasi tuli
Seinään pää ja uudelleen
Sitä rytmissä päivittäin mä teen
Kuka vie, kuka vie, ja mitä mä saan?
Mulla on levottomat jalat,
Levottomat jalat"


Syyskuu, lokakuu ja marraskuu

Arki! Ihana arki. Kunnes lähdimme reissuun Californiaan. En edes muista mitä kaikkea teimme tänä aikana. Kai se sitten arkea oli. Arkeen en löytänyt yhtään sopivaa kappaletta, joten olkoon ilman. Tai eipäs sittenkään. Laitetaan yksi syksyn kunniaksi.

"Katu täytyy askelista
elämä on kuolemista
pane käsi käteen ollaan hiljaa
pyydä minut aamuteelle
anna vettä kuihtuneelle
nyt on elokuu ja minä olen viljaa"


Joulukuu

Koko joulukuun olin ihan joulufiiliksissä ja eipä joulu tuottanut pettymystä. Oli kivaa, että kaikkien vuosien jälkeen sain hieman takaisin siitä mitä joulu parhaimmillaan voi olla. Sanoisin, että Minillä oli oikein kelvollinen ensimmäinen joulu.

Onneksi onnistuin välttämään seuraavan:

"Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää
Kadulla adventti sohjoa kyntää
Joku ihmistä katsoo, kääntää pään
Kun ihminen rypee läävässään
Ja lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton"


Ei ole mitään biisiä, joka kiteyttäisi vuoden 2013. Se oli hieno vuosi, yksi tähän mennessä parhaista. Olkoon 2014 vielä parempi. Loppuun yksi lempparibiiseistäni. "Sometimes I feel like screaming" by Deep Purple. Ei kannata etsiä mitään piilomerkityksiä, ei niitä ole :)

Hyvää alkanutta vuotta!
 

EDIT (noin 5 minuuttia postauksen jälkeen)

Listassa ei ollut yhtään Eppuja! Laitetaanpas vähän sitäkin. Yksi suosikeistani lyriikoiden osalta:

"Vaikka aika täällä maanpäällä ylitsemme ajaa
Emme täysin katoa silloinkaan
Linnunrata loisti vyönä
Rakastimme sinä yönä
Se ei katoa milloinkaan
Sillä kaukaiset tähdet me nähtiin
Valo silmistämme lähti silloin matkalle tähtiin
Ikuisesti vaeltaa
Saa ehkä joskus jonkun
Silmät tavoittaa

Valo matkalla jossain
Linnunradan laidalla olet kainalossain
Alla tähtien
Yhdessä siitä lähtien
Huulipunaa paidalla
Linnunradan laidalla

Silmin yhä aremmin
Kun näen paremmin
Mitä näkemättä olla toivoisin
Näkisinpä unta
Niinkuin muukin ihmiskunta
Ja kun herään, asiat ois toisin
Toivoin ehtiväni ensin
Kun unessani avaruuteen lensin
Katsomaan maailman luomista
Eilistä ennen huomista"

Joulurauhan julistus

Ensi tiistaina, jos maailma ei lopu sitä ennen,

on meidän pakanoiden tonttuja ja torttuja täynnä oleva joulujuhla;

ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla

kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hilpeydellä viettämään

sekä vatsansa täyteen kinkkua vetämään

sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja pääsykoekirjat avaa sekä liian aktiivisella joululla muita häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen

rangaistukseen, jonka kukin taho hänelle määrää ja langettaa. Lopuksi toivotetaan blogin lukijoille riemullista joulujuhlaa.

 

 

 

Blogi lähtee joulutauolle! Palaan, kunhan kinkku on sulanut. (Tai postaamaan sen kuvan siitä 89,9 kilosta vaa'an ruudulla.)

KÄYTTÄYTYKÄÄ HYVIN JOULUNA! Rauhaisaa joulunodotusta kaikille.

Minin isi ja isin Mini

On ollut jännittävää tarkkailla Minin suhdetta isäänsä. Minä kun olen 24/7 paikalla, mutta Minin isä käy töissä. Meidän välillämme on Minin mielestä selkeästi ero, sillä äitihän nyt vaan on, kun taas isi on jotain spessua. Isi on joku sellainen, jonka naamaa ei tarvitse tuijotella koko päivää.

Minin valtava kiintymys isäänsä näkyy siinä, että töiden jälkeen, kun isi tulee kotiin ollaan aivan täpinöissään. Jos isi sitten päättää mennä esimerkiksi vessaan saattaa Minille tulla itku. Tässä huushollissa taitaa eroahdistus kohdistua vain Minin isään, koska jos minä menen pois niin mukula ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Aluksi tämä tuntui minusta hieman pahalta, mutta sitten älysin kuinka mukavia mahdollisuuksia se minulle avaa. Satuin nimittäin juttelemaan erään äidin kanssa, joka ei ole voinut poistua 10 kuukautta vanhan tyttärensä luota kertaakaan. Huuto on kuulemma niin kamala.

Meillä isin erikoisasema näkyy myös siinä, että isi on se, jolle halutaan näyttää kaikki uudet temput, kuten tänä aamuna. Näin se menisi, jos Mini osaisi puhua. Voitte myös kuvitella tilanteen ilman ääntä.

Mini: "Isi, isi kato! Mä seison. Kato! JEEEEE! MÄ SEISON! Isi, isi kato! Ilman käsiä!"

Senhän sitten arvaa miten siinä kävi. Lohtu löytyi äidin sylistä.

Back to the 80's

90-luku oli silkkaa kuraa. Oli lamaa ja paskaa musiikkia. 80-luku ei todennäköisesti ollut yhtään sen hienompi ja hiustyylitkin kaameampia, mutta koska en muista siitä mitään (olinhan silloin vielä ihan Mini tyylinen rääpäle) voin haikailla sinne takaisin. No oikeastaan en haikaile takaisin tuohon permanenttien ja farkkupusakoiden luvattuun aikaan vaan takaisin kiloihin, jotka alkavat luvulla kahdeksan. Nyt ollaan nimittäin jännän äärellä. Veikkaisinpa, että ennen joulua saan postata tänne kuvan, jossa komeilee luku 89,9! (Ne teistä, jotka eivät tiedä/muista aloitin painon pudottamisen 94:stä kilosta.)

Tätähän täytyy tietysti juhlistaa, mutta kuten aikaisemmin kerroin on minun vaikea keksiä itselleni mitään palkintoa. Haluan palkita itseni siitä, että en ole dieetannut vaan oikeasti muuttanut syömistottumuksiani. Haluan palkita itseni siitä, että todella olen pysynyt päätöksissäni. Haluan palkita itseni siitä, että olen onnistunut ottamaan tämän projektin rennosti ja antanut sille aikaa. Haluan palkita itseni siitä, että en ole sortunut kuuriajatteluun vaan päättänyt tehdä asiat niin, että tulokset pysyvät.

Mitä siis palkinnoksi? Vai olisiko paras palkinto se, että tunnen oloni hyväksi? Njääääää..., Ehkä ostan sittenkin vaikka ne uudet värikkäät talvitumput itselleni, joita olen joulutorilla kuolannut. Ne taitavat sopia kasarilookkiin oikein hyvin.

Sylipysäkillä

"Anna pysäkillä seistessäsi pysähtymismerkki bussinkuljettajalle hyvissä ajoin. Pidä kättä ylhäällä, kunnes kuljettaja panee vilkun päälle. Selkeä pysähtymismerkki on erityisen tärkeä liukkaalla kelillä ja pimeänä aikana, jolloin kannattaa käyttää apuna heijastinta." -HSL

Mini on tainnut lukaista vinkkejä HSL:n sivuilta siihen, kuinka äiti tai isi saadaan pysähtymään oikeaoppisesti. Kyytiin syliin pääsee parhaiten, jos nostaa oikean käden kohti kattoa. Selkeyden vuoksi on toisinaan hyvä liittää käden nostoon käskevä ininä. Jos ei siinä vaiheessa ala vilkku mennä päälle, niin kannattaa vielä tirauttaa muutama kyynel sympatian keräämiseksi. Kertaakaan ei ole vielä syli kaahannut ohi. Toimii.

Äidinvaisto varoittaa - kuunteletko?

Enterorokko. Siinä teille viikonlopun sana.

Huono äiti. Siinä teille viikonlopun tuntemukset.

Äidinvaisto. Siinä teille viikonlopun havainto. Se nimittäin oikeasti on olemassa. Jotkut vaan eivät osaa tulkita sitä.

Olin jo muutaman päivän miettinyt, että onpas kummallista, kun suursyömäri kieltäytyy syömästä. Onpas kummallista, kun niin iloinen pikkutyyppi yhtäkkiä itkeskelee milloin mistäkin. Onpas kummallista, että jetlag jatkuu näin pitkään ja Mini on kokoajan kovin väsynyt. Onpas kummallista, kun jalkaan ilmestyy yhtäkkiä rakko juuri siihen kohtaan, jolla Mini työntää itseään eteenpäin. Onpas kummallista, että on olemassa kaikki nämä vihjeet ja suorastaan ilmiselvät oireet siitä, että jokin on pielessä ja minä en vaan tajua.

Pienellä tästä päästiin, koska Mini on jo nyt parempi. Minä vaan hakkasin päätäni seinään koko eilispäivän. Miten voi olla niin pälli ettei tajua?

Tänä aamuna klo 4.56

Tänä aamuna noin kello 4.52 hiivin vessaan. Sen jälkeen hiivin keittiöön, jonka jälkeen hiivin hakemaan kameran. Kun kello oli 4.56 ikuistin ylläolevan tilanteen keittössämme. Tämä on se hetki, kun pääsykoelukuni todella alkoivat.

Keitin toki vielä kahvit ja laitoin itselleni pientä syötävää, mutta sen jälkeen suunnistin työhuoneeseemme, johon olin edellisenä päivänä raivannut tilaa kirjoille.

Vasemmalla läjä nimellä biologia ja muut, keskellä fysiikka, oikealla kemia.

Samat läjät ylhäältä.

Tästä se alkaa. Kemia on kaveri.

Päätin aloittaa kemiasta, koska siinä on paljon kerrattavaa nippelitietoa. Tämän koko viikon puurran siis kemian kertauksen parissa. Tarkoituksena on kerrata laskujen kanssa tuo koko Abi kemia opus läpi ja vasta sen jälkeen siirtyä haastavampiin laskuihin ja tehtäviin. Kuten noista läjien korkeuksista voi havaita, ei ainakaan tule pulaa tehtävistä. 

Tämän aamuinen rutistukseni kesti vähän yli kaksi tuntia. Alunperin tarkoitukseni oli lukea iltaisin, kun Mini on mennyt nukkumaan, mutta eilen totesin, että jos herään jetlagin jälkimainigeissa jälleen keskellä yötä niin samantien voin viettää yön rauhalliset hetket lukien. Ja niinhän siinä sitten kävi. 

Parin tunnin intensiivisen istumisen aikana sain yllättävän paljon kerrattua ja laskettua. Kai se on niin, että kun aika on kortilla, sitä haluaa käyttää ne vähäiset hetket hyödyllisesti. En siis kertaakaan eksynyt netin ihmeelliseen maailmaan, minulle ei tullut siivouspuuskaa enkä keksinyt muitakaan keinoja joilla liueta tilanteesta. Minä yksinkertaisesti luin niin kauan kunnes Mini heräsi ja se tuntui hyvältä. Oli kiva huomata, etteivät asiat olleet päästäni mihinkään hävinneet. Oikeastaan pääsin jo nyt syventämään osaamistani, koska päätin takertua jok'ikiseen yksityiskohtaan niin kauan, että ymmärrän sen (lähinnä  kvanttimekaanisen atomimallin nippeliosuudet). Näin tein jo viime vuonna, mutta selvästikään kaikki asiat eivät ole minulle ihan täysin auenneet vieläkään. Töitä siis riittää.

   

Jostain kumman syystä blogeissa kuvataan aina ruoka-annoksia ja kenkiä ylhäältä päin. En ymmärrä miksi, mutta koska haluan pysyä blogimuodissa mukana laitoin tähän minun ja Minin talvikengät sivulta. Huomatkaa maistamisesta jäänyt tahra Minin tossuissa. Tämä ei sitten liittynyt niin millään lailla yhtään mihinkään. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!